[TYLYPAHKA]
Would you like to react to this message? Create an account in a few clicks or log in to continue.

[Tp] Selviytyjät - Filippiinit (Osa 1)

Siirry alas

[Tp] Selviytyjät - Filippiinit (Osa 1) Empty [Tp] Selviytyjät - Filippiinit (Osa 1)

Viesti kirjoittaja Honey:Dream lähetetty 31.12.20 23:23

[Tylypahka]’n Selviytyjät: Filippiinit
Äly vs Voima vs Kauneus


Simuloin [Tylypahka]’n selviytyjät toistamiseen edeltävän tarinan saadessa suhteellisen hyvän vastaanoton. Kauden sijoitukset ja tulokset ovat arvottuja, jotka olen vain kirjoittanut auki yrittäen jäljitellä mahdollisimman totuudenmukaista juonenkaarta.

Pitkin kautta saatte kommentoida kulkuja, veikata voittajaanne ja mahdollista seuraavaa putoajaa sekä antaa palautetta etenkin siitä, kuinka olen teidän hahmojanne kirjoittanut auki.

Mukana on roolipelihahmoja, joista en omista itse kuin muutaman ja loppujen hahmojen käyttöön olen saanut luvan niiden omistajilta. Saatan kauden edetessä esittää vielä tarkentavia kysymyksiä hahmoihin liittyen, jos siihen ilmaantuu tarvetta. Pahoittelen, mikäli hahmo ei esiinny juuri sellaisena, kuin olet sen kuvitellut - leiriolosuhteet vaikuttavat.

Kauden juontajana toimii Valerian Blakesley.

Mukana pelissä & heimojaot:

MATSING

Agatha Chopre
Dominic Wellington
Erin Blackburn
Gala Andrews
Ophelia Sasania
Shawn Andrews

KALABAW

Grucian Norwood
July Jac
Malachai Wright
Oliver Ackerhogan
Peggy Prescot
Queenie Ellis

TANDANG

Belinda Branwenn
Dinah Walsh
Dvalinn Kolskeggursson
Phobos Huxley
River Morgan
Wilson Myerscough

Sisällysluettelo:

Osa 1. Kilpailijat


Viimeinen muokkaaja, Honey:Dream pvm 31.12.20 23:26, muokattu 2 kertaa
Honey:Dream
Honey:Dream
Professori
Professori

Viestien lukumäärä : 187
Join date : 27.08.2020
Ikä : 22

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

[Tp] Selviytyjät - Filippiinit (Osa 1) Empty Vs: [Tp] Selviytyjät - Filippiinit (Osa 1)

Viesti kirjoittaja Honey:Dream lähetetty 31.12.20 23:24

Osa 1. Kilpailijat

Vaaleat hiukset oli letitetty pään molemmin puolin kahdelle palmikolla niiden laskeutuessa takaraivoa alaspäin. Nainen veti harmaata takkiaan tiukemmin kiinni peittäen alleen sinisen topin. Siniset silmät kohdistuivat veden pintaan epäileväisenä – mitä hän teki jo toistamiseen saarella, mikä sai hänet lähtemään kilpailuun? Eikö edelliskerran neljäs sija ollut riittävä? Siihen hän ei osannut vastata. Nainen oli edeltävällä kaudella kilpaillut ja pärjännyt loistavasti jääden finaalin ulkopuolelle ja nyt hän oli lähtenyt koittamaan onneaan uudestaan, vaikka nainen epäröikin tekemäänsä päätöstä – voisiko hän enää parantaa? Hän jakoi veneen kahden muun kovan kilpailijan kanssa vaan nainen ei nostanut epäröivää katsettaan vedenpinnasta heihin. Nainen räpäytti sinisiä silmiään katseen kohotessa horisonttiin ja lähestyviin Filippiinien saariin, jossa tämän kerran kilpailu käytäisiin. Hänen olisi nyt oltava valmis, enää ei voisi kääntyä takaisin.
”Mä oon Agatha Chopre, parikymppinen arkkitehtiopiskelija ja suoraan sanottuna mä en tiedä, mitä mä teen täällä tällä kertaa. Edellinen kerta oli jo niin vaikea henkisesti ja fyysisesti mutta ehkä mä voin auttaa jotakuta muuta voittamaan, ehkä”.

Naisen huulet olivat tiukkana viivana tumman vihreiden silmien katse horisontissa. Hänen jalkojaan peittivät mustat suorat, siistit housut lyhythihaisen paidan peittäessä olkapäät vihreän sävyssä. Hänen katseensa liikahti kahteen muuhun veneessä olevaan, edelliskauden kilpakumppaneihin, joista toisen hän oli pudottanut ja joista toinen oli pudottanut hänet. Nainen istui selkä suorana veneessä tuulen heiluttaessa korkealla ponihännällä olevia hiuksia. Hänen edellinen kausi oli päättynyt yllätyspudotukseen – pudotukseen, jota hän ei odottanut ja naista oli seurannut tekemättömät siirrot, joihin hän lähti hakemaan hyvitystä. Tällä kertaa hän onnistuisi, niin hän oli päättänyt ja päätettyään jotakin, mikään ei seisoisi Lindan tiellä. Ei edes edeltävän kauden kilpailijat. Hän oli tullut voittamaan ja tällä kertaa keinoja kaihtamatta.
”Mä oon Belinda Branwenn, parikymppinen historian opiskelija ja tällä kertaa mä voitan. Mä en oo tyytyväinen mun edeltävän kauden peliin ja mä tulin korjaamaan sen virheet, tällä kertaa mä aion olla ylpee mun pelistä ja tehä ne vaadittavat siirrot”.

Kulmat olivat painuneet kurttuun tummien harmaiden silmien käydessä läpi neljää henkilöä veneessä hänen kanssaan. Hänen suunsa oli tiukkana viivana pienen käden sipaistessa saparoilta karanneita ruskeita kutreja korvan taakse. Ilme ei ollut vain tuima vaan myös päättäväinen siroilla kasvoilla. Hän oli vetänyt takkinsa tiukasti kiinni ja kietonut kätensä yläkroppansa ympärille. Nainen ei vastannut kenenkään katseeseen, hän ei ollut tullut pelaamaan tätä peliä muiden vuoksi vaan itsensä ja hän ei aikonut luottaa muihin kuin itseensä vaikka kyseessä olikin ehkä sosiaalisuuteen perustuva peli oli se myös juonittelua ja selkäänpuukotusta. Niin kauan, kun hänellä ei olisi liian tärkeitä suhteita, ei tarvinnut pelätä saavansa puukosta selkään.
”Dinah Walsh, toimittaja ja kirjallisuuden opiskelija. Oon ehkä nuori, mutta ei se merkitse mitään vaan tahto. Mulla on mielipiteeni kaikesta ja voin sanoa, että mä en aio jäädä kenenkään jalkoihin”.

Parikymppinen miehen alku istui helikopterissa huulet hymyyn kääntyneinä. Hänen vaaleat kutrinsa olivat painautuneet niin sinisen lippiksen kuin helikopterin kuulokkeiden alta latvojen kaartuessa hentoon kiharaan. Sinivihreiden silmien alla, monen kilometrien päässä helikopterin alla, avautui avomeri sekä Filippiinien saaristo, joka oli heidän kohteensa – hänen määränpäähänsä. Jännittikö häntä? Tietenkin, ketä ei olisi jännittänyt, olisi parempi kysymys. Mutta toisaalta hän halusi jo päästä maahan ja pelaamaan mieluiten nyt heti. Istuminen ei ollut miehen suosikkipuuhia, hän oli parhaimmillaan päästessään tekemään jotakin.
”Välivuodella oleva kaupan kassa, Dominic Wellington, miten voin auttaa? No tietenkin voin auttaa ottamalla pari voittoo tosta noin ja en kyllä malta oottaa, että nään loput kilpailijat. Eniten ootan sitä, että pääsen tekemään jotain hyödyllistä mun heimon kanssa”.

Vaaleat korvat ylittävät hiukset oli vedetty poninhännälle niskaan kasvot leveässä hymyssä – leveämmässä kuin kenenkään muun veneessä istuvan. Hän näytti kauas hyvin kaoottiselta vaatteineen, jotka eivät sointuneet yhteen kuin korkeintaan värimaailmassa. Ja sitä hän olikin, hän pystyi lukemaan itsensä kaoottiseksi persoonaksi. Alla kahdenkymmenen oleva mies pyöri jatkuvasti paikoillaan osaamatta keskittyä mihinkään – olisiko tarkkaillut muita veneessä olijoita vai kurkkinut laidan yli veteen ja siellä olevaan elämään vai etsinyt jo kauden juontajaa joltakin pieneltä saarelta? Olisiko siitä voinut saada jotakin lisäbonusta itselleen? Kaikki tuntui kiinnostavan poikaa juuri sillä hetkellä, kun hän oli matkalla uuteen seikkailuun Selviytyjien pariin.
”Mä oon Dvalinn Kolskeggursson, seittemäntoista vuotias opiskelija ja opiskelen tähtitiedettä eli se on hienommalta nimeltään astrologia ja musta tulee tähtitieteilijä sitku saan opinnot pakettiin eli toivottavasti nopeesti. Mut jos puhutaan tästä mihin mä nyt oon eksynyt, niin antaa tulla vaan!”

Mustia kiharoita hiuksia peittivät helikopterin kuulokkeet. Nainen istui hiljaa tummassa vaatetuksessaan – kevyissä joustavissa housuissa sekä t-paidassa. Hänen katseensa kävi läpi loput neljä samassa helikopterissa istuvaa henkilöä, hänen tulevat kilpakumppaninsa. Nainen oli valmis tulevaan helikopterin kaartaessa viidakon yllä suunnatessaan saarta, jonne laskeutua. Tummanruskeat silmät etsivät merkkejä liittolaisista tai vastustajista, joiden kanssa ei tulisi lyöttäytyä yhteen. Vaikka hän ei tiennyt mitä odottaa tulevalta, hän halusi saavuttaa finaalin, kuten varmasti monet muutkin.
”Erin Blackburn, biokemian opiskelija ja kahdeksantoistavuotias. Monet sanoo mua jääräpäiseksi, mutta mä teen asiat, niin kuin ne kuuluis tehdä ja niin kuin niiden kuuluis olla. Ja mä toivon, että mun tuleva heimo ymmärtää sen ja pystyy sopeutumaan siihen”.

Vanhempi naisihminen istui nuorten seurassa helikopterissa vaaleiden suorien hiusten laskeutuessa olkapäille. Hän oli selvästi panostanut pitäessään yllään farkkuja sekä niihin istuvaa pitkähihaista ihonmyötäistä paitaa. Nainen sipaisi vaaleita kutrejaan kääntäessään hyvinkin laskelmoivan vaalean sinisten silmiensä katseen muista helikopterissa istuvista alla siintävään aavaan mereen. Hän oli nähnyt riittävästi kilpailijoista, joiden kanssa jakoi kyydin ja näin ollen ensivaikutelma nuorempiin kilpailijoihin oli luota ja peli oli jo käynnissä, ainakin hänen mielestään. Peli oli alkanut sinä hetkenä, kun hän oli astunut helikopterin kyytiin neljän muun kanssa.
”Olen Gala Andrews, ammatiltani lakimies. Saatan antaa itsestäni ulospäin kuvan, että en kuulu tänne, mutta olo lakimiehenä on raakaa, eräänlaista selviytymistä kuten tämä peli ja todistan sen”.

Miehen parran peittämillä lempeillä kasvoilla viihtyi hymy. Hänen tatuoiden käsivartensa olivat näkyvillä ja ne lepäsivät maasturin laitaa vasten yläkroppaa peittäen punainen hihaton paita. Mies oli iäkkäämpi hänen pyyhkiessä toisella kädellään kaljuaan. Maasturi kulki viidakossa antaen viidellä kilpailijalle töyssyisän kyydin saaren rantaan, jossa juontaja varmasti jo odotti heitä. Miehen kasvot olivat täynnä lempeyttä, ehkä jossakin määrin eksyneet ja odottavaiset mutta rauhalliset eikä hän tiennyt mitä odottaa peliltä, ympäristö oli ainakin erittäin mukava.
”Metsuri, Grucian Norwood. Joo, sanokaa vaa Norwood, niin ne sanoo työpaikallaki. En oo enää nuor ja vetree mut eipä siitä varmaan haittaakaa oo ku ehkä ne arvostaa elämän viisautta, jota voin leikkii et mulla on. Ei mutta oon lempee nallekarhu, sellaseks kaverit kutsuu”.

Tulenpunaiset hiukset välähtelivät auringon säteiden osuessa niihin puiden lomasta maasturin pomppivassa kyydissä. Nuoren naisen kasvoilla oli eloisa, aito ja leveä hymy valkoisten hampaiden välähtäessä ajoittain. Hän huokui itsevarmuutta ja iloa ainakin sillä hetkellä, vaikka syvällä sisimmässään hänen oli myönnettävä, että tuleva jännitti häntä ja sai sydämen pamppailemaan kiivaammin. Mutta hän oli tullut tänne asti ja hän oli ennenkin tehnyt hurjia juttuja, ehkä sosiaalinen tilanne oli se jännittävin, tätä hän ei tehnyt yksin kuten yleensä hän teki. Samoin kuin häntä mietitytti suhteiden luominen ja se, jos jostakin kilpailijasta tulisi hänelle voittoa tärkeämpi – se oli hyvä juttu elämän kannalta mutta ei pelin.
”July Jac, leijonankesyttäjänä tunnettu sirkuksen työntekijä. Ei tuu tylsää hetkee ja toivottavasti tää peli jaksaa yllättää mua kerta toisensa jälkeen – uudestaan ja uudestaan. Koska mä oon valmis, antaa tulla vaan!”

Syvänsiniset silmät seurasivat tarkkaavaisesti maasturin reittiä ja ympäristöä viidakon syövereissä. Lempeä katse ei viipyillyt pitkiä aikoja maasturin kyydissä matkaavissa, hän halusi kunnioittaa heitä ja antaa heille myös omaa aikaa ja aikaa tutustumiselle tulisi varmasti myöhemmin, kunhan he pääsisivät leirin rakentamisen kimppuun. Parikymppinen mies sipaisi tummanruskeita huoliteltuja hiuksiaan parempaan kuosiin käden palatessa pitämään kiinni maasturin takaosan kaiteesta. Hänen yllään oli vihreät uimashortsit sekä t-paita harmaan sävyssä, jotain hyvin yksinkertaista mutta urheilullista. Vaikka mies kuinka yritti antaa muiden kilpailijoiden koota ajatuksiaan, hänen katseensa valui neljään muuhun maasturin kyydissä istuvaan yrittäen jo pelkästään ulkonäön perusteella oppia heistä asioita, vaikka oli mahdotonta sanoa mitään vain ulkonäöstä – se saattoi usein pettää.
”Mä oon Malachai Wright, sanokaa vaan Kai, sitä nimee tottelen huomattavasti paremmin. Opiskelijana tällä hetkellä, vapaa-ajalla tykkään joo urheilla. Ja mä uskon, että mun sosiaalisista taidoista sekä fyysisyydestä on hyötyä mun heimolle”.

Vaaleanruskeat hiukset olivat pörrössä tuulen pörröttäessä entisestään suhteellisen lyhyttä hiuskuontaloa, jotka olivat olleet ennen veneeseen astumista vielä siististi asettuneet. Vaan hiukset eivät olleet miehen huolenaihe – hän istui veneessä kahden kauniin ja kovan kilpakumppanin kanssa, joista toista hän ei ollut oppinut tuntemaan edeltävällä kaudella yhteisen pelin jäädessä lyhyeksi ja toinen oli jäänyt liian vieraaksi oman epäonnistuneen pelin jälkeen ja nyt oli aika hakea hyvitystä. Ruskeat silmät kävivät läpi naisia vuoron perään arvioiden, oliko kummankaan pelistrategia muuttunut sitten viime kauden ja kuinka hän itse voisi yltää entistä parempaan suoritukseen. Hän korjasi lyhythihaisen kauluspaitansa kaulusten asentoa hammashymyn noustessa itsevarman miehen kasvoille.
”Oliver Ackerhogan, parikymppinen ensihoitaja. Viime kausi oli sanotaanko näin, ei onnistunut? Mutta onneks mulle tarjottiin mahdollisuutta hakee hyvitystä ja mä aion ottaa voiton kotiin mut ennen kaikkee mä aion pelata paremmin ja sosiaalisemmin, kuka sitä toistais samoja virheitään?”

Naisen kasvoilla oli tympääntynyt ilme hänen suoristaessa istuessaan pitkän mekkonsa helmaa. Nuori nainen silmäili vihertävän ruskeilla silmillään muita helikopterissa istuvia hyvinkin avoimesti ja arvioivasti, hän oli tullut voittamaan ja joku saisi toimia hänen pelinappulanaan tässä pelissä. Hänen kääntäessä päätään sysimustat pitkät hiukset liikahtivat niiden painautuessa päälaella kuulokkeiden alle, jotka naisen teki mieli vain riisua pilaamasta omaa tyyliään, jonka hän oli valinnut tarkoin eikä asuun kuulunut helikopterin kuulokkeet. Nuori nainen pudisti päätään kasvoille nousten pieni hymy avomeren muuttuessa saaristoksi, joista yksi saari olisi hänen.
”Olen Ophelia Sasania, opiskelija. Kyllä, isoveljeni pelasi tätä peliä kammottavan huonosti, onneksi minulla on mahdollisuus korjata hänen tekemät virheensä ja mä oon valmis uhraamaan kenet tahansa, jotta mun peli saa jatkua”.

Kupariset hiukset oli kiedottu sotkuisalle nutturalle kasvoilla viihtyen päättäväisen oloinen hymy. Naisella oli yllään beiget shortsit sekä rento nahkaa muistuttava takki mustana, jonka alta pilkotti harmaan sävyjä. Naisen siniset silmät katsoivat ohivilahtavia palmuja ja kiviä maasturin hypähtäessä ajoittain tiellä olevista montuista, kannoista tai kivistä. Maasturin takaosan penkki oli kova takamuksen alla eivätkä jatkuvat hypyt tuntuneet mukavalta naisen tietäessä, että hetkellistä kipua oli kestettävä silloin tällöin, sen hän oli oppinut jo lapsena. Nainen oli valmis tulevin koitoksiin ja eniten hän odotti tulevia heimoneuvostoja, joissa otettaisiin mittaa toisistaan ja katsottaisiin, ketkä olisivat lojaaleja ja keillekin. Oma heimo kiinnosti myös ja se, keiden kaikkien kanssa pääsi tekemään yhteistyötä.
”Mä olen Peggy Prescott, ammatiltani taidemaalari. Ikää on kahdenkymmenenviiden. Terve kilpailu on hyvästä, kilpailua käydään joka paikassa ja mä oon valmis alkavaan kilpailuun. Eiks se niin mee, että se ei pelais joka pelkäsi vai miten se sanonta kuulukaan?”

Pitkät vaaleat hiukset olivat löysällä selkää alas kulkevalla letillä ja letin juureen oli kiinnitetty pieni kukkanen. Haaveilevat vaaleanvihreät silmät kääntyilivät muissa helikopterissa istuvissa, vaikka päässä olivat kuulokkeet niin helikopterin lavat pitivät siitä huolimatta kamalaa meteliä ja alas maahan oli kamalan pitkä matka vaikka auringossa kimalteleva meri olikin kaunis näky. Nuori nainen oli pukenut päälleen löysän pitkähihaisen paidan vaaleanpunaisen sävyssä ja vastapainoksi tyllihameen tummassa laventelin sävyssä pitäen itse itseään söpönä.
”Huxleyn Phobos, kuvittaja lastenkirjoille, eksynyt saarelle Filippiinien. Siellä on nätit maisemat, äiti uskoo tämän tekevän minulle hyvää. Hassua, ehkä hän on oikeassa ja ehkä minä pärjään. Kuinka kaunista täällä onkaan”.

Maasturissa istuvalla naisella oli luonnollisen vaaleat, lyhyemmät hiukset, joita hän oli hetki sitten haronut parempaan asentoon. Siniharmaat silmät olivat käyneet jokaisen maasturin kyydissä istuvan kilpailijan läpi rauhallisena ja heitä ulkoisesti arvioiden, lähinnä fyysistä ulosantia. Nainen itse oli suhteellisen urheilullinen ja siitä kertoivatkin hänen kantamansa urheiluvaatteet. Vaikka nainen oli urheilullinen ja kilpailuhenkinen, hän ajatteli tiiminsä parasta ja vaikka kyseessä loppupeleissä oli yksilökilpailu, oli tiimipelin avulla luotava pohja ja hän ymmärsi.
”Oon Queenie Ellis, kahdenkymmenenkahdeksan oleva yliopiston opettaja urheilun saralla. Omaa urheilutaustaa löytyy myös paljon. Mitä tulee omaan peliini, niin aattelin olla tiimipelaaja mutta toki jos oma heimo ei näytä merkkejä tiimipelaamiselle, on munkin lopetettava se”.

Vaaleanpunaiset hiukset erottuivat selkeästi kirkkaan sinistä vettä vasten, kun nuoren naisen hiukset hulmusivat vauhdin huuman hiipiessä hänen kehoaan pitkin. Hän oli sulkenut harmaat silmänsä ja nautti täysin viileästi merituulesta ja lämpimästä auringosta, jotka loivat täydellisen tasapainon venereissulle hänen edes ajattelematta tulevaa kilpailua – se tulisi vastaan, kun olisi sen aika ja vasta silloin oli lupa jännittää ja ujostella. Ei hän ollut pelkuri, hän oli vain hivenen ujo eikä siinä ollut mitään pahaa, jos uudet kontaktit saattoivat alkuun olla vieraita.
”Moikka, oon River Morgan ja vapaaehtoistyöntekijänä näinkin nuorena joo, haha, aika hassua. Mut tota öö, kyllä mä uskallan pelata jos tulee tarve, en oo vaa hyvä vieraitte kaa ja nyt varmaa kysytte et miks oon vapaaehtoistyöntekijänä… Puhutaa siitä joo toiste, mut tykkään siitä mitä teen ja viihyn varmasti mun heimon kanssa”.

Helikopteri kaartui jo alaspäin, kohden rantaa. Mies oli istunut hiljaa siniset silmät ympäristöä seuraillen ja olemus ollen hyvinkin rauhallinen verrattuna osaan helikopterin kyydissä istuvaan. Miehen tummat, lyhyet hiukset kihartuivat aavistuksen verran. Hän oli pukeutunut elegantisti istuviin vaatteisiin, pitkiin suoriin housuihin sekä kauluspaitaan, jonka hihat oli kääritty kyynärpäiden ylitse lämpimän sään vuoksi. Hän kallisti päätään puolelta toiselle venytellen niskojaan pitkältä tuntuneen helikopterikyydin jäljiltä valmistautuen nousemaan kyydistä rantahietikolle.
”Andrews, Shawn. Kolmekymppinen opettaja ja siinä työssä oon tavannut ties millasia persoonia. Ja varmasti tapaan täällä saarella yhtä värikkäitä persoonia. En aatellut ruveta johtajaks omassa heimossani tai ottaa ylimäärästä huomiota itteeni, mutta ehkä värikkäimmät persoonat hoitaa sen”.

Pörröiset ja pöyhkeät vaaleanruskeat, enemmän vaaleaan taipuvat hiukset tuntuivat sojottavan vähän jokaiseen suuntaan. Miehen katse harhaili veden pinnassa nauttien vapauden tunteesta, jonka venekyyti oli antanut hänelle. Vihreät silmät tuikkivat onnesta ja innosta – pian tapahtuisi rannan jo siintäessä heidän edessään ja helikopterin laskeutuessa taivaalta maata kohden. Helikopterin ääni peitti kaiken muun alleen, mutta ei miehen vilkkaita alati juoksevia ajatuksia saati tunnetta, että tämä peli oli hänen – hän oli tullut voittamaan. Miehen yllä olivat rennot shortsit sekä t-paita hyvin perinteisesti ja rennosti, mitään hienoa ei tarvinnut saarelle, jossa kilpailtaisiin täydellä teholla.
”Wilson Myerscough, varmasti oot kuullut sen nimen jossain telkkarissa tai jossain. Mutta mä tulin näyttämään, mitä me Myerscoughit oikeasti ollaan ja että mä kuulun siihen sukuun. Antaa tulla vaan, te katotte tän kauden voittajaa nyt”.

Rannalla seisoi kädet tungettuna farkkushortsien taskuihin päivettynyt mies ruskeiden lyhyiden hiusten ollessa pörrössä ja hivenen pystyssä. Miehen kasvoilla oli leveä hammashymy hänen katsoessa ruskein silmin vuoroin kolmeen suuntaan – maahan, ilmaan ja veteen – joista jokaisesta lähestyi rantaa kulkuneuvo tarkoittaen kilpailun alkamista ja kauden juontaja, Valerian Blakesley, oli valmis ottamaan kilpailijat vastaan. Mies ei malttanut odottaa kilpailun alkua unohtamatta viimeistä twistiä – mukana oli viisitoista täysin uutta kilpailijaa ja jokainen heimo saisi osakseen yhden edeltävällä kaudella kilpailleen selviytyjän, joka edusti omalla toiminnallaan kyseistä heimoa. Kilpailijat eivät tienneet sitä, mutta heidät oli jaettu jo kolmeen joukkueeseen, jotka edustivat heidän piirteitään tai tapojaan pärjätä elämässä jollakin tapaa – älyä, voimaa tai kauneutta.

”Kolme heimoa, kahdeksantoista kilpailijaa, kolmekymmentäyhdeksän päivää mutta vain yksi selviytyjä. Tämä on äly vastaan voima vastaan kauneus!”
Honey:Dream
Honey:Dream
Professori
Professori

Viestien lukumäärä : 187
Join date : 27.08.2020
Ikä : 22

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa