[TYLYPAHKA]
Would you like to react to this message? Create an account in a few clicks or log in to continue.

Thibaud McMong & Don Lane | CANON

Siirry alas

Thibaud McMong & Don Lane | CANON Empty Thibaud McMong & Don Lane | CANON

Viesti kirjoittaja Viikuri 20.12.20 15:42

Tänne kokoan pätkiä erinnäisistä tapahtumista kahden eri Puuskupuh-pojan elämistä.


Viimeinen muokkaaja, Viikuri pvm 20.12.20 23:27, muokattu 2 kertaa
Viikuri
Viikuri
Professori
Professori

Viestien lukumäärä : 64
Join date : 03.09.2020

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Thibaud McMong & Don Lane | CANON Empty Vs: Thibaud McMong & Don Lane | CANON

Viesti kirjoittaja Viikuri 20.12.20 15:45

DON LANE

26. lokakuuta 2020


Thibaud McMong & Don Lane | CANON Candle10

Kello lyö jo iltakymmentä. Kirjasto on hiljentynyt poikkeuksellisen nopeasti. Normaalisti pojan on pitänyt lymytä hyllyjen välissä ja kurkkia kirjojen lomasta oppilaiden poistumista. Vasta kirjaston tyhjennyttyä hän on voinut lähteä liikkeelle.

           Kirjaston ylätasanteella välkehtii pieni valo. Pieni kalvakkakasvoinen poika istuu kylmällä lattialla ja on ristinyt jalkansa. Hän on sytyttänyt eteensä kynttilän, joka liekki väpättää kituen. Poika yrittää olla hengittämättä liian raskaasti, jottei hänen kynttilänsä sammuisi. Hänen selkänsä on painunut sellaiseen kyyryyn, että se tuntuisi kipuna vuosien jälkeenkin, mikäli hän jatkaisi toistuvasti moisessa asennossa. Pojan kädet jatkavat kiivaasti askarettaan.

           Korkeat kattoon asti ylettyvät mahonkiset kirjahyllyt ympäröivät häntä. Niiden välissä on yllättävän hämärää. Joistain kohdista hyllyjä puuttuu kirjoja ja jotkut kirjat ovat puoleksi ulkona. Kuin joku olisi ollut ottamassa niitä mukaansa, mutta päättänytkin jättää ne hyllyyn. Vain vahingossa voi joku huomata, että ulkonevat kirjat on valittu tarkoin. Jokainen kirja on valittu vedettäväksi ulospäin niiden nimen perusteella. Kun kirjan selkämykset lukee yhteen pötköön, muodostuu kirjojen nimistä lauseita. Poika epäilee, että kirjastonhoitaja tai joku muu työntekijä on varmaan nyreissään, kun kirjoja joutuu jatkuvasti työntämään takaisin siistiin riviin. Se ei poikaa haittaa. Hän ei usko, että kirjaston työntekijät alkaisivat pohtia asiaa sen kummemmin tai älyäisivät edes kyseenalaistaa säännöllisin väliajoin toistuvaa epäjärjestystä. Ovathan he koulussa, jossa on poikkeuksellisen huolimattomia nuoria. Se mikä poikaa haittaa, on se, ettei hänen viesteihinsä ole vastattu. Toki joulu on reilun kuukauden päästä. Silloin jokaisella on kiire, riippumatta siitä mitä lajia olet. Silti poika oli elätellyt toivoa. Nyt kirjoista on vain kehittynyt hänelle tapa.

           Ympärillä on täysin hiljaista, lukuunottamatta vienoa rapinaa ja ajoittaisia kolahduksia. Kotitontut ovat varmaan kaivautuneet esiin koloistaan ja suorittavat velvollisuuksiaan muualla linnassa. Yleensä Don olisi ilahtunut kotitontun kohtaamisesta, mutta juuri nyt, ensimmäistä kertaa elämässään, hän on toivoo otuksien pysyvän poissa luotaan. Moiset viattomat Luojan luomat olennot eivät saisi nähdä häntä näin tuohtuneessa tilassa. Kynttilänvalo on täysin riittämätön hänen ompeluaskareeseensa ja toistuvat neulanpistokset sormiinsa vain turhauttavat häntä lisää.

           Poika ei ollut suunnitellut montako nukkea hän ompelisi. Hän menisi aivan tunteidensa mukaan. Niin monta nukkea, että häntä ei enää harmittaisi. Jokaiselle nukelle täytyisi tietenkin tehdä vielä paidat. Jokainen luomus saisi vaatteen keltaisesta flanellikankaasta. Eiväthän nuket kauniita olleet, mutta ei se niiden tarkoitus ollutkaan.

           Rauhoittunut olo vaati yhteensä kuusi nukkea. Poika asettaa ne eteensä riviin. Ihan kuin hän olisi monistanut vihamiestään. Niiden tuhoaminen toisi hänelle moninkertaisen tyydytyksen. Poika heristää vielä korviaan. Hän sulkee silmänsä. Hän oli oppinut, että sulkiessaan yhden aistin pois, muut aistit vahvistuvat. Jostain kuuluu edelleen vaimeaa kolinaa ja jonkinlaista huiskintaa. Ei mitään, mikä nostaisi erityisemmin niskavillat pystyyn. Poika avaa nopeasti silmänsä ja sulloo nuket laukkuunsa, välittämättä siitä miten ruttuun ne menevät. Hänen kynttilänsä ehtii palaa loppuun. Hänen silmillään menee hetki tottua hämärämpään. Jos se kuuluisi pojan tapoihin, hän kiroaisi nyt. Hän on kuitenkin uskotellut itselleen, että jokaisen ääneen sanotun kirosanan myötä maailmasta kuolee yksi puhpallura. Hän tyytyy siis vain huokaisemaan ärtyneenä ja hamuamaan kädellään viereistä hyllyä.

           Poika kurkkaa hyllyn takaa. Ei ketään. Hän ottaa varovaisia askelia ja kiljuu pienesti mielessään aina kun lattialankku narahtaa hänen askeltensa alla. Hän pääsee onneksi koko matkan jopa portaat alas kirjaston ovelle saakka. Ovi auki ja kipin kapin ulos kirjastosta kohti tupaa. Edes käydessään makuulle vuoteeseen, ei poika muista unohtaneensa kynttilänjämänsä kirjaston lattialle.


Viimeinen muokkaaja, Viikuri pvm 04.01.21 18:16, muokattu 2 kertaa
Viikuri
Viikuri
Professori
Professori

Viestien lukumäärä : 64
Join date : 03.09.2020

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Thibaud McMong & Don Lane | CANON Empty Vs: Thibaud McMong & Don Lane | CANON

Viesti kirjoittaja Viikuri 20.12.20 22:57

THIBAUD MCMONG

Eron jälkeen on poutasää

Syksy on saapumassa, uusi lukuvuosi on alkamassa. Linnan maat näyttävät kauniilta ruskassaan, kun vuoden viimeiset kesästä muistuttavat auringonsäteet saavat maiseman näyttämään suorastaan taianomaisilta. On kuitenkin eräs, joka ei tätä kauneutta pysty näkemään suruverhonsa takaa, vaikka se oikein hieroutuu juuri hänen kasvojaan vasten.

Syksyn kuivattamat lehdet rapisevat pojan askelten alla ja hento tuuli nostaa hänen hiuksiaan pystyyn. Hän on tunkenut kätensä taskuihinsa, jotta ne saisivat edes vähän lämpöä. Uusi Puuskupuhin keltainen kaulahuivi lämmittää hänen kaulassaan siinä missä vaarinsa vanha lätsä on painunut varjelemaan hänen korviaan. Sisällään kuitenkin poika tuntee vain kylmää. Hän oli jo pari kuukautta haahuillut pitkin linnaa, ottamatta kontaktia oikein kehenkään. Ei hän osannut aavistaa, että tämä elämänjakso vaikuttaisi merkittävästi hänen suhteeseensa myös parhaisiin ystäviinsä, Oliver Ackerhoganiin ja Lily Jordaniin.

Thibaudin pää on täynnä ajatuksia. Hänen eronsa Martiniin ei ollut helppo. Vuosia kestänyt teinirakkaus oli tullut päätökseensä, eikä Tito yksinkertaisesti tiennyt, miten jatkaa tästä eteenpäin. Olihan Tito tietenkin huomannut rakkaansa päiväpäivältä voimistuneen vaitonaisuuden ja etääntymisen, mutta selittänyt sen itselleen vain stressinä V.I.P:stä.

Mikään ei ollut valmistanut häntä siihen iltaiseen keskusteluun. He olivat istuksimassa kakkoskerroksessa ja Tito oli juuri kuiskinut rakkaudentunnustuksia kiharatukkaisen korvaan. Martin oli painanut hellästi huulensa Titon huulille, mutta irrottautunut hetimmiten ja painanut otsansa vasten Titon otsaa. Martin oli nostanut katseensa Titon silmiin ja katsonut häntä pitkään. Tito oli tulkinnut tilanteen seuraavan johonkin suureen, ehkä jopa kihlaukseen. Hänen sydämensä pamppaili kiivaasti, hän tietäisi mitä vastaisi. Martinin seuraavat sanat olivat kuitenkin kuin tikari kiveksiin: “Minä en tiedä miten olla seurassasi enää.” Tito ei ollut ymmärtänyt. Eikä hän ymmärrä vieläkään, mitä tuona iltana oikein tapahtui.
Seuraavana päivänä Lily oli kaapannut hänet matkaansa Suuresta salista. Tyttö oli tietenkin ollut koko ajan perillä tapahtumista, uskoutuihan Tito tälle jokaikisessä asiassa. Tito ei ollut ehtinyt havaita kuin punaisen leimahduksen silmiensä edessä, kun seuraavaksi tiedosti olevansa venevajassa. Vastapäätä häntä istui tyttö, jolla oli kirkkaanpunaiset hiukset, suuret silmälasit ja tupakka huuliensa välissä. Lily oli levittänyt venevajan lattialle viltin, tuonut mukanaan monta eri merkkiä alkoholia ja hän oli selvästi käynyt reissulla keittiössä, sillä viltin päällä oli isoja koreja täynnä kaikenlaisia herkkuja. Tytön kasvoilla oli kareillut jokin virneen ja hymyn sekoitus, kun hän oli vetänyt Titon kädestä pitäen vajaan.

Siellä he istuivat, kaksin. Oliver oli tunnetusti niin tunnollinen johtajapoika, ettei hän olisi ikinä suostunut moisiin illanistujaisiin. Tito oli juuri polttanut tupakkansa loppuun, hörpännyt tonttuviininsä viimeiset lirut, kun Lily oli avannut suunsa: “Unohda se ääliö. Vittuun moiset munattomat fletkumadot.” Sanat satuttivat Titoa, vaikka hän tiesi kyllä, että Lily tarkoitti hyvää. Hän oli vain hymyillyt vaisusti vastaukseksi ja katsellut lasinsa pohjaa vaitonaisena. Lily oli mutristanut huuliaan, kun hänen kannustuksensa ei ollut saanut toivottua reaktiota. Tuttu ystävällinen hymy oli kuitenkin noussut taas hänen kasvoilleen ja hän oli hivuttautunut Titon viereen, melkein kiinni tähän. Hän oli kopannut uuden pullon tonttuviiniä käteensä ja kaatanut sitä kunnon annoksen Titon lasiin. “Kuule, eron kuuluukin sattua. Tottakai. Martin oli sinulle parasta ikinä, mutta suhteita tulee uusia. Kymmenen kertaa parempia,” tyttö oli tokaissut ja nostanut kätensä pörröttämään Titon tukkaa, niin kuin hänellä usein oli tapana tehdä. Tito oli nostanut katseensa Lilyyn. Heidän kasvonsa olivat lähekkäin. Tyttö oli hymyillyt takaisin. Tottahan Tito oli kyllä vuosien aikana huomannut, miten kaunis Lily on, mutta tällä hetkellä Titon ymmärsi, miten vastustamattomalta tyttö oikeasti näyttikään. Alkoholin tuoma puna hänen siroilla poskipäillään oli näyttänyt huumaavalta. Tytön kasvoja olivat kehystäneet ponnarilta karanneet hiussuortuvat ja - oi, miten pehmeiltä hänen huulensa olivatkaan näyttäneet kun tyttö oli purrut alahuultaan hellästi.

“Sinä tarvitset muuta ajateltavaa.”, tyttö oli kuiskannut hiljaa ja vetänyt viimeiset savut omasta tupakastaan. Tito oli vain nyökyttänyt päätään, henkäissyt heikon “niin” huuliensa välistä, kun hän oli tuntenut jo vatsansa heittävät kuperkeikkaa. Lily oli painanut huulensa vasten hänen huuliaan. Alkoholin tuoma vastuuttomuus oli saanut Titon aivot valumaan korvasta ulos. Lily oli ollut itsekin tyrmistynyt valinnastaan ja ollut irrottautumassa, mutta Tito oli kaapannut tytön lähemmäksi itseään. Tito oli ujuttanut kätensä kirkkaanpunaisiin hiuksiin ja vanginnut tytön hetkeen kanssaan.

Seuraavana päivänä he olivat tavalliseen tapaansa kuunnelleet aamiaisella pakolliset Oliverin kertomukset edellisillan ykkösluokkalaisten paimentamisesta ja poistuneet tupakalle metsänlaitaan. Vasta silloin Titosta oli alkanut tuntua, että ehkä hän pääsisi eteenpäin. Ei hän tarvitsisi ruskeita kiharoita tai hymykuoppia elämäänsä. Hänen sydämensä oli ollut pirstaleina, mutta se kietoutuisi pikkuhiljaa yhtenäiseksi hänen mahtavien ystäviensä ansiosta.

Kylmä syystuuli viheltää Titon korvaan. Tito oli niin ajatuksissaan, että hän hämmentyy huomattuaan saapuneensa takaisin linnalle. Hän työntää raskaan tammioven oven auki ja hänen olotilaansa peittänyt suruverho ja yksinäisyydentunne katoaa hänen kuullessaan selvästi Oliverin huudon: “Pitääkö teiltä taas ottaa pisteitä?!”


Viimeinen muokkaaja, Viikuri pvm 04.01.21 18:15, muokattu 1 kertaa
Viikuri
Viikuri
Professori
Professori

Viestien lukumäärä : 64
Join date : 03.09.2020

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Thibaud McMong & Don Lane | CANON Empty Vs: Thibaud McMong & Don Lane | CANON

Viesti kirjoittaja Viikuri 21.12.20 19:02

THIBAUD MCMONG

Kivellä

Thibaud McMong & Don Lane | CANON Titon_11

Tito heräsi. Ensimmäinen tunne oli kylmyys, joka tuntui yön aikana pureutuneen luuytimiin asti. Hänen jokaiseen lihakseensa sattui ja hänen päätään särki hullun lailla. Aluksi hän ei ymmärtänyt missä oli, kunnes hän liikahti ja tajusi makaavansa suurella kivellä. Aurinko paistoi suoraan hänen silmiinsä, ettei hän hetkeen nähnyt mitään avatessaan silmänsä. Hän nousi istumaan hitaasti ja inahdellen kivusta. Ihan kuin jokainen hänen lihaksensa olisi vastustanut pienintäkin liikkumista, kuin ne olisivat kiristetty piukeiksi kuin pianon kielet ja yrittäneet painua kasaan. Hän läimäisi kätensä otsalleen suojaamaan silmiään auringonpaisteelta. Kun silmät tottuivat, hän ymmärsi olevansa koulun pihamaalla, puiden varjossa. Riistanvartijan mökki oli vain vähän matkan päässä ja hän saattoi kuulla hevoskotkien vaimeita kiekaisuja jostain mökin suunnilta.

Tito laskeutui hitaasti makaamaan takaisin kivelle. Hän tiesi missä oli, muttei mitenkään muistanut, miten oli kivelle yöksi päätynyt. Hän värisi edelleen kylmästä, mutta liikkuminen oli palauttanut edes osan lämmöstä hänen kehoonsa ja aurinko oli nyt siinä asennossa, että se osui sopivasti puiden väliin sinne missä hän makasi. Hän sulki silmänsä ja yritti tiedostaa koko kehonsa, rentouttaa sen. Hänen rintakehänsä kohoili rauhallisesti ylös ja alas. Hänestä tuntui, että voisi jopa nukahtaa tähän uudelleen. Pikkulinnut lauloivat jossain kaukana. Puut kahisivat heleässä tuulessa… ehkä niillä oli kommunikointi käynnissä. Kiven sammal tuntui todella pehmeältä pojan sormissa. Juuri kun hän huokaisi raukeana, joku tökkäsi häntä äkillisesti kepillä kylkeen.

          “AI!” Tito parkaisi enemmän säikähdyksestä kuin kivusta ja ponkaisi istumaan. Hän ei kuitenkaan taaskaan nähnyt heti mitään ja piteli kylkeään.
          “No ollaanhan sitä elossa”, nauravainen ääni sanoi hänen vierellään.
Tito hieroi silmiään ja erotti edessään tutut kasvot.
          “Älä vain sano, että sinä nukuit tässä koko yön”, Oliver Ackerhogan jatkoi tuttu virne naamallaan. Oliver ei näyttänyt siltä, että olisi nukkunut yön ulkona puiden siimeksessä. Ei, Oliver näytti siltä, että hän oli nukkunut täydellisen voimaannuttavat yöunet, nauttinut aamupalaksi puuroa ja kurpitsamehua ja tehnyt kehoaan hellivät aamutreenit. Pojan vaaleanruskeat hiukset oli kammattu, mutta niitä oli selvästi pöyhitty, jotta ne olisivat poikamaisen söpösti sekaisin.
          “Joo, taisin minä”, Tito naurahtaa vaivaantuneena. Häntä ei väsyttänyt enää samalla tavalla. Säikähdys oli herättänyt hänet.
          “Mitä sinä täällä teet?” Tito kysyi.
          “Ei, vaan mitä SINÄ teet täällä? Oletko sinä taas ollut pahanteossa? Anna kun arvaan: tähän liittyy myös yksi Jordan?” Oliverin ilme oli vastausta vaativa. Tito vastasi tälle virnistämällä. Eihän hän vieläkään oikein muistanut, miten oli tänne päätynyt. Oliver huokasi raskaasti. Tito tiesi, että huokaus oli tarkoitettu moitteeksi, mutta hän saattoi huomata Oliverin kasvoilta myös huvittuneisuutta.
          “Mutta vastaus sinun kysymykseesi: olen tekemässä vahtikierrostani. Valvojaoppilaan velvollisuuksia, näetkös”, Oliver jatkoi.
          “Eikö ole mukavaa, että minä teen sinun valvojaoppiluudestasi merkityksellistä? Merkkisi olisi vain koriste, jos minä en tekisi urastasi edes vähän jännittävämpää,” Tito sanoi, kun kampesi itsensä pois kiveltä. Hänen polvensa joustivat liikaa ja hän jäi seisomaan kuin vanha reumatismista kärsivä pappa. Hänen kipeät lihaksensa eivät tuntuneet joustavan edes sen vertaa, että hän voisi seisoa suorassa. Hänen tukkansa oli päässyt kasvamaan ihan liian pitkäksi ja se oli viime yön jäljiltä tuhannen takussa. Siellä täällä hänen tukassaan roikkui sammalta ja pieniä oksia.
           “Joo, tosi merkityksellistä,” Oliver tuhahti ja alkoi astella kohti linnaa. “Tule, minä saatan sinut linnaan.” Tito köntysti vaivalloisesti Oliverin perään. Oliver askelsi sen verran hitaasti, että Tito pysyisi perässä.
Koko matkan linnaan he pysyivät vaiti, lukuunottamatta Titon vaimeaa ähkintää, kun hänen alaselkäänsä alkoi palautua tunto.
           “Tuntuuko sinusta, että tarvitset Sairaala siipeä?” Oliver kysyi samalla kun hän piti linnan tammiovea auki niin, että Tito pääsi laahustamaan sisään.
           “Minä pidän siitä miten huolehdit minusta,” Tito lässytti ja yritti ottaa Oliverin poskesta kiinni kuin mummo sarjakuvissa, mutta Oliver työnsi Titon käden ärtyneenä pois.
           “Sisään siitä tai raportoin sinusta professori Nyrwickille, niin kuin minun itseasiassa pitäisikin tehdä” Oliver ärähti.
           “Mutta sinä et tee sitä, koska rakastat minua liikaa”, Tito hymyili ja räpytti silmiään herttaisesti. Oliver pyöräytti silmiään eikä vastannut enää mitään.
Sisällä oli ihanan lämmintä ja hiljaista. Osa oppilaista oli jo ottanut varaslähtöjä kesälomalle. Käytävällä oli vain muutama ekaluokkalainen, jotka pelasivat lattialla kitakivien kanssa. He kääntyivät katsomaan Oliveria ja Titoa ja naureskelivat keskenään Titon vaivalloiselle olemukselle. Tito pysähtyi hetkeksi ja asetti kätensä alaselälleen. Hän taivutti selkäänsä taaksepäin venytelläkseen.
           “Aiotko sinä kertoa minulle mitä hittoa sinä touhusit tuolla ulkona?” Oliver tivasi katsellessaan vieressä kun Tito kääntyi melkein kaksinkerroin.
           “Minusta tuntuu, että siihen tosiaan saattaa liittyä yksi Jordan”, Tito ähkäisi venytyksensä lomasta.
           “Sinun pitäisi tosiaan rueta ottamaan itseäsi niskasta kiinni. Sinulla on V.I.P:t tulossa ja mitä sinä sitten meinasit, kun suoriudut niin huonosti, ettet koskaan tule saamaan töitä?”
Tito suoristautui venytyksestään ja katsoi Oliveria virnuillen. “Aaw, sinä tosiaan…”
Titon lause jäi kesken. Hänen naamaansa iskeytyi saippuavesisuihku. Oliver oli kaivanut sauvansa esille ja tokaissut “kuuraannu”. Oliver kiersi Titoa ympäri pesten tämän naaman ja tukan samalla kun Tito pärski, yski ja ryki kuin hukkuva. Ekaluokkalaiset olivat nyt kääntyneet katsomaan heitä ja kikattivat ratketakseen riemusta. Oliverin lopetettua Tito seisoi paikoillaan kuin uitettu koira. Oliver vain nauroi. Ja Tito nauroi hänen kanssaan.


Viimeinen muokkaaja, Viikuri pvm 04.01.21 18:15, muokattu 1 kertaa
Viikuri
Viikuri
Professori
Professori

Viestien lukumäärä : 64
Join date : 03.09.2020

Näytä käyttäjän tiedot

Piru=l likes this post

Takaisin alkuun Siirry alas

Thibaud McMong & Don Lane | CANON Empty Vs: Thibaud McMong & Don Lane | CANON

Viesti kirjoittaja Viikuri 25.12.20 23:58

DON LANE
Ilmiskooppi

Tapahtumat ennen kuin Dinah Walsh sai Donin kiinni tyttöjen vessasta.

Puuskupuhien tupa on hämärästi valaistu. Sinne tänne mitä erikoisimpiin paikkoihin on asetettu kynttilöitä ja ne luovat seinille iloisesti tanssivia varjoja. Tuvassa leijuu hienoinen piparkakun tuoksu. Kotitontut olivat tuoneet niitä korillisen, samoin kuin ne olivat käyneet asettelemassa kynttilöitä, oppilaiden iloksi.
Sohvalla takkatulen edessä istuu Don Lane, joka näyttää suorastaan hämmentyneeltä. Hän oli juuri repinyt auki isältään saamansa joululahjan. Käärepaperit lojuvat pöydällä pieneksi silpuksi revittyinä ja ne luovat omanlaisiaan hauskoja varjoja pöydän pintaan. Repaleisten käärepaperin palasten keskellä hyrrää tasaisesti jalustallaan ilmiskooppi. Ilmiskoopin sisällä pyörii hiljalleen sinistä savua ja sen lasista heijastuu kalpean pojan vääristyneet kasvot. Don on iloinen lahjastaan, mutta hän ei ymmärrä, miten isänsä on voinut ostaa hänelle moisen lahjan. Onhan hänen isänsä sentään jästi. Mistä jästit ostavat velhotavaraa? Pääsevätkö jästit Viistokujalle? Tylyahoon ne eivät ainakaan pääse.

Don antaa ilmiskoopille hellän luunapin. Hän kallistuu eteenpäin ja katsoo suoraan alas pallon sisään. Poika on niin lähellä laitetta, että hänen hengityksensä luo sen pintaan huurun. Sininen savu jatkaa pyörteilyään verkkaasti. Pojan suu mutristuu. Hän katselee nopeasti ympärilleen, tuvassa on vain muutama ykkösluokkalainen. Poika nappaa ilmiskoopin laukkuunsa ja nousee ylös. Hän vipeltää ulos tuva, jättäen jonkun vanhemman oppilaan tuhahtamaan ärtyneenä jälkeensä jättämille paperiroskille. Vanhempi oppilas osoittaa papereita ja tokaisee: “haihtuus.”

Käytävällä Don ottaa esiin ilmiskooppinsa. Hän pitää siitä kiinni molemmilla käsillään ja pitää katseensa tiiviisti sen savussa. Don astelee pitkin linnan kolkkoja käytäviä hyvän tovin. Tuvasta lähtiessään ulkona oli vain hämärää, nyt ikkunoiden läpi näkyy vain sysimustaa. Don ei pysty laskemaan montako kertaa hän on meinannut kävellä päin haarniskoja ja seiniä ilmiskooppinsa kanssa. Hänen hartioitaan särkee.

Pienen pojan askeleet kaikuvat kivilattiaa vasten. Kaikki tämä kävely pakottaa hänen jalkapohjiaan ja hänen suustaan karkaa mojova haukotus. Sitten, yhtäkkiä pojan silmät rävähtävät auki ja hän on täysin valpas. Ilmiskoopissa oli vilahtanut jokin harmaa häivähdys, ihan varmasti oli! Don astuu askeleen taaksepäin. Ei mitään. Hän ottaa vielä yhden askeleen. Nyt sinisen savun keskellä tosiaan näkyy jotain heleää harmaata. Don kääntyy yhdeksänkymmentä astetta vasempaan. Hän astelee eteenpäin, nyt hahmot vahvistuvat. Jälleen kerran Don meinaa törmätä seinään. Hän nostaa katseensa eteensä, hän oli tuijottanut kooppiaan liian intensiivisesti. Hän oli haahuillut itsensä toiseen kerrokseen ja nyt hän oli kasvokkain tyttöjen vessan oven kanssa. Hetken pojan käsi haahuilee oven kahvalla. Hän puristaa kätensä nyrkkiin epäröiden, ennen kuin ottaa kahvasta kiinni ja vääntää oven auki.

Vessassa haisee pahalta. Jokin haisee märältä, ummehtuneelta ja homeiselta. Jostain kuuluu lorinaa, ihan kuin jokin vuotaisi. Astuessaan sisään huoneeseen, vesi lotisee pojan jaloissa. Hän kävelee varovasti, ettei vain liukastuisi, ettei vain ilmiskooppi lentäisi ja särkyisi. Keskittyessään pystyssä pysymiseen hän yrittää kuunnella ympäristöään, ettei vain vessassa olisi ketään. Olisihan se supernoloa tulla yllätetyksi tyttöjen vessasta. Tosin Don oli kuullut juttua, että kukaan ei tätä vessaa enää käyttänyt. Nykyään se on kuulemma vain Myrtin temmellyskenttä. Ja tosiaan, vessan nurkassa kyhjöttääkin Myrtti. Myrtti hätkähtää kuullessaan askelia ja suuntaa katseensa poikaan. Aaveen silmät laajenevat, suu vääntyy rumaan irvistykseen, kuin juuri ennen korvia särkevää kirkaisua. Don nostaa äkisti sormen huulilleen ja nostaa toisella kädellään ilmiskooppia. Myrtin ilme muuttuu kiinnostuneeksi ja aave lipuu Donin vierelle. Don hymyilee nätisti, melkein anteeksipyytävästi.

Peilit ja vesihanat on sijoitettu huoneen keskelle. Don laskee ilmiskoopin tasolle vesihanan viereen. Hänen sydämensä hyppää kurkkuun. Tummat hahmot sinisen pyörteen keskellä ovat nyt vahvempia. Selvästi vahvempia. Enää ne eivät ole vain harmaita häivähdyksiä. Don vilkuilee ripeästi ympärilleen. Kylmä hiki värisyttää hänen kehoaan. Myrttikin pysyy ääneti. Don pitää käsillään kiinni tason reunoista ja katsoo jälleen palloon. Hänen nenänsä painuu melkein kiinni laitteeseen. Don yrittää nähdä laitteen pohjalle, yrittää erottaa hahmoista jotain piirteitä. Hahmot ovat tunnistamattomia. Ne vain häälyvät ärsyttävästi, kuin pilkaten pientä poikaa, joka palaa halusta saada tietää lisää. Haluaa saada tietää ketä tai mitä nuo hahmot ovat. Ehkä vessassa onkin joku.

Yhtäkkiä ovelta kuuluu kolaus. Don säpsähtää niin, että hän melkein huitaisee ilmiskoopin lattialle ja liukastuu. Vesi loiskuu hänen nilkoilleen, kastellen pojan punaiset vakosamettiset housut. Don sulkee silmänsä. Kuuntelee. Ääniä ei kuulu enää. Don jättää ilmiskoopin tasolle ja ottaa muutaman askeleen. Hän kurkkaa vessakopin takaa ovelle. Ei ketään. Hurja sydämentykytys kumisee pojan korvissa. Don palaa ilmiskooppinsa luo. Samanlaiset hahmot häälyvät edelleen lasin sisällä. Donin poskipäitä kuumottaa.
Kolaus kuuluu uudelleen. Donin silmät rävähtävät auki. Häntä pelottaa niin paljon, että hän näyttää melkein eläimelliseltä. Nyt kauempaa kuuluu kevyitä askelia. Askeleet ovat niin hennot, että niitä ei kuuluisi, elleivät ne lotisisi lattialla lainehtivan veden ansiosta. Don hamuaa orapihlajaisen sauvansa käteensä, sulkee silmänsä, hengittää syvään ja valmistautuu taisteluun. Poika tuntee, kuinka adrenaliini oikein kohisee pitkin hänen suoniaan. Hän kohottaa sauvansa valmiuteen. Mutta sitten, askelia ei kuulu enää. Don on varma, että joku tai jokin on suoraan hänen edessään, valmiina käymään pojan päälle. Don kohottaa vapisevan kätensä, valmistautuu sivaltamaan sauvallaan kuin miekalla. Mielessään hän lausuu rukouksia Shawn Andrewsin siunaukseksi, olihan professori opettanut hänelle Varjelumin, joka saattaa nyt pelastaa hänen henkensä. Don avaa silmänsä, heilauttaa itsensä kunnon karate-asentoon, mutta jäätyy siinä samassa patsaaksi. Suoraan hänen edessään seisoo hyvin tuimana se mykkä tyttö, Dinah Walsh.


Viimeinen muokkaaja, Viikuri pvm 04.01.21 18:15, muokattu 1 kertaa
Viikuri
Viikuri
Professori
Professori

Viestien lukumäärä : 64
Join date : 03.09.2020

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Thibaud McMong & Don Lane | CANON Empty Vs: Thibaud McMong & Don Lane | CANON

Viesti kirjoittaja Viikuri 28.12.20 17:59

THIBAUD MCMONG

Jouluksi kotiin

Thibaud McMong & Don Lane | CANON Dora10

King’s Cross oli aina tuntunut Titon mielestä jotenkin kolkolta ja luotaantyöntävältä, mutta näin joulun alla se tuntuu hohkaavan riemua ja lämpöä. Satojen ihmisten aiheuttama iloinen hälinä, aseman massiiviset joulukoristeet, saapuvien ja lähtevien junien äänet saavat Titon ensimmäistä kertaa edes jonkinlaiseen joulutunnelmaan. Tylypahkassa tunnelman luonti ei ollut ihan onnistunut, kiitos sen perhanan Jortaanin. Muillakin ihmisillä tuntui olevan hankaluutensa ja ainut, joka oli pystynyt hymyilemään edes jotenkin hänen seurassaan, oli Erin. Titon suunnitelmissa oli ollut lypsää Eriniltä vähän lisää sääliä ja johdattaa toinen salakavalasti mistelin alle, mutta suunnitelma oli mennyt plörinäksi.

Sadat oppilaat olivat purkautuneet ulos salaisen laiturin tiilipylväästä ja halasivat ja tervehtivät nyt perheitään. Jotkut ihmisryhmät poistuvat nopeasti, mutta osa jäi vielä heittämään toisilleen viime hetken hyvän joulun-toivotukset. Tito istuu sivummalla ison matka-arkkunsa ja pöllönhäkkinsä kanssa ja lämmittelee käsiään takkinsa taskuissa. Hän ei ymmärrä, miten isä ei ollut vielä saapunut. Yleensä tämä oli ilmiintynyt Lontooseen jos hyvissä ajoin.

Juuri kun Tito alkaa olla sietämättömän turhautunut odotteluun, kuulee hän vihdoinkin edestään iloisen miehen äänen:
            “Noniin, joko mennään?”
Puhuja on hauskannäköinen ruskeaan nahkatakkiin ja farkkuihin pukeutunut mies. Hänen lyhyt sekainen tukkansa on punertavan blondi ja hänen ylähuulensa yllä lepäävät komeat päistä kierretyt viikset. Vain hiukset ja viikset (ja ikä) erottavat pojan ulkonäöllisesti isästään. Tito syöksyy halaamaan tätä ja isänsä rutistaa häntä takaisin. Isänsä taputtaa häntä hellästi poskelle irrottautuessaan halauksesta ja hymyilee lämpimästi.

             “Minä olen taas puoli vuotta ikävöinyt sinua,” hänen isänsä toteaa kepeästi ja Tito hymyilee jähmeästi takaisin. Aina silloin tällöin lomilla Tito ymmärtää, miksi hänenkin ystävänsä näyttävät aina niin vaivaantuneilta Titon heittäessä näille samanlaisia kommentteja. Mies kävelee Titon matka-arkun vierelle ja tarttuu sen kahvoista kiinni, Tito saisi kantaa pöllönsä.
             “Mikä sinulla kesti?” Tito kysyy kun he lähtevät vieretysten kävelemään ulos asemalta.
             “Tulin autolla.”
             “Mitä? Miksi ihmeessä? Ainahan me olemme ilmiintyneet,” Tito hölmistyy. Eihän matka kotiin pitkä ollut, mutta kyllä ilmiintyminen on sentään turvallisempaa kuin jästien autoliikenne ja ruuhkat. Timothée ei vastaa, vaan laskee arkun hetkeksi maahan asemarakennuksen edessä. Hän avaa pienen punaisen Nissanin takakontin ja tunkee matka-arkun sinne. Arkku täyttää koko takakontin. Tito laskee tunturipöllönsä takapenkille ja köyttää sen turvavöihin. He istuvat autoon sanomatta mitään ja auto käynnistyy. Tito tuntee isänsä sen verran hyvin, että hän tietää autokyydille olevan jokin muu syy kuin maisemien katselu. Hän jää odottamaan, että isänsä aloittaisi puhumisen ensin. Hänen isänsä näyttää vaistonneen Titon ajatukset, joten hän rykäisee ja sanoo sitten:
             “Niin, että… ryppyjä rakkauselämässä?”
Tito toljottaa isäänsä, joka pitää visusti katseensa tiessä. Tito pysyy vaiti. Hän käy päässään läpi mahdollisuuksia, kuka oli kehdannut, kuka oli ehtinyt, kertoa hänen vanhemmilleen asti? Agatha? Ei kai sentään Erin? Lilyllä on pokkaa, mutta tämä olisi jo naurettavaa, vaikka tyttö oli tuntunutkin muuttuneen viime aikoina joksikin niin eriskummalliseksi, ettei Tito enää tiennyt onko heidän ystävyydellään tulevaisuutta.

Titon puolesta vuosia kestänyt toveruus saa luvan olla tässä. Hän ei alkaisi pyytämään anteeksi Lilyltä sitä, että Tito oli loukannut Eatonia. Eatonia, joka oli kyllä antanut Titon kuulla kunniansa, mutta joka oli kuitenkin pystynyt antamaan anteeksi. Koko tapaus tuntuu niin kaukaiselta, että tuntuu naurettavalta edes pohtia mokomaa enää. Titon mielestä on myös absurdia, millaiset mittasuhteet tapaus edes loppujen lopuksi sai. Lilyllä ei ollut mitään syytä kiukutella hänelle, eihän yttöä edes ole näkynyt! Eihän tyttö mitenkään voinut tietää mitä kaikkea oli tapahtunut, miten suunnattoman monimutkainen koko tilanne oli! Aina silloin tällöin leiskuvatukkainen vain ilmestyi hetkellisesti jostain ties mistä kolosta, vain haastaakseen riitaa Titon kanssa milloin mistäkin aiheesta. Tito oli luullut, että Lily jos kuka on hänen aito ystävänsä. Nyt tyttö näyttäytyy vain manipuloivana kontrollifriikkinä, joka haluaa hallita myös muiden ihmisten suhteita Tito ja Erin, Tito ja Eaton, Tito ja Agatha…

Timothée irrottaa katseensa hetkellisesti tiestä, vilkaistakseen poikaansa. Hän mutristaa suutaan huomatessaan Titon kasvoilta, että pojan sisällä käy jonkinlainen tunteiden kuohunta. Poika ei näytä olevan läsnä. Hänen katseensa ei ole kohdistettu mihinkään. Ihan kuin tämä katsoisi takaisin päin, sisäänsä. Automatka on sopivasti yhden syvällisen keskustelun mittainen, joten Timothéen on pakko häiritä poikansa transsia. Autossa istuessa Tito ei pystyisi pakenemaan keskustelua, joten Timothée päättää avata suunsa. Tunnekuohujen läpikäyminen on toki tärkeää niiden iskiessä, mutta Timothée uskoo, että juuri tällä keskustelulla hän saisi ehkä edes jonkin lukon auki, ettei sama kipu iskisi yhtä voimakkaana tulevaisuudessa kuin nyt. Lisäksi kotona olisivat hänen vaimonsa ja tyttärensä lisäkorvina.

              “Tulkitsen tuon hiljaisuuden myöntäväksi vastaukseksi kysymykseeni. Noh, kerrotkos isällesi mitä teit, niin voin ehkä jakaa elämänneuvoja?” Timothée vilkaisee vielä poikaansa ja hymyilee isällisesti.
              “Miksi sinä oletat heti, että se olin minä, joka teki jotain?” Tito äyskäisee tiputtuaan takaisin nykyhetkeen.
              “Koska sinä olet minun poikani,” isä hymähtää. Niin Tito kertoo isälleen koko tapahtumaketjun. Miten kaikki oli lähtenyt hänen kohdallaan siitä, että Oliver tuntui hyljänneen hänet rakkautensa tähden. Miten Tylypahka oli tuntunut yksinäisemmältä paikalta kuin koskaan, miten hän oli havainnut miten sen kiviset seinät olivatkin todellisuudessa tunteettoman koleat. Miten hän oli tustunut Eriniin, jonka kanssa hengaillessaan hän oli sattunut tutustumaan Eatoniin. Miten kaikki vain ja Eaton...

**

              “AI! Mitä sinä-... lopeta!”
              “SINÄ! OLET! ÄÄLIÖ!”
Sohvatyyny iskeytyy päin Titon päätä uudelleen. Muks mäks vielä kerran. Kun tyyny on iskeytymässä taas, Tito tekee mahalaskun lattialle väistääkseen tyynyn lentoradan. Tito kierähtää nopeasti selälleen ja katsoo sohvalla seisovaa raivosta kihisevää tyttöä. Théodora Amore McMongin blondit saparot näyttävät väräjävän tytön raivonpuuskan alla. Tito oli mennyt kertomaan siskolleen saman tarinan kuin isälleen, joskin hieman enemmän.
              “Tottakai minä nyt näytän typerältä, mutta en minä silloin voinut tietää!” Tito parkaisee ja heittää kätensä päänsä ylle peläten tytön hyppäävän tyynyn kanssa päälleen.
              “Sinäkö ihan tosissasi, ihan tosissasi, uskoit sen professorin uhkailuja? Se on professori! Se olisi menettänyt virkansa, jos olisi mitään tehnyt!” Théodora kihisee ja mulkoilee Titoa pahasti. Hän hyppää alas sohvalta ja hänen nätti joulunpunainen hameensa hulmahtaa hänen kääntyessään veljensä puoleen. Hän ojentaa kätensä auttaakseen veljensä ylös. Tito tarttuu käteen ja ponkeaa itsensä ylös. Hän pitää katseensa maassa. Isälle hän oli jättänyt kertomatta tiettyjä asioita, mutta Doralle hän kertoo aina kaiken, vaikka isä olisikin ehkä ollut ymmärtäväisempi ja auttavaisempi puskemaan häntä oikeaan suuntaan. Dora ei antanut neuvoja, mutta sai hänet totta vie uskomaan tehneensä väärin.
Tytön ilme pehmentyy huomatessaan veljensä ilmeen. Isälleen Tito ei ollut pystynyt näyttämään täysin, miten rikki hän todellisuudessa on hänen ja Eatonin erosta. Eron lisäksi hänen mieltään kaivertavat rikki menneet ystävyyssuhteet, ystävien rikki menneet suhteet ja koulumenestys. Nyt tuo koko tunnemylly ja rikkinäisen sydämen suru varjostavat hänen kasvojaan.
              “Voi Tipi… kun sinun olisi pitänyt tajuta…” Dora sanoo säälien ja taputtaa veljeään olalle.
Niin, niin olisi Titon pitänyt tajuta, mutta minkäs hän sille enää voi. Tito on jo pitkään tuntenut syyllisyyttä kaikesta siitä mitä oli tapahtunut, mutta silloin kun sopassa on monta voimakastahtoista ihmistä, ei hän silti olisi omalla toiminnallaan asioita kovin paljoa voinut muuttaa. Sen lisäksi Tito ei ole koskaan ollut kovin hyvä ymmärtämään miten tytöt toimivat.
Dora pitää hetken kättään Titon olalla, mutta kallistuu sitten halaamaan tätä kunnolla rutistaen.
               “Kyllä se siitä. Kyllä kaikki järjestyy.” Dora kuiskaa ja irrottautuu veljestään, pörröttää tämän hiuksia ja sanoo sitten: “Tule, ei ole mitään mieltä mököttää jouluna. Pohditaan vaikka yhdessä mitä laitat päälle Agathan ja Oliverin häihin.”  
Vaikka Dora ei kummoinen neuvonantaja ollutkaan, pystyy Tito luottamaan siihen, että tämä olisi aina hänen vierellään.


Viimeinen muokkaaja, Viikuri pvm 04.01.21 18:15, muokattu 1 kertaa
Viikuri
Viikuri
Professori
Professori

Viestien lukumäärä : 64
Join date : 03.09.2020

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Thibaud McMong & Don Lane | CANON Empty Vs: Thibaud McMong & Don Lane | CANON

Viesti kirjoittaja Viikuri 04.01.21 18:14

DON LANE

Venevaja


Thibaud McMong & Don Lane | CANON Verkko10

Kylmä tuuli yrittää kaiketi puskea pojan kumoon keinolla millä hyvänsä. Se tuntuu viskovan milloin mistäkin suunnasta niin, että pojan on vaikea pysyä pystyssä jäisellä kivipolulla. Hänen täytyy keskittyä. Hänen katseensa pysyy kengissään. Pienet kädet puristavat nahkakantista kirjaa tiukemmin kainaloon. Tuuli hakkaa villapipon läpi. Hänen päätään kivistää ja jomottaa kylmästä. Poika voi melkein tuntea, kuinka kuiva tuuli yrittää kuivattaa hänen kasvojensa ihon ja vetää sen kasaan. Huomenna hänen poskiaan kirvelisi.

            Vihdoin poika on päässyt liukastellen sen verran pitkälle, että hän erottaa edessään sumun keskellä koulun venevajan tummana ja uhkaavana. Sen seinien suojaan poika pakenisi tuulta, jolla on ilmeisesti jotakin häntä vastaan. Niin kuin kaikilla tuntuu nykyään olevan. Vanha ovi nitisee pojan puskiessa sen auki. Sammal on alkanut tehdä valloitustyötään sen pinnalle. Sisälle astuessaan poika räpyttää silmiään. Sisällä onkin yllättävän hämärää. Hän pitelee kainalossaan kirjaansa ja toisella kädellään kaivaa orapihlajaisen sauvansa esille. Hän kohottaa sauvan kuin soihdun ja tokaisee: “Valois.” Ei ketään, hän on aivan yksin. Valoa on sen verran paljon, ettei nyt pojan tarvitse pelätä astuvansa vahingossa laidan yli veteen. Hän kuitenkin painaa sen verran, että rikkoisi jään. Venevaja on kuin venelaituri, jonka päälle on rakennettu katto. Hänen molemmilla sivuillaan on veneet, jotka ovat jäätyneet paikoilleen. Keväällä ne olisivat edelleen paikoillaan, mutta tuulessa hakkaisivat hennosti viereiseen laituriin ja päästäisivät kumisevan kolahduksen. Poika laskee kirjansa maahan ja laskee sauvansa sen päälle. Sauvan kärjessä palaa edelleen valo. Poika kaivaa taskustaan muutaman kynttilän ja asettaa ne ympärilleen. Orapihlajainen sauva sammuttaa valonsa ja poika hipaisee sen kärjellä kynttilöiden sydänlankoja. Kynttilän syttyvät ja luovat hentoja varjoja hänen ympärilleen. Donin mielestä kynttilöiden luoma tunnelma on kotoisa, vaikka miljöö onkin aika ruma.

            Hän nousee ylös ja astelee laiturin reunalle. Hän osoittaa jäähän. Hän pyöräyttää sauvallaan ympyrän ja sanoo: “Hajothus.” Jää murtuu sauvanliikkeen mukana. Jään alta paljastuu syvän musta vesi, joka heiluu ja läikkyy jääpirstaleiden murtuessa. Don katsoo veteen. Häntä puistattaa, mutta samalla kiehtoo. Pohja ei ole kaukana, mutta pimeyden ansiosta vaikka mikä otus voisi rauhallisesti tulla näin lähelle rantaa ilman, että sitä voisi huomata. Yhtäkkiä Donia puistattaa. Hänen mielessään käy kuva kädestä, joka pikkuhiljaa kohoaisi alhaalta… jostain syvältä pimeästä vedestä. Hän peruuttaa nopeasti pelon puuskassaan takaisin kynttilöiden luo ja istahtaa niiden keskelle. Kylmä kivi tuntuu ikävältä hänen takamustaan vasten. Hän avaa kirjan. Selailee sille sivulle, josta löytyvät ääntämisohjeet. Onneksi kirjastonhoitaja ei ole venevajassa hänen kanssaan. Tämä varmaan pyörtyisi kauhusta tai tekisi Donista yhden veneen lisää, jos näkisi, että poika on tehnyt musteella omia merkintöjään lainaamaansa kirjaan. Nyt pojan mielessä käy kuva kirjastonhoitaja Mondaysta loitsimassa Donilta luita pois ja venyttämässä hänen luutonta vartaloaan veneen muotoiseksi. Poika virnistää, hänen mielestään hoitaja on muutenkin vähän hassu.

Poika liikuttaa sormeaan sivulla, etsien oikeaa kohtaa tekstistä. Hän painaa sormensa sivulle löydettyään oikean rivin. Hän katsoo laidan yli veteen. Ei näy mitään. Vain peilipintainen musta vesi. Poika päästää kurkustaan oudon kurluttavan äänen. Ja sitten uudestaan. Vielä kerran poika kokeilee, mutta tavoittelee tällä kertaa kähisevämpää sointia. Don tuijottaa veteen. Ei mitään. Harmistuneena hän kääntyy takaisin kirjan puoleen. Hän lukee rivit vielä uudelleen, yrittää tosissaan sisäistää. Mutta sitten poika tyrmistyy. Hänen tekisi mieli motata itseään. Hän oli lukenut väärää riviä! Hän tonninsetelöi hetken itselleen ja liu’uttaa sitten jälleen sormeaan kirjan sivulla. Hän painaa kynnellään naarmun kirjan sivuun. Nyt hän löytäisi oikean kohdan, eikä erehtyisi enää. Hän tarkastelee omia merkintöjään ja päästää sitten korisevan äänen, joka kutittaa hänen kitalakeaan. Äänen loppuun hän sähähtää käärmemäisesti. Hän odottaa… odottaa… odottaa… mutta ainut ääni on seinien toisella puolen ujeltava tuuli. Poikaa harmittaa, mutta hän ei luovuta. Hän jatkaa jonkin aikaa ja kokeilee erilaisia variaatioita. Välillä hän kujertaa isommin, välillä hän lisää suhinaa ja välillä vain raakkuu.

             Poika pönöttää maassa polvillaan. Hän ei saa vastausta. Harmitus kivistää hänen hermojaan. Miten hän nyt saisi koottua itselleen taikaolentojen armeijan, joka kostaisi hänen puolestaan? Hänen suunnitelmissaan oli ollut tehdä Wilsonin kanssa verkkoansa, johon he olisivat houkutelleet Dvalinnin. Sen jälkeen he olisivat heittäneet sen idiootin Mustajärveen vedenväen syötäväksi. Sitten vedenväki olisi voinut syöttää idiootin kirskuristajilleen. Don olisi vain katsellut rannalla ystävänsä Wilsonin kanssa, kun lihanpalaset pulpahtelevat pintaan.
Viikuri
Viikuri
Professori
Professori

Viestien lukumäärä : 64
Join date : 03.09.2020

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Thibaud McMong & Don Lane | CANON Empty Vs: Thibaud McMong & Don Lane | CANON

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa