[TYLYPAHKA]
Would you like to react to this message? Create an account in a few clicks or log in to continue.

Viisi tapaa kertoa tarina - Canon topic

Siirry alas

Viisi tapaa kertoa tarina - Canon topic Empty Viisi tapaa kertoa tarina - Canon topic

Viesti kirjoittaja Piru=l 24.12.20 22:12

Tää topic tulee ehkä olemaan hyvin lyhytikäinen, se sisältää ehkä yhden canonin. Voi myös olla, että se tulee sisältämään tulevaisuudessa tarinoita viiden hahmon takaa ja avaten lisää Oliverin, Brin, Trentin, Wilsonin ja Cynthian tarinoista. Jos luette näitä, mulle saa ja toivon rohkeasti palautetta, mä en ole mikään Lönnrot.
Piru=l
Piru=l
Korpinkynnen tuvanjohtaja
Korpinkynnen tuvanjohtaja

Viestien lukumäärä : 1962
Join date : 27.08.2020
Ikä : 22
Paikkakunta : Espoo

Takaisin alkuun Siirry alas

Viisi tapaa kertoa tarina - Canon topic Empty Vs: Viisi tapaa kertoa tarina - Canon topic

Viesti kirjoittaja Piru=l 24.12.20 22:38

Viisi tapaa kertoa tarina - Canon topic Tumblr_mriajkfFP21qe5il9o1_500


23.12, Plockton, Wester Ross, Skotlanti


Takkatuli leiskui idyllisen pienen maatilan pienehkön talon olohuoneessa – takkatulen edestä löytyi kaksi vaaleanruskeaa pehmeää nojatuolia, joilla istui kaksi miestä. Toinen miehistä oli parikymmentävuotta vanhempi versio nuoremmasta, mutta muutoin miehiä ei erottanut toisistaan liiemmin. Eikä ihme – takkatulen ääressä istuivat Oliver Ackerhogan sekä hänen isänsä Erik. Erik katsoi takkatulen loimuttaessa miehen kirveellä veisteltyjä kasvoja ainoaa poikaansa – ainoaa perheenjäsentään myötätuntoisesti, koittaen tarjota pojalle kaiken tuon tarvitseman tuen.



– 2 päivää aikaisemmin -
21.12, Kolme Luudanvartta, Tylyahon velhokylä




Oliver istui Kolmen luudanvarren pöydässä jännittyneenä, tunnustellen ajoittain povitaskuaan varmistaakseen pienikokoisen paketin olevan tallessa. Hän odotti kermakaljaansa siemaillessaan kihlattuaan – Agathaa – saapuvaksi koulun viimeiselle Tylyahon retkelle ennen joululomia. Hän tiesi keskustelun tulevan olemaan hankala. Agatha oli edellisessä kirjeessään vain ilmoitusluontoisesti kirjoittanut ”Hän tietää tulevista häistä ja onnitteli meitä. Satuin myös kutsumaan hänet häihimme.. Toivottavasti et pahastu.”. Mitä Agatha oli ajatellut? Hän oletti Oliverin kykenevän unohtamaan kaiken sen, mitä tuo tyttö oli heidän parisuhteelleen tehnyt. Unohtanut, kuinka Erin nimenomaan oli ehdottanut Ramonalle lemmenjuoman keiton, ja puukottanut näin Agathaa selkään. Ja ei siinä vielä kaikki – Oliver oli saanut kuulla kuin Agatha oli koittanut korjata välejään Eriniin, mutta tuon tytön lisäksi Oliverille vain ilmoitettiin että myös Tito tulisi häihin. Agatha todella tahtoi leikkiä – kutsua häihin mies joka oli salannut koko ajan Agathan pahimman koulukiusaajan pahoinpidelleen Agatha aikaisemmin. Mies ei ollut kyennyt vastaamaan kirjeessä häävieraista mitään, joten keskustelu tulisi käydä vielä tämän retken aikana…

Kaksikon keskustelu oli alkanut retkellä harvinaisen kiusallisesti, kunnes Agatha nosti kissan pöydälle. Tapansa mukaan, Oliver ei kyennyt asettelemaan sanojaan kauniisti eikä voinut puoltaa asiaa. Agathahan oli kävellyt hänen ylitseen ja itse muuttanut ”pienet perhepiirissä pidettävät häät” häiksi, joihin kutsuttaisiin myös paljon heille vahinkoa aiheuttaneita ihmisiä. Agatha ei kyennyt näkemään miehen ajatusta eikä ymmärtämään, miksi Oliver ei vain voinut antaa anteeksi – tyttö suuttui ja poistui itkien paikalta, Oliverin jäädessä neuvottomana tilanteeseen.

Oliverin tilannetta ei tietenkään helpottanut, että hänen jäädessään yksin, oli viereisessä pöydässä tuttu pariskunta keskustelemassa. Pöydän ääressä Tito ja Eaton olivat käyneet keskustelua, joka oli päättynyt Titon romahtamiseen Agathan tavoin ja Eatonin poistumiseen paikalta. Jokin Oliverin sisällä, oli saanut kipinän – tuossa hänen entinen ystävänsä oli täysin luhistuneena ja Oliverin oli koitettava tukea tuota. Niin kaukaa haetulta ajatukselta kuin se tuntuikin, mies siirtyi Titon vierelle kysyäkseen onko tuo kunnossa. Sen sijaan, että Oliver olisi ajettu tilanteesta pois, saikin hän kutsun istumaan toisen vierelle. He keskustelivat, yllättävänkin rauhallisesti. Oliver kuitenkin onnistui viiltämään Titoa, sillä tuon aikaisemmat valheet sattuivat yhä.
Tito oli jo poistumassa, kun Oliver joutui tunnustamaan kaivanneensa heidän ystävyyttään. Hän ei ollut ennen sitä myöntänyt asiaa edes itselleen, mutta jos hän tahtoi taistella Agathasta, tuli hänen yrittää saada annettua anteeksi myös Titolle. Hän tiesi voivansa onneksi luottaa Titoon sen verran, että vaikkei Agatha häntä enää tahtonutkaan kuulla, pystyi hän pojalle antamaan kirjeen. Kirjeen, jossa voisi vielä kerran pyytää tytöltä anteeksi ja hyvitellä tekojaan.



– Takaisin nykyhetkeen –





Vuodatettuaan koko tarinansa murheidensa takaa, sen sijaan että Erik olisi kertonut Oliverille tämän olevan uskomaton typerys ja miten tuo onkaan onnistunut kasvamaan noin anteeksiantamattomaksi, nousi mies nojatuolistaan ja siirtyi halaamaan ainoaa poikaansa. Miehen lämpö siirtyi Oliverin puoleen hänen tuntien isänsä hyväksynnän. Tuo järkähtämätön mies, joka oli kaikki nämä vuodet joutunut yksin kasvattamaan poikaa parhaan kykynsä mukaan Oliverin äidin kuoltua, sanoi rauhoittavasti pojalleen: ”Oliver – ei huolta. Asioilla on tapana järjestyä. Et uskokaan, montako taistoa jouduin aikanaan käymään äitisi kanssa, mutta loppuviimein asiat kääntyivät parhain päin. Olette selvinneet Agathan kanssa monesta mäestä – jos todella rakastatte toisianne, selviätte tästäkin”. Miehen sanat saivat Oliverin poskelle valumaan kyyneleen, hän rakasti Agathaa, niin vaikeaa kuin se ajoittain olikin. Mutta rakastiko Agatha vielä häntä? Vai oliko kaikki pilattu?



24.12




Oliver oli odottanut koko ajan heidän erilleen lähtönsä jälkeen, koska näkisi tutun pöllön koipeensa sidottuna sihisevän kihisevä räyhääjä. Viimein, illan jo muuttuessa yöksi, kuului ikkunan takaa naputus. Niin nopeasti ei tämä entinen huispausjoukkueen kasvatti ollut sännännyt edes puolustamaan tupalaisiaan ryhmyltä, kuin hän säntäsi ikkunalle. Jos se olisi Eddy, ei kaikkea olisi menetetty. Mies avasi ikkunan, päästäen Agathan valkoisen lehtopöllön sisään ja huokaisi kenties helpotuksesta. Ainakaan pöllön mukana ei tullut räyhääjää, vaan sen sijaan paketti. Paketti oli pieni, neliönmuotoinen ruskeisiin kääreisiin paketoitu lahja. Lahjaa kiersivät kultaiset lahjanauhat. Paketti ei ainakaan voinut olla vihakirje Faronilta.

Oliver irroitti kirjeen tärisevin käsin, kärsien selkeästi stressistä joka ikisellä hengenvedolla. Hän hapuili käsiinsä pienen pöllönherkun, ojentaen sitä Eddylle hymyillen pöllölle pienimuotoisesti, kuiskaten tuolle vielä lähtiäisiksi; ”Onhan Agatha kunnossa? Vie hänelle terveisiä, en uskalla vielä antaa sulle kirjettä vietäväksi, kun en tiedä mitä sun paketissa on”. Lähetettyään pöllön matkaan, Oliver siirtyi paketin luo avaten sen hitaasti. Miehen sydän hakkasi ja hengitys oli raskasta. Kun hän avasi viimein paketin mukana tulleen kortin, hän kurkisti sitä ensin silmiensä raosta, kuin varmistaen ettei mikään räjähtäisi hänen silmilleen. ”Oliverille. Viisareita on mahdollista lisätä ja poistaa, jos näet sen tarpeelliseksi. Ehkä tästä on jotain iloa. Hyvää joulua". Hyvät jouluntoivotukset? Ei siis ainakaan ilmoitusta erosta – ehkä kaikkea ei olisi menetetty. Mutta mitä meinasi viisarien lisääminen ja poisto, jos Oliver niin tahtoisi? Hitaasti hän siirtyi paketin puoleen, avaten sen ja ottaen käsiinsä tumman rasian, joka muistutti jonkin sortin korurasiaa. Rasian avattuaan hän ymmärsi kortin sisällön. Rasian samettityynyllä lepäsi kello, mutta kello ei kertonut aikaa. Sen sijaan siinä oli kaksi viisaria – Agatha ja Erik. Molemmat olivat tällä hetkellä kellon vasemmassa laidassa, siellä missä normaalisti kello 10 sijaitsisi. Viisareiden alla kellotauluun oli kaiverrettu ”Kotona”. Oliver huokaisi helpotuksesta – ainakin Agatha olisi nyt turvassa.

Oliver sujautti kellon ranteeseensa lukiten sen, astellen sitten repulleen. Repulle, johon oli pakannut kaiken mitä tarvitsisi nyt isänsä luona jouluna. Hän kaivoi sieltä pienen rasian, jossa oli tuikitavallinen kolikon näköinen esine. Hän otti sen täriseviin käsiinsä katsoen sen himmentynyttä pintaa. Hän mietti, puristaisiko hän sitä. Minkälaisen vastauksen hän saisi? Agatha tuntisi kolikon lämmön kotonaan, jos tyttö vain kantaisi sitä edelleen mukanaan. Mutta olisiko se Agathalla mukana? Juuri kun Oliver sulki silmänsä, valmistautuen ottamaan riskin ja puristaa kolikkoaan, kuuli hän oven narahduksen ja isänsä äänen: ”Oliver?”.
Piru=l
Piru=l
Korpinkynnen tuvanjohtaja
Korpinkynnen tuvanjohtaja

Viestien lukumäärä : 1962
Join date : 27.08.2020
Ikä : 22
Paikkakunta : Espoo

Honey:Dream likes this post

Takaisin alkuun Siirry alas

Viisi tapaa kertoa tarina - Canon topic Empty Vs: Viisi tapaa kertoa tarina - Canon topic

Viesti kirjoittaja Piru=l 25.12.20 1:29

Wilson Myerscough – Unohdetun pelon paluu


Viisi tapaa kertoa tarina - Canon topic Jonathan-Lipnicki

Wilson, tuo nuori Puuskupuhin pellavapää joka ei kellekään tahtonut pahaa. Hän ainoastaan halusi oppia, mutta ei sietänyt että joku pärjäisi häntä paremmin. Hän todella tahtoi oppia. Jo ensimmäisenä lukuvuotenaan, hän oli tavannut hänelle soveltuvan opettajan – Sniderin Scarlettin, joka loppuviimein kuitenkin paljastui joksikin muuksi kuin opettajaksi.

Wilson oli jo pitkin syksyä tuntenut outoja tunteita siitä, miten joku tahtoi hänelle pahaa. Hän ei vain tosiaankaan osannut nimetä kuka se oli. Hän vain oli huomannut outoja pitkiä tuijotuksia öisin nukkuen levottomasti tästä johtuen. Yhtäkkiä nämä tuntemukset olivat vain loppuneet ja Wilsonin olo oli keventynyt. Enää ei ollut jäljellä kuin repaleiset vaatteet arkun pohjalla, joita Wilson ei vain ollut jaksanut korjata. Sama se, hänellä oli kyllä vaatteita joita käyttää.

Poika usein vieraili uuden patsastuttavansa – Gregoryn luona ja hyödynsi tuon paljastamaa salaista harjoitustilaa. Harjoitustilaa, jonka iloista ei hämähäkinseiteistä päätellen monikaan nauttinut. Tilaa tuntui käyttävän vain Wilson sekä ajoittain myös toki hänen ystävänsä Happy. Tuossa huoneessa Wilson tunsi olevansa turvassa siltä pahalta, joka häntä oli uhannut koko syksyn. Tai ainakin siltä hänestä tuntui – jokin tuntui muuttuneen Kurpitsajuhlien jälkeen. Aivan kuin se jokin, joka häntä uhmasi olisi muuttunut.

Aikaa kului, tuntui kuin häntä ei enää vainottaisikaan. Katse oli kadonnut ja uhkaavia nukkejakaan ei ollut näkynyt enää missään. Kunnes...Wilson oli astellut portaikkoon ja päätynyt jälleen sanailemaan Scarlettin kanssa. Scarlett päätti näyttää, että ei ollut Wilsonia huonompi - Tuo päätyi polttamaan pojan hiukset. Hiuksien palaminen ja lähellä kuolemaa käyminen sai Wilsonin tajuamaan – enää hänen uhkailijansa ei ollut näkymätön. Joku todella halusi hänet hengiltä ja se joku – Se oli Scarlett Snider.

Wilson joutui makaamaan sairaalasiivessä seuraavat päivät. Hänen hiuksiensa palosta johtuneet päänalueen palovammat olivat ikäviä, eikä pään palaminen ollut kovin kaunista, ei ainakaan parantajatar Oronan mukaan. Wilsonia ei paljoakaan lohduttanut Happyn vierailut sairaalasiivessä, ei vaikka tuo olikin Wilsonille tärkeä ystävä. Hän ei tahtonut kenenkään näkevän omaa alennustilaansa – sitä tottavie hiusten menettäminen toisen loihtimana oli.

Kun Wilson viimein oli päässyt sairaalasiivestä, hänen pelkonsa oli tosiasia. Hän ei voinut liikkua enää mihinkään turvallisesti, ei enää kun tiesi Scarlettin voivan vaania missä tahansa. Askellus portaikossa, tuvassa, Suuressa salissa – jokainen sisälsi aina pienen palan kuolemanpelkoa.

Voi kunpa poika vain voisi puhua jollekulle peloistaan ja kivuistaan, mutta ei...Hän oli niin yksin.
Piru=l
Piru=l
Korpinkynnen tuvanjohtaja
Korpinkynnen tuvanjohtaja

Viestien lukumäärä : 1962
Join date : 27.08.2020
Ikä : 22
Paikkakunta : Espoo

Takaisin alkuun Siirry alas

Viisi tapaa kertoa tarina - Canon topic Empty Vs: Viisi tapaa kertoa tarina - Canon topic

Viesti kirjoittaja Piru=l 06.06.21 14:39

________
Tarinaa täydentää myös tämä Honey:Dreamin kirjoittama canon Agathan näkökulmasta. Mun kirjoitelma on tehty hänen huikean pohjatyön taustalta. Kiitos hänelle siitä. Kiitos myös hahmonsa häihin luovuttaneille Pinjalle, Susalle sekä Siljalle.
____________



6.6.2021 - Ackerhoganin sukutila Sarvenkieppi - Sarvenrinne - Banchory - Skotlanti

Viisi tapaa kertoa tarina - Canon topic 1663060673-tumblr_inline_msbrvuBB7y1qz4rgp
_________________________________________________________________________
Aurinko oli noussut ja kohonnut jo korkealle. Keskipäivä langetti valonsäteensä nuoren miehen huoneen ikkunasta kohti peiliä. Peiliä, jonka edessä seisoi raamikas nuorimies. Hänen takanaan seisoi toinen, kuin samasta puusta veistetty. Vuodet olivat vain uurtaneet vanhemman miehen kasvoille jäljet. Oliver suoristi liivinsä ja kääntyi isänsä puoleen. Hän väläytti hermostuneen hymyn tuolle, huokaisten pienesti.
”Jännittääkö? Hyvin se menee”, Eric Ackerhogan sanoi taputtaen poikaansa olalle rauhoittelevasti. Oliver vastasi tähän nyökkäyksellä, ennen kuin vilkaisi itseään vielä peilistä. Hän laski hitaasti kymmeneen ennen kuin sai itsevarmuutensa kasaan.
Rauhoituttuaan hän kääntyi vielä isänsä puoleen; ”No, miltä näyttää?”
Oliverin isä pyyhkäisi pienesti kostuneen silmäkulmansa hymyillen ainoalle pojalleen, ainoalle perheenjäsenelleen ”Näyttää todella hyvältä Oliver. Äitisi olis susta todella ylpeä – niin kuin tietty mäkin. Kunpa se vain saisi nähdä tän päivän”.
Oliver otti askeleen isänsä puoleen halaten tuota lämpimästi. He olivat aina pärjänneet kaksin, heitä oli aina ollut vain kaksi miestä kulkemassa elämän polkuja pitkin. Nyt heidän yhteiselonsa tulisi virallisesti päätökseen. Olihan Oliver ollut aikaisemmin erossa ollessaan Lontoossa työsuhdeasunnossaan, mutta nyt kaikki muuttuisi. Pian hän aloittaisi uuden elämänvaiheen rakastamansa naisen kanssa muodostaen elinikäisen liiton.

Oliver seisoi nyt paisteessa, hän koitti pitää itselleen tavanomaisen itsevarman ryhdin ja olemuksen katsoessaan muutamia häävieraita penkkiriveissään. Hän silmäili paikallaolijoita. Häät olivat pariskunnan yhteisestä sopimuksesta pienet – vain lähimmät ihmiset. Oliverin taakse seisomaan oli asettunut hänen isänsä, kun taas toisaalla istui Agathan äiti toisen veljen, Farrenin kanssa. Oliverin katseen kiertäessä tulevan anoppinsa ohitse, hän koitti hymyillä pienesti naiselle ennen kuin katse kiersi yhteisten, tai no – ehkä enemmän Agathan ystävien – puoleen.
Tito ja Erin istuivat vieretysten hymyillen pienesti katse etuosaan päin. Pian kaikki hiljentyivät ja katseet kääntyivät polun toiseen päähän. Polun, jonka päässä seisoi kilpaa auringon kanssa sädehtivä morsian saattajansa Faronin kanssa. Agatha otti Faronin käsikynkässä askeleet puoliväliin polkua Oliverin astellessa vastaan. Hän kivetti itsensä ja asteli täydellä itseluottamuksella kohti tulevaa vaimoaan. Pysähdyttyään vastaanottamaan Agathan veljensä siipien suojasta, Oliver huokaisi raskaasti nähdessään kunnolla kuinka kauniilta Agatha näyttikään. Agathan ja Faronin pysähdyttyä, Oliver tarjosi kättään Agathalle, nyökäten pienimuotoisesti Faronin puoleen. Oliveria hermostutti hieman, sillä heidän välinsä eivät olleet mitenkään helpot. Mutta nyt – se kaikki oli toivon mukaan anteeksi annettu. Oliver voisi nyt viimein täyttää lupauksensa suojella Agathaa heidän jakaessa elonsa yhdessä eikä mikään tulisi heidän välilleen.

Agatha tarrautui hennosti miehen käteen heidän kääntyessään kohti hääkaarta. Oliver kuiskasi kaksikon askeltaessa Agathalle, kuinka kauniilta tuo näyttikään vaaleassa häämekossaan. Agatha soi miehelle vastaukseksi pienen hymyn, hymyn, jonka takana oli aistittavissa myös jännitystä. Se lyhyt matka, joka heillä oli yhdessä käveltävää, tuntui juuri nyt loputtomalta. Heidän askeleensa osuivat yhdessä pihakivetykseen, ennen kuin he viimein pääsivät loppuun ja tilaisuus saattoi alkaa. Pian tämä kaikki olisi varmaa ja Oliver voisi viimein hengittää vapaasti. Pian ei olisi enää pelkoa Agathan menettämisestä tai niistä tyhmien virheiden toistamisesta, joita heidän yhteisiin vuosiinsa mahtuisi.
Kaikki oli tapahtunut niin nopeasti. Yhtäkkinen tunteiden herääminen, ensisuudelma, kaikki yhdessä vietetyt hetket aina siihen päivään, kun he olivat joutuneet eroon Oliverin valmistuttua. Kaikki se kaipuu aina ratkaisevaan kysymykseen, kun Agatha oli ilmoittanut tahtovansa naimisiin. Kaikki se vilisi nyt Oliverin aivoissa nauhana, kunnes nauhan katkaisi kysymys
”…Ackerhogan, tahdotko ottaa Agatha Edda Nordica Chopren aviovaimoksesi ja rakastaa häntä hyvinä ja pahoina päivinä, aina kuolemaan saakka?” Oliver käänsi katseensa Agathan puoleen, jossa tytön siniset silmät odottivat vastausta. Ajattelematta ja epäröimättä, luottaen kaiken olevan nopeammin ohitse, kun hän vain saisi sen sanan sanotuksi hän vastasi ”Tahdon”.
Nyt tapahtumien kulku ei ollut enää hänestä kiinni, enää Agathan kieltävä vastaus voisi romuttaa hänen haaveensa yhteisestä tulevaisuudesta. Kuin huomaamattaan, Oliver kiristi hieman otettaan Agathan käsivarressa kysymyksen siirryttyä Agathalle.
”Agatha Edda Nordica Chopre, tahdotko ottaa Oliver Anthony Ackerhoganin aviomieheksesi ja rakastaa häntä hyvinä ja pahoina päivinä, aina kuolemaan saakka?” Oliver odotti Agathan vastausta, odotus tuntui ikuisuudelta. Kuin aika olisi pysähtynyt, kunnes hän viimein kuuli Agathan myöntävän vastauksen.
Oliverin sisällä jyrisi – se oli nyt virallista. Pian hän pujotti sormuksen Agathan sormeen käsi hieman täristen, kunnes kaksikko sai luvan suudella. Oliver kyyristyi hieman hakeakseen huulilleen Agathan rosoiset huulet. Nuo rosoiset huulet tuntuivat niin tutuilta ja turvallisilta ettei Oliver olisi tahtonut irrottautua suudelmasta.  Kaksikon suudelman taustalla taivaan täytti origamilinnut- sekä perhoset luoden yhdessä sydämen tunnelman viimeistelemään.
”Agatha Chopre, mä rakastan sua enemmän kuin mitään” Oliver sanoi suudelman päätyttyä, pyyhkäisten kostuneen silmäkulmansa kuivaksi. Kaikki oli nyt juuri niin kuin piti.

Seremonian tultua päätökseen, kääntyi tuore aviopari hääväen puoleen hymyillen yhdessä. Heidän asteltuaan muiden joukkoon, laski Oliver Agathasta viimein irti laskien tuon äitinsä ja veljiensä syleiltäväksi. Oliver vilkaisi hänelle lämpimästi hymyilevää isäänsä, joka viittoi hänet menemään. Mies pärjäisi kyllä. Oliver otti askeleet loppujen vieraiden, Titon ja Erinin luo Agathan lipuessa pian myös perästä. Hivenen hermostuneen oloisena Oliver vastaanotti onnittelut kaksikolta, kunnes Agatha haki miehen käden otteeseensa ja painautui tätä vasten. Agatha jakoi kiitoksensa Titolle ja Erinille, Erinin vastatessa saman tien pienellä piikillä Oliverille. Kaiken tuon tavanomaisen sanailun ja kyräilyn takana kuitenkin oli aistittavissa liikutus. Oliver kuittasi koukun naurahduksella, vapautuen hivenen. Nyt nuo kaksi olisivat heidän puolellaan, ei enää häntä vastaan. Kaiken tämän viimeisteli Titon syöksyminen halaamaan hääparia. Pian halaukseen liittyi myös Erin. Halauksen päätyttyä, Oliver viritti nyt hivenen vapautuneempana keskustelua Tylypahkan nykytilasta ja siitä mitä koululla tapahtui, Agathan siirtyessä vaivihkaa joukon luota. Huomattuaan Agathan siirtyneen kohti tilan portteja, Oliver kulki hitaasti vaimonsa taa.

Oliver laski kätensä hitaasti Agathan olkapäälle sulkien tuon hänen turvalliseen otteeseensa.
”Oliko..Oliko toi Ramona? Siltäkö toi on?” mies kysyi lempeästi kuiskaamalla Agathan korvaan, saaden vastaukseksi kevyen nyökkäyksen. Agatha paljasti nyt paremmin Oliverin katseelle tyylikkään itsetehdyn maalauksen Oliverista ja Agathasta halauksessa. Oliver koitti pyyhkäistä Agathan poskille kohonneita kyyneleitä.
”Olisiks sä halunnut sen tulevan sisään saakka?” Oliver kysyi varoen, jääden kuitenkin saamasta vastausta häävalssin kutsuessa kaksikkoa. Agatha tarrautui miehen käteen Oliverin johdattaessa heidät takaisin vieraiden luo. Vakain ottein mies johdatti tuoreen vaimonsa tanssin paikaksi valikoituneelle nurmelle.

Tuore aviopari katsoi toisiaan silmiin vaihtaen suudelman ennen kuin Agatha antautui Oliverin käsivarsille musiikin soidessa. He tuijottivat toisiaan, molemmat hymyillessään elämänsä onnellisinta päivää. Mikään ei enää tulisi heidän väliinsä, vaan nyt heille olisi kaikki portit auki. Agathan painuessa Oliverin rintaa vasten, mies haki suojaavamman otteen vaimostaan. Heidän hetkensä loppui, Titon tullessa varoen kaksikon taa ja pyytäen lupaa viedä morsian tanssiin. Oliver soi sen mielihyvin, laskien otteensa irti Agathan tarjotessa Eriniä Oliverin pariksi. Oliverin vilkaistessa nuorta tyttöä, he molemmat tiesivät, ettei tanssi tulisi tapahtumaan.

Oliverin vetäytyessä sivummalle tanssilattialta, tunsi hän isänsä otteen olallaan. Mies pyysi Oliveria tulemaan kanssaan hieman sivumpaan. Oliver seurasi isäänsä sivummalle pieneen vierasrakennukseen heidän istuutuessa sängylle. Miehet tuijottivat molemmat toisiaan hetken sanomatta mitään.
Viimein Eric rikkoi kuitenkin hiljaisuuden ”Oliver Anthony Ackerhogan…” mies aloitti nielaisten ”Jos mä olisin tiennyt silloin melkein 20 vuotta sitten, että mä kasvatan sut yksin, olisin taatusti pyytänyt Mimosalta neuvoja tähän. Sä tiedät, että äitis olis varmasti halunnut nähdä tän päivän täältä käsin”.
Oliver nyökkäsi kuunnellen hänen isänsä rauhallisen sävyistä puhetta. He eivät usein puhuneet suoraan tunteista, eivätkä oikeastaan Oliverin äidistäkään. Ei aihe mikään tabu ollut, mutta kipeä, kipeä se oli molemmille.
”Sä oot isä tehnyt hienoa työtä. Sä oot antanut mulle kaiken mitä mä oon tarvinnut. Tukenut aina kun on ollut tarve. Mä en olis voinut pyytää tai saada mitään enempää” Oliver lopulta viimein ääni hieman väristen. Nyt Eric vuorostaan nyökkäsi pyyhkäisten kostean silmäkulmansa hihaansa.
”Vaikka mä isä menen nyt eteenpäin, sulle on paikka aina mun elämässä. Et sä jää taka-alalle. Siinä missä mä olen aina tervetullut kotiin, oot sä aina tervetullut meidän luo. Mikään ei muuta sitä. ” Oliver täydensi, ennen kuin Eric otti itselleen jälleen puheenvuoron.
”Ja vaikka mä en ole siellä lähellä, mä olen aina sun matkassa. Ihan niin kuin Mimosakin. Me ollaan aina täällä” mies sanoi vieden kätensä poikansa sydämen päälle, ennen kuin sulki poikansa lämpimään tiukkaan halaukseensa.


Viisi tapaa kertoa tarina - Canon topic Tumblr_inline_nd5v91O9PW1sna04y
Piru=l
Piru=l
Korpinkynnen tuvanjohtaja
Korpinkynnen tuvanjohtaja

Viestien lukumäärä : 1962
Join date : 27.08.2020
Ikä : 22
Paikkakunta : Espoo

Takaisin alkuun Siirry alas

Viisi tapaa kertoa tarina - Canon topic Empty Vs: Viisi tapaa kertoa tarina - Canon topic

Viesti kirjoittaja Piru=l 19.06.21 20:08

Trent Pachner – Luurankoja kaapissa I

Viisi tapaa kertoa tarina - Canon topic Tumblr_n71dedShrX1s5k8ilo5_250

16.6.2021, Tylypahkan kesäjuhlat


Tylypahkan vuotuiset kesäjuhlat olivat jo täydessä tohinassa. Ilta oli kaunis ja ongelmia ei ollut näköpiirissä. Olisiko tässä ensimmäiset juhlat hetkeen, jotka eivät sisältäisi ongelmia? Korpinkynnen tuvanjohtaja, professori Pachner istui muiden tuvanjohtajien seurassa rauhassa. He seurasivat illan kulkua tyytyväisinä, osan haihtuessa illan mittaan juhlien vilinään. Kuka osasikaan arvata mitä pöllö, joka juhlatilaan pian lensi, toisi mukanaan, ja miten se muuttaisi kaiken. Pian kaikki olisi romahtanut, ainakin yhden keski-ikäisen miehen elämässä.

”Heh, ei taida ministeriö antaa hetken rauhaa edes näin juhlien aikana?” oli Trent naurahtanut Rowanille, tuon saatua kirje käsiinsä. Rowan ei vastannut, vaan kutsui miehen ainoastaan mukaansa. ”Tulisitko Trent käymään kansliassani nyt? Asia on kiireinen”.
Kaksikko lähti kulkemaan kohti seitsemännen kerroksen kansliaa vaitonaisina. Mikä olikaan niin tärkeää, että se oli selvitettävä heti? Läpi lukuisten liikkuvien portaiden ja kiusallisen hiljaisuuden he viimein saapuivat Rowanin työhuoneeseen, pysähtyi tuo seisomaan oman työpöytänsä vierelle vakavan näköisenä haroen hivenen leukaansa. ”Pahoitteluni, että jouduin vetämään sinut sivuun äkillisesti. Mutta asia on tärkeä, eikä se valitettavasti voi odottaa” Rowan aloitti.

Trent katsoi esimiestään vakavana, jotain selvästi oli sattunut. Ajatukset risteilivät hänen päänsä sisällä. Olisiko hänen perheelleen sattunut jotain? Jotain, mikä sai Rowanin vetämään hänet sivuun? Vai olisiko jotain muuta ikävää tulossa? Jälleen oppilaan erotus? Lopulta hetken ajatuksia kuunneltuaan, nyökkäsi Trent rauhallisesti. ”Vaikutatkin hivenen vakavamieliseltä, onko jotain sattunut?” hän kysyi uteliaana Rowanin nyökätessä vastaukseksi.
”Sain juuri kirjeen taikaministeriöstä” tuo aloitti kaivellen samalla povitaskustaan sinne äskettäin taitellun kirjeen. ”Sen sisältö oli varsin, kuinka tämän nyt sanoisin – ponnekas. Minulle ei jää jäljelle muita vaihtoehtoja, kuin toimia sen määräysten mukaan”.
Trentin kulma kohosi hivenen ylöspäin hänen kuullessaan kirjeestä, jonka taikaministeriö oli lähettänyt juuri näin kesän kynnyksellä. Hän kuitenkin vastasi rauhallisesti tietämättä tulevaa ja siitä, mitä seuraavaksi tuleman pitäisi oletuksella oppilaan erottamisesta. ”Täysin ymmärrettävää Rowan. Kuka oppilas jättää tällä kertaa koulun taakseen?” Rowanin ilme ja syvä huokaisu tuon laskiessa kirjeen pöydälle kieli jostain aivan muusta.”Tällä kertaa ei kukaan nuorisosta, vaan te herra Pachner. Tai no – en puhuisi suoraan erottamisesta, minua pyydettiin siirtämään sinut sivuun taikaministeriön käskyllä. Asian toivottiin tapahtuvan huomaamattomasti, ilman että se aiheuttaisi hämminkiä oppilaiden keskuudessa. Kirjeessä syytä ei tarkemmin avattu”.

Rowanin lause muuttui harmaaksi massaksi Trentin haukkoessa henkeään. Hän haki käsi täristen otteeseensa tuolin selkänojan koittaessaan saada happea. Hän istuutui epäuskoisena tuoliin, kasvoilla paistaen syvä järkytys. ”Mutta…Se Walshin tapaus? Sehän…Sehän selvitettiin? Ei kai hän ole taas väittänyt jotakin…” hän aloitti järkyttyneenä nojautuen käsiinsä tuskansa peittääkseen. Rowan käänsi katsettaan miehen puoleen vakavana, katsoen Trentin vapinaa istumaan siirtyessään. ”Oletko kunnossa Trent? En usko tämän liittyvän neiti Walshiin – Kirjeessä mainittiin, etteivät syyt liity millään tapaa Tylypahkaan, vaan johonkin muuhun.”

Ajatukset sukkuloivat Trentin päässä edestakaisin, mikä ihme olisi saanut ministeriön tekemään tämän päätöksen. Hitaasti hän kohotti käsistä katsettaan Rowanin puoleen, kun tuo kertoi, ettei koulu liittyisikään mitenkään tähän – mutta mikä sitten? ”Tylypahka ei liity tähän hyllytykseen mitenkään, niin kirjeessä sanottiin. Syy on joku muu, jota en tiedä. Onko sinulla hajua siitä mistä tässä voisi olla kyse? En voi valitettavasti auttaa asiassa, mikäli en sitä tiedä. Enkä toki oletakaan, että välttämättä tahtoisitte minulle asiaa tässä vaiheessa avata” Rowan sanoi jatkaen omaa rauhallista ja arvokasta puhetyyliään, Trentin katsoessa miestä vakavana.
Rowan ei vielä tietäisi mistä puhuttiin, mutta Trent sen sijaan – hän kyllä sisimmässään tiesi, mitä juuri oli saattanut tapahtua. Kaikki se aika, koko kulunut puolivuotinen siitä hetkestä alkaen, kun hän luki Profeetasta uutiset. Aina tähän päivään saakka, hän oli olettanut olevansa turvassa – mutta näin ei kaiketi ollutkaan. Se tie oli nyt kuljettu loppuun, ja seuraukset olivat edessä. Hänet oli jäljitetty. ”Minä…Minä en tiedä mitä sanoa Rowan” Trent sai lopulta vastattua henkäisten, painostavan hiljaisuuden päätteeksi.

Rowan hieraisi leukaansa ja katsoi alaistaan surumielisenä. ”Ymmärrän, eikä sinun ole pakko sanoa mitään, mikäli et halua. Mitä olen sinut oppinut tuntemaan ja se, miten olen tehnyt töitä kanssasi; Mitä ikinä tämä onkaan, en jostain syystä usko sinun ainakaan tarkoituksella tehneet, tai sotkeutuneen mihinkään pahaan. Sinulla on suuri sydän, herra Pachner ja toivon että vaikka joudun siirtämän teidät syrjään työtehtävistänne ja ’passittamaan’ kotiin, niin perheenne toisi teille lohtua näinä vaikeina aikoina elämäänne”.
Rowanin lohdulliset sanat, saivat Trentin tuntemaan pistoksen sydämessään. Rowanin oletus oli, ettei Trent pystyisi pahaan – kun tuo vain tietäisi. Hän joutuisi pettämään miehen antaman luottamuksen, hän joutuisi pettämään kaikkien luottamuksen. Vain yhden virheen – yhden hänen elämänsä suurimman virheen – takia. ”Lupaan luonnollisesti sijaistaa teitä niin kauan, kuin on tarve ja tutkinta kesken. Onko jotain, mitä voisin tehdä hyväksenne?” Rowan kysyi myötätuntoisena, Trentin huokaistessa raskaasti tuon ystävällisille sanoille. ”Kiitos Rowan. Sanasi merkitsevät enemmän kuin tiedätkään. Minun on kuljettava tämä matka nyt yksin, toivon vain, että pidät hyvän huolen oppilaistani”.
Rowan nyökkäsi jälleen rauhallisesti luvaten pitää huolen oppilaista. ”Olethan yhteydessä minuun, jos jotain ilmenee – Tylypahka on aina täällä niitä varten, jotka apua tarvitsevat” Rowan jatkoi lainaten jonkun aikaisemman edeltäjänsä sanoja, tuon edeltäjän nyökytellessä omassa muotokuvassaan.

Trent nousi pystyyn haparoiville jaloilleen, järkytys lähestulkoon vei jalat hänen altansa. ”Etenkin tuoreet kaksi siirtynyttä oppilasta, he tarvitsevat kaiken tuen sopeutuakseen kouluun” hän jatkoi pyrkien näyttämään itsensä vahvana ja huolehtivana, hän ei näyttäisi pelkoaan siitä, miten kaikki romahtaisi hänen vajotessa syvyyksiin. Sieltä hänen tulisi vain nousta – jos se olisi mahdollista. Rowanin toivottaessa tsempit Trentin puoleen, nyökkäsi hän luvaten hakea vain muutaman tärkeimmän asiansa kansliasta laskien Rowanin takaisin juhlien pariin. ”Toivon mukaan, mitä ikinä eteen tuleekaan, tästä ei koidu ongelmia Tylypahkalle. En halua virheitteni kostautuvan viattomille”.
Sanojensa jälkeen Trent otti haparoivat askeleet oven suuntaan lähtien suuntaamaan kohti 5. kerroksen kansliaansa. Matkalla hän katsoi kaihoisasti linnan seiniä, maalauksia ja maisemia. Osa tauluista kyseenalaisti miehen kulkua juhlapukineissa murheellisena pitkin käytäviä, hänen saavuttaessa lopulta kuitenkin kansliansa.

Trent avasi raskaan tammioven työntäen ja katsoi kansliaansa. Hän oli onnistunut pitämään sen melko siistinä, muutamat paperipinot siellä täällä rikkoivat vaikutelmaa, hänen itsensä vilkaistessa työpöytäänsä. Työpöydällä hänelle vilkutti valokuva, jossa hänen tyttärensä ja vaimonsa hymyilivät. Kyynel kohosi parrakkaan miehen kasvoille, hänen istuutuessa tuoliinsa. Hän otti haparoiden kehykset käsiinsä, murtuen. ”Anna anteeksi Stephanie. Anna anteeksi kaikki. Pidä huoli tyttärestämme…”
Miehen oli laskettava kehykset takaisin pöydälle haudatakseen kyynelehtivät kasvonsa jälleen käsiinsä. Miehen elämän pohja oli murtunut, mutta se tulisi paikata. Se miten hän siinä onnistuisi, olisi vielä avoinna – mutta yksi virhe ei häntä kaataisi. Hän nousisi vielä ja siivoaisi maineensa.

Kansliasta Trent keräsi tärkeimmät esineensä, valokuvansa, henkilökohtaiset kirjeensä. Yhden kirjenipun hän otti työpöytänsä lukitusta laatikosta. Nippu oli täynnä toinen toistaan ryppyisempiä kirjeitä. Nämä kirjeet hän sulki myös laukkuunsa, ne voisivat vielä pelastaa hänet täydeltä kurimukselta. Viimein, kaiken saatuaan valmiiksi hän vilkaisi kansliaansa, poistui Gregory lipevän käytävälle ja sulki oven perässään. Hän asteli käytävien halki katsoen niitä haikeana, tunnustellen niiden rosoista pintaa. Viimeisenä hän astui linnan etupihalle, astui porteista ulos – kenties viimeisen kerran.
Piru=l
Piru=l
Korpinkynnen tuvanjohtaja
Korpinkynnen tuvanjohtaja

Viestien lukumäärä : 1962
Join date : 27.08.2020
Ikä : 22
Paikkakunta : Espoo

Takaisin alkuun Siirry alas

Viisi tapaa kertoa tarina - Canon topic Empty Vs: Viisi tapaa kertoa tarina - Canon topic

Viesti kirjoittaja Piru=l 20.06.21 20:18

Trent Pachner – Luurankoja kaapissa II

Viisi tapaa kertoa tarina - Canon topic Tumblr_inline_p9zg2s7vgV1rqq37j_400Viisi tapaa kertoa tarina - Canon topic 1-roberto-sosa-beach-house-exterior-1024x683Viisi tapaa kertoa tarina - Canon topic DistinctFrayedKob

20.6.2021 - Lehua, Havaijisaaret

Aamuaurinko kohosi kirkkaana pienen Lehuan saaren rannikoilla. Jästien yksityisomistuksessa olevan saaren pohjoiskärjessä oli hyvin pieni Havaijilaisvelhojen populaatio. Populaation yksi osa myös oli Pachnerin suku. Pieni yksinkertainen bungalow sai aamun ensisäteet vastaansa, kuistilla keinutuolissa istuvan vanhan naisen nauttiessaan aamiaistaan. Naisen kohottaessaan juuri lasiaan huulilleen, pudotti tuo sen kirkaisun saattelemana.

” E kuʻu Akua, Trent? He aha kau hana ma aneʻi?” nainen kysyi järkyttyneenä, syöksyen tuolistaan lasinsirpaleiden yli halaamaan isokokoista poikaansa haroen tuon hiuksia.
”Äiti. Pahoittelut, että tulin ilmoittamatta. Tarvitsen apua” mies vastasi äitinsä järkytykseen vastaten tuon halaukseen lämpimällä otteella. ”Olen pulassa, kuten arvata saattaa. Olisin ilmoittanut tulostani, jos minulla olisi ollut aikaa miettiä mitä tehdä” jatkoi Trent murheellisena, hänellä ei todentotta ollut muita vaihtoehtoja kuin paeta Britanniasta ministeriön ilmoitettua hänen hyllytyksestään muutama päivä aikaisemmin. Hänen matkansa meren yli ei missään nimessä ollut helppo, jotta häntä ei saataisi heti kiinni, oli hänen yritettävä pitää matalaa profiilia, mikä ei kaksimetriselle isoluiselle miehelle ollut missään nimessä helppoa.
”Mennään sisään, niin selitän. En tahdo, että minua nähdään.” Miehen äiti vaikutti hyvin hämmentyneeltä, katsoessaan ainoan poikansa käytöstä. Entistä enemmän nainen huolestui, kun totesi Trentin tulleen aamun sarastaessa paikalle – yksin.

Tomeraotteinen nainen käskytti miehen istumaan sisään päästyään, antaen tuolle kupin kurpit-samehua vaatien selitystä. ” He aha kāu i hana ai? Aia ma hea ʻo Stephanie” nainen kysyi tiukka-sanaisesti, tuijottaen suoraan poikansa sieluun. Selityksen oli parempi olla hyvä, vaikka totta kai Trent olisi tervetullut aina kotiinsa. Mutta vaimon ja lapsen hylkääminen niitä nainen ei ymmärtänyt. ”Olethan yksin?” Trent varmisti kaataessaan saamansa mehun kurkkuunsa. Saatuaan vastaukseksi nyökkäyksen, hän aloitti vaikeana. ”Makuahine, minua etsitään. Taikaministeriö varmasti hakee minua pian. Ja jos ei ministeriö, niin joku muu. En voinut jäädä kotiin odottamaan, että he tulevat ja hakevat minut. Olen syytön – lähestulkoon”, mies sai sanotuksi äitinsä tiukan katseen alla. Tuo katse oli tuijottanut häntä niin monesti ja paljastanut kaikki hänen rikkeensä aina kyljys-varkaista ensimmäisiin tuliviskeihin. Mutta nyt tuo katse – nyt tuo katse paljastaisi paljon enem-män. Enemmän, kuin ikinä nainen taatusti olettaisi. Hänen ainut poikansa oli paineen alla sortunut hirvittävään virheeseen.

Trent otti käsiinsä sohvatyynyn, puristaen sitä tiukasti syyllisen näköisenä. Yhtä syyllisenä, kuin teininä. Hän koitti vältellä äitinsä katsetta kierrättämällä omaansa pitkin Bungalowin seiniä. Juuri mikään ei ollut muuttunut siitä, kun hän miltei 15 vuotta sitten lähti sieltä. Seiniä koristivat useat erilaiset verkot ja maalaukset luomassa epäjärjestyksellään tietynlaista kodikkuutta. Seinien sisään mahtui paljon muistoja, joita Trent perheen nuorimpana oli kokenut. Hääkuvat hänen vanhemmistaan, erilaiset potretit miehen kahdesta siskosta perheineen unohtamatta tietenkään Trentille tutuinta kuvaa – samaa kuvaa, joka hänellä oli nyt laukussaan mukana. Kuva, jossa yhä iloisesti Stephanie vilkutti heidän yhteisen tyttärensä kanssa. Tuon kuvan näkeminen sai miehen purskahtamaan kyyneliin äitinsä luoman paineen alla. Naisen tuijotus vain ei heltynyt, se pikemminkin porautui vain entistä syvemmälle miehen sieluun. ”He aha kāu i hana ai?” nainen kysyi uudelleen entistä tiukempaan sävyyn – Trentin käytös sai hänet entistä enemmän tahtomaan tietää, mitä tuo oli tehnyt.

Mies nielaisi kyyneleensä ja katsoi äitiään anteeksi anellen. Se mitä hän nyt kertoisi, ei taatusti olisi mukavaa kuultavaa naisen korville, mutta Trent tiesi, ettei apua heruisi, mikäli hän ei kertoisi kaikkea. Oli aika kaivaa luurangot kaapista ja kohdata ne silmästä silmään. ”Vuosia sitten…Miltei heti kun muutin Britanniaan…” hän aloitti ääni yhä täristen.
Hän oli pettänyt jo Tylypahkan luottamuksen ja nyt oli aika pettää oma äitinsä. Edessä olisi vielä lopun perheen pettäminen. Miehen äidin katse muuttui jälleen tiukemmaksi, kun muutto oli aiheuttanut ongelmia. Hän ei ollut alunalkaenkaan ollut poikansa muuton puolestapuhuja, vaan päinvastoin. Nainen oli viimeiseen saakka pyrkinyt vetoamaan poikaansa, ettei tuo muuttaisi yksin isoon maahan. Täällä tuolla oli perhe ja ystävät, meren toisella puolen tuolla taas ei ollut mitään muuta kuin työ. Mutta mies ei ollut heltynyt, Trent oli päätöksensä tehnyt ja lähti yksin. Eihän reissu missään nimessä täysi hukka ollut – tuolla Trent oli tavannut myös vaimonsa ja vakiintunut, perustanut perheen. Perheen, jonka kohtaamisesta enää hän ei tiennyt. Olisiko jo Profeetta kertonut kaiken? Olisiko hänen nimensä kaik-kien huulilla? Totuuden oli tultava nyt julki, Trentin aloittaessa vaikeana kertomaan kaikkea tapahtunutta äidilleen.

___________________________________________
Syyskuu 2008, nuhruinen kuppila Lontoon liepeillä


Okei – onko tää homma nyt selvä? Sun tehtäväksi jää toimia kirjeiden ohjeiden mukaan. Ensimmäinen lähetys tulee ensi kuun alussa, sulla on siis noin kolme viikkoo aikaa saada paperit kuntoon lähetykselle. Onko tää selvä?” Kysymys ja vaateet esitettiin tiukan naisen suusta, takana seisovan kaksikon kompatessa nyökytellen. Pöydän toisella puolella istui vastikään Britanniaan lahden takaa muuttanut Trent Pachner. Tuskanhiki valui tämän selkäpiitä pitkin, hänellä ei ollut muita vaihtoehtoja kuin hyväksyä ehdotus. Jos hän kieltäytyisi, hän tietäisi seuraukset. Mitään sanomatta, hän nyökkäsi hänen eteensä liu´utettiin kirjekuori, joka sisälsi avaimen sekä holvin numeron.
”Kun kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, voit hakea osuutesi tuolta. Onko ymmärretty Pachner? Tää eka keikka on nyt vaan esimakua, jos hoidat hommas hyvin niin rahoitusta lisätään. Kunhan kaikki on saatu toimitetuksi, voit unohtaa meidät ja sun ei tarvi enää olla huolissas mistään. Tää on mietitty niin loppuun, et kukaan ei voi jäädä kiinni. Ja jos joku jää niiin…” Sanoja ei tarvittu. Uhkaava tunnelma riitti kertomaan kaiken, mikäli joku kielisi oltaisiin ongelmissa. Hänen oli nyt luotettava vain tuohon kolmikkoon, sekä tähän mystiseen rahoittajaan. Missään nimessä, hän ei tahtoisi tehdä tätä, mutta hänen oli pakko. Oma ja läheisten henki oli vaarassa, eikä hän voinut riskeerata. Kun hänen edeltäjänsä oli ”kadonnut mystisissä oloissa” tiesi hän kyllä, että porukka oli tosissaan. Hitaasti Trent vei suuren kätensä aikaisemmin pöydälle asetetun kirjekuoren päälle ja veti sen itselleen. Kaikki näytti siltä, mitä oli luvattu. Nyt hänen tehtäväkseen jäi vain huolehtia, että uudet taikaolennot toimitettaisiin säännönmukaisesti puhtain paperein Britanniaan, jälkiä ei jäisi, kaikki tehtäisiin päivänvalolta suojassa. Myyrät oli saatu sisään jo aikaisemmin, nyt myyrät tarvitsivat vain uuden kilven. Jos joku kysyisi jotain, oli vastaukset annettu valmiina. Nyt täytyi vain luottaa ja toimia ohjeiden mukaan, mikäli halusi säilyttää henkensä.


____________________________________________________
12.2.2021, Professori Pachnerin kanslia, Tylypahka

Mies istui työpöytänsä takana ilmeettömänä. Hän katsoi edessään olevaa aamun tuoretta Päivän Profeettaa, joka ei jättänyt mitään arvailujen varaan. Etusivun otsikkona oli, kuinka kansainväli-nen salakuljettajien liiga oli saatu kiinni. Vapisevin käsin Trent selasi esiin oikean sivun lukien lyhyen uutisen, joka sisälsi ministeriön lyhytsanaisen tiedotteen

TAIKAOLENTOJEN SALAKULJETTAJAT KIINNI

Ministeriö on saanut kiinni pitkän työstön jälkeen kansainvälisen taikaolentojen salakuljetusliigan varhain perjantaiaamuna. Ministeriö julkaisi asiasta vain lyhyen tiedotteen, eikä suostu kommen-toimaan asiaa enempää asian arkaluontoisuuden johdosta.

Velhot Taikaolentojen Eettisen Kohtelun Puolesta (VETEKOPU) edustaja Herbert Florelius ilahtui Päivän Profeetan yhteydenotosta, kuullessaan uutisesta.
” Olemme jo vuosia tehneet töitä taikaolentojen oikeuksien puolesta ja viimein tämä tuottaa he-delmää. Työmme taikaolentojen kohtelun parissa jatkuu – me vielä voitamme ja todistamme ol-leemme koko tämän ajan oikeassa! ” kommentoi Florelius puoliltapäivin ministeriön tiedotteen tullessa julkisuuteen.
”Sanokaa meidän sanoneen, Eggert Kingston on tämän kaiken takana. Turhaan ei ole hänen kyt-köksistään laittomaan maahantuontiin huhuttu jo vuosia ja tämä kaikki vahvistaa sen totuudenmu-kaiseksi”, täydentää vielä VETEKOPUn nimettömäksi jäävä rivijäsen.

Salakuljettajat kiinni – mitä vielä? Hänen nimeään ei mainittu tässä yhteydessä, mutta selviäisikö se vielä? Vai olisiko hän viimein turvassa? Entä kuka oli tuo Kingston, jota tässä syyllistettiin? Trent ei ollut ikinä tavannut mystistä rahoittajaa, kaikki oli tapahtunut välikäsien kautta.
Kun hän oli vuosi sitten siirtynyt Tylypahkan palvelukseen, oli kaiken pitänyt olla ohitse jo kauan sitten. Vuosiin ei hän ollut joutunut enää sotkeutumaan tähän, mutta nyt – nyt se kaikki nousi taas pintaan ja ryminällä. Juuri kun hän mietti, kuinka voisi toimia, lehahti sisään tummanpuhuva lintu vieläkin tummempi kirjekuori mukanaan. Kirjekuoren sinetti ei jättänyt mitään arvailujen varaan, tuon kuoren hän tunnisti, sen verran monta niitä hän oli nähnyt vuosia sitten. Haparoivin käsin hän avasi kirjeen ja sen sanoma oli selvä. Jos hän kertoisi mitään, seuraukset olisivat samat. Tuskanhikeä pyyhkäisten hän vetäisi auki pöytälaatikkonsa, ja laski kirjeen sinne kaikkien muiden saman kategorian kirjeiden joukkoon. Jos paska vielä osuisi tuulettimeen, olisi hänellä ehkä mahdollisuus varmistaa oma maineensa.


_____________________________________________
20.6.2021 - Lehua, Havaijisaaret

Trent oli puhjennut kyyneliin, saatuaan tarinan kerrottua äidilleen. Tuon vihainen katse oli muuttunut epäuskoksi, hänen poikansa – rikollinen? Tuota hän ei voinut uskoa. Tietenkin asiaa pehmentäisi, miten Trent oli kiristetty uhkaamalla perhettä mukaan tuohon touhuun, mutta miksei hän ollut hankkinut ensin perheelleen suojaa ja sitten vasta ilmiantanut joukkoa? Nainen lopulta istuutui poikansa vierelle pyyhkäisten tuon kyyneleet, aivan kuin oli tehnyt Trentin ollessa pieni.
”E maikaʻi nā mea āpau Trent, e maikaʻi nā mea āpau” tuo kuiskutti poikansa korvaan rauhoitellakseen. Hän ei voinut olla vihainen, nyt tärkeintä olisi ensin suojata Stephanie ja tytär, sen jälkeen mietittäisiin yhdessä, kuinka maine voitaisiin vielä puhdistaa. Se vaatisi järjestelyitä, mutta nainen ei luovuttaisi. Hän auttaisi poikansa pinteestä parhaan kykynsä mukaan. Mikä äiti se sellainen olisi, joka ei pelastaisi poikaansa?

Hartaan hetken rikkoi bungalowin ikkunan takaa kuuluva nokan koputus. Lintu piti suussaan kirjettä. Hetken aikaa Trent jo toivoi pelastusta, mutta kirje oli kuitenkin kaikkea muuta kuin toivotus palata jo kouluun.

Parahin herra Pachner --

Toivon näistä vaikeista ajoista huolimatta, että voitte hyvin ja olette päässeet perheenne luokse. Valitettavasti minulla on kuitenkin ikäviä uutisia kerrottavanani: tuvanjohtajat sekä minä olemme tulleet siihen lopputulokseen, että taikaministeriön minulle antaman 'tehtävistä syrjään asettami-sen' määräyksen lisäksi työsopimuksenne Tylypahkassa tullaan purkamaan. Raskain sydämin ilmoi-tan teille luonnollisesti asiasta, mutta jotta Korpinkynsille voidaan taata tasapainoinen sekä asi-anmukainen huolenpito ja ohjaus tutkinnan ajaksi, on tämä päätös tällä hetkellä kaikkein järkevin. Toivon koko sydämeni pohjasta, että mitä tahansa tämän taikaministeriön toimesta nyt tutkinnan alle onkaan joutunut, voisitte te jatkaa eteenpäin elämässänne ja päästä vielä takaisin jaloilleen. Mikäli mieleenne tulee jotain, olkaa vain rohkeasti yhteydessä minuun.

Parahin terveisin,
Tylypahkan rehtori
Rowan Stanford

Kirjeen muu sanoma meni osin miehen ohitse – se mikä oli nyt ratkaisevaa, oli että hänet oli jäljitetty.



____________________________________________________


E kuʻu Akua – Hyvänen aika
He aha kau hana ma aneʻi? – Mitä sinä täällä teet
He aha kāu i hana ai? – Mitä olet tehnyt
Aia ma hea ʻo – Missä on (joku)
Makuahine – Äiti
e maikaʻi nā mea āpau – Kaikki järjestyy

Piru=l
Piru=l
Korpinkynnen tuvanjohtaja
Korpinkynnen tuvanjohtaja

Viestien lukumäärä : 1962
Join date : 27.08.2020
Ikä : 22
Paikkakunta : Espoo

Takaisin alkuun Siirry alas

Viisi tapaa kertoa tarina - Canon topic Empty Vs: Viisi tapaa kertoa tarina - Canon topic

Viesti kirjoittaja Piru=l 17.08.21 18:24

Briallan Whitfield – Velvollisuus vaiko oma tahto?


Viisi tapaa kertoa tarina - Canon topic 616x493Viisi tapaa kertoa tarina - Canon topic 68747470733a2f2f73332e616d617a6f6e6177732e636f6d2f776174747061642d6d656469612d736572766963652f53746f7279496d6167652f41746b4f665944656b5471414c773d3d2d313032353333313736322e313636333163303335656534663435393531313135343638363731372e676966


Kesäaurinko valaisi upeasti suurehkon puutarhan Walesilaisen pikkukaupungin laitamilla. Puutarha oli runsas sisältäen värejä aina valkoisesta roosaan ja purppuraan. Kaikki värit loistivat kilpaa auringon kanssa, niiden hakiessa oikeutta niitä varjostavien puiden katveessa. Puutarhan nurkassa lotisi pieni, hivenen likainen ja sammaloitunut suihkulähde vaatimatonta vesisuihkuaan ulos puskien, sen vieressä oli pieni, aavistuksen jo ränsistynyt auringossa haalistunut vaalea varastorakennus. Rakennuksen ikkunalaseista muutama oli pudonnut tai muutoin rikki, mutta sisäosat – ne olivat kunnossa – ainakin melkein.

Sisälle astuttuaan, katsoja huomaisi jo hivenen pölyä ja hämähäkinseittiä, jostain saattoi löytyä kuollut kärpänen, jos toinenkin mutta ne eivät haitanneet kopin valtakunnakseen vallannutta tyttöä. Tämä tyttö, pienikokoinen Briallan nyt kyyhötti hämärässä kopissa tuijotellen seiniä, jotka pursusivat toinen toistaan kauniimpia piirroksia, joita tyttö oli vuosien varrella piirtänyt. Kädessään hä-nellä oli sinetöity kirjekuori, jonka kuoreen oli kirjoitettu virallisin merkinnöin;


neiti Briallan Adele Whitfield
Heol Trecastell
Caerphilly
Wales


Vapisevin käsin hivenen hammasta purren, tyttö raotti kirjekuorta. Hän tiesi varsin hyvin, mitä kuori piti sisällään. Pian ratkeaisi hänen tulevaisuutensa velhomaailmassa, kun tyttö näkisi omat arvosanansa VIP-vuodelta. Hitaasti hän veti kirjeen esiin kuoresta pidättäen hengitystään. Hän oli vakaasti varautunut siihen, kuinka rivillinen peikkoja nostaisi sillan pystyyn ja kirjeen lopussa lukisi ”Heikon koulumenestyksen johdosta, teidät tullaan erottamaan Tylypahkan noitien ja Velhojen koulusta. Taikaministeriö on matkalla katkaisemaan sauvaanne”. Briallan pidätti hengitystään sekuntien kuluessa, hän mietti kuinka hänelle kävisi kuin Scarletille, hänen tiensä velhomaailmassa katkaistaisiin, vain koska hän ei ollut osannut lohikäärmeenveren 500 eri käyttötarkoitusta tai tunnistanut kaikkia tuhatta taikayrttiä. Se tuntui väärältä, hän sentään oli yrittänyt koko vuoden enemmän kuin koskaan, siinä missä Scarlett taas oli eroitettu niskottelun ja huonon käytöksen johdosta.


”Hyvä neiti Whitfield,
Oheisen kuoren sisään olemme koostaneet tämän kirjekuoren sisään tiedon Velhomaailman Ihmeisiin Perehtyvän (V.I.P) tutkinnon arvosanoistanne.”


Hetken aikaa Bri oli henkäissyt jo keuhkonsa tyhjiksi pidättelemästään ilmasta, oliko mahdollista että edes jokin arvosana oli pelastanut hänet erottamiselta? Hän yhä haparoivemmin ottein laski irti ensimmäisestä kirjeestä, ja katsoi toista silmät vetäytyen viiruiksi, kuin hän olisi pelännyt lu-kea toista paperia. Ja niinhän hän pelkäsikin.


VELHOMAAILMAN IHMEISIIN PEREHDYTTÄVÄN TUTKINNON TULOKSET

Hyväksytyt arvosanat ____________________________________ Hylätyt arvosanat:
Upea (U) ________________________________________________  Surkea (S)
Odotukset ylittävä (O) ______________________________________ Hirveä (H)
Kelvollinen (K) ____________________________________________ Peikko (P)


BRIALLAN ADELE WHITFIELD SAANUT SEURAAVAT ARVOSANAT:

Loitsut       O
Taikajuomat        O
Pimeyden voimilta suojautuminen K
Numerologia       U
Yrttitieto                U
Muodonmuutokset        K


Bri tarkisti lukemaansa monta kertaa, voiko todella olla, ettei hän reputtanut yhtään ainetta? Hän oli saanut jokaisesta opiskelemastaan aineesta hyväksytyn arvosanan.

Kivi vierähti nuoren tytön sydämeltä, hän oli hetkeksi noussut istumaan lukiessaan kirjettä, mutta kaatui nyt onnellisena selälleen huutaen onnesta purkautuvan ”Jes” -huudon. Pienet onnen kyyneleet kohosivat hänen silmäkulmaansa, kuullessaan hennon koputuksen vajan ovelta. Hän käänsi kostuneet silmänsä tulijaan, niiskaisten ja pyyhkäisten silmänsä kuiviksi. ”Kaikki hyvin pikkusisko? Kuulin jonkun huudahduksen” ovelta hämärään vajaan astellut Emma kysyi, istuutuessaan muutaman vuoden nuoremman pikkusiskonsa vierelle. Hän heitti kätensä rennosti tuon niskan taa, sulkien toisensa lämpimään kainaloonsa kuten tuolla oli tapana. Bri ei sanonut mitään, hän vain nyökkäsi pyyhkäistessään uudelleen kostuneet silmänsä hihansuihin.

”Mua ei erotetakkaan, mä pääsin tasokokeet läpi Emma!” Bri huudahti naurahtaen onnesta yhä epäuskoisena. Tytön isosisko soi Brille pienen hymyn, tarraten lattialla lojuvaan pergamenttiin, jota Bri oli äsken tiukasti puristanut vielä käsissään. ”Hieno juttu. Sä olet aina ollut lahjakas Bri. Sun pitää vaan uskoa itseesi” Emma totesi laskien pergamentin käsistään sivupöydälle, sulkien Brin halaukseensa. Bri nyökkäsi vaisusti, vastaten Emman halaukseen ohuesti. Häntä painoi yhä jokin.

”Etkö sä ole onnellinen? Eikö tää kuitenkin ole hyvä asia et sä pääsit läpi? Mikä sua vielä mietityttää?” Emma kysyi huolestuneena nähdessään Brin alakulon. Nuorempi Whitfield kohautti pienesti olkiaan. ”No – kai tää on mut…Mä en tiedä Emma mitä mä teen. Meistä mä olen ainut, jonka vanhemmat puhuu aina jatkavan niiden elämäntyötä. Eihän kukaan tietenkään tiedä, mitä vaikka kaksosista tulee. Se on selvää et ei Tedistä tuu kukkakauppiasta, enkä mä tiedä onko Janetkaan sellainen et se sitä pyörittäis? Sulla on oma elämä, niin jäljelle jää vaan mä” Bri vastasi vaisusti, hän tiesi että turhaan hän kiertelisi syvintä ongelmaa Emman edessä, valheella olisi vain lyhyet jäljet. ”Voi pikkusisko…” Emma aloitti huokaisten, ”Tottakai säkin saat tavoitella unelmias, eihän nyt äiti ja isä sitä tahdo sulta riistää. Jos niille olis ollut itsestäänselvyys, et sä pyörität kauppaa niin ei kai ne sua olisi päästäneet sinne Tylypahkaan?” Bri niiskaisi uudemman kerran kevyesti, Emman pyyhkäistessä tuon silmiltä muutaman hiussuortuvan katsoessaan Briallania suoraan kostuneisiin silmiin. Emma pyyhkäisi tuon kyyneleet silmäkulmista ja soi rauhoittavan lämpimän hymyn sisarelleen. ”Ehkä…Ehkä sä olet oikeassa? Vaikka tää puutarha onkin kaunis ja kasvit ihania, niin…Ehkä mä haluaisin kuitenkin että mun paikka on taikamaailmassa. Ainakin osittain” Bri totesi sopertaen uudelleen, irroittautuen sisarensa otteesta. ”Sä oot oikeassa. Mun täytyy vaan puhua niille, niin kyl ne varmasti ymmärtää.”

Piru=l
Piru=l
Korpinkynnen tuvanjohtaja
Korpinkynnen tuvanjohtaja

Viestien lukumäärä : 1962
Join date : 27.08.2020
Ikä : 22
Paikkakunta : Espoo

Takaisin alkuun Siirry alas

Viisi tapaa kertoa tarina - Canon topic Empty Vs: Viisi tapaa kertoa tarina - Canon topic

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa