[TYLYPAHKA]
Would you like to react to this message? Create an account in a few clicks or log in to continue.

[Tp] Selviytyjät - Filippiinit (Osat 1-2)

Siirry alas

[Tp] Selviytyjät - Filippiinit (Osat 1-2) Empty [Tp] Selviytyjät - Filippiinit (Osat 1-2)

Viesti kirjoittaja Honey:Dream 31.12.20 23:23

[Tylypahka]’n Selviytyjät: Filippiinit
Äly vs Voima vs Kauneus


Simuloin [Tylypahka]’n selviytyjät toistamiseen edeltävän tarinan saadessa suhteellisen hyvän vastaanoton. Kauden sijoitukset ja tulokset ovat arvottuja, jotka olen vain kirjoittanut auki yrittäen jäljitellä mahdollisimman totuudenmukaista juonenkaarta.

Pitkin kautta saatte kommentoida kulkuja, veikata voittajaanne ja mahdollista seuraavaa putoajaa sekä antaa palautetta etenkin siitä, kuinka olen teidän hahmojanne kirjoittanut auki.

Mukana on roolipelihahmoja, joista en omista itse kuin muutaman ja loppujen hahmojen käyttöön olen saanut luvan niiden omistajilta. Saatan kauden edetessä esittää vielä tarkentavia kysymyksiä hahmoihin liittyen, jos siihen ilmaantuu tarvetta. Pahoittelen, mikäli hahmo ei esiinny juuri sellaisena, kuin olet sen kuvitellut - leiriolosuhteet vaikuttavat.

Kauden juontajana toimii Valerian Blakesley.

Mukana pelissä & heimojaot:

MATSING

Agatha Chopre
Dominic Wellington
Erin Blackburn
Gala Andrews
Ophelia Sasania
Shawn Andrews

KALABAW

Grucian Norwood
July Jac
Malachai Wright
Oliver Ackerhogan
Peggy Prescot
Queenie Ellis

TANDANG

Belinda Branwenn
Dinah Walsh
Dvalinn Kolskeggursson
Phobos Huxley
River Morgan
Wilson Myerscough

Sisällysluettelo:

Osa 1. Kilpailijat
Osa 2. Äly vs Voima vs Kauneus


Viimeinen muokkaaja, Honey:Dream pvm 14.02.21 12:44, muokattu 3 kertaa
Honey:Dream
Honey:Dream
Professori
Professori

Viestien lukumäärä : 200
Join date : 27.08.2020
Ikä : 22

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

[Tp] Selviytyjät - Filippiinit (Osat 1-2) Empty Vs: [Tp] Selviytyjät - Filippiinit (Osat 1-2)

Viesti kirjoittaja Honey:Dream 31.12.20 23:24

Osa 1. Kilpailijat

Vaaleat hiukset oli letitetty pään molemmin puolin kahdelle palmikolla niiden laskeutuessa takaraivoa alaspäin. Nainen veti harmaata takkiaan tiukemmin kiinni peittäen alleen sinisen topin. Siniset silmät kohdistuivat veden pintaan epäileväisenä – mitä hän teki jo toistamiseen saarella, mikä sai hänet lähtemään kilpailuun? Eikö edelliskerran neljäs sija ollut riittävä? Siihen hän ei osannut vastata. Nainen oli edeltävällä kaudella kilpaillut ja pärjännyt loistavasti jääden finaalin ulkopuolelle ja nyt hän oli lähtenyt koittamaan onneaan uudestaan, vaikka nainen epäröikin tekemäänsä päätöstä – voisiko hän enää parantaa? Hän jakoi veneen kahden muun kovan kilpailijan kanssa vaan nainen ei nostanut epäröivää katsettaan vedenpinnasta heihin. Nainen räpäytti sinisiä silmiään katseen kohotessa horisonttiin ja lähestyviin Filippiinien saariin, jossa tämän kerran kilpailu käytäisiin. Hänen olisi nyt oltava valmis, enää ei voisi kääntyä takaisin.
”Mä oon Agatha Chopre, parikymppinen arkkitehtiopiskelija ja suoraan sanottuna mä en tiedä, mitä mä teen täällä tällä kertaa. Edellinen kerta oli jo niin vaikea henkisesti ja fyysisesti mutta ehkä mä voin auttaa jotakuta muuta voittamaan, ehkä”.

Naisen huulet olivat tiukkana viivana tumman vihreiden silmien katse horisontissa. Hänen jalkojaan peittivät mustat suorat, siistit housut lyhythihaisen paidan peittäessä olkapäät vihreän sävyssä. Hänen katseensa liikahti kahteen muuhun veneessä olevaan, edelliskauden kilpakumppaneihin, joista toisen hän oli pudottanut ja joista toinen oli pudottanut hänet. Nainen istui selkä suorana veneessä tuulen heiluttaessa korkealla ponihännällä olevia hiuksia. Hänen edellinen kausi oli päättynyt yllätyspudotukseen – pudotukseen, jota hän ei odottanut ja naista oli seurannut tekemättömät siirrot, joihin hän lähti hakemaan hyvitystä. Tällä kertaa hän onnistuisi, niin hän oli päättänyt ja päätettyään jotakin, mikään ei seisoisi Lindan tiellä. Ei edes edeltävän kauden kilpailijat. Hän oli tullut voittamaan ja tällä kertaa keinoja kaihtamatta.
”Mä oon Belinda Branwenn, parikymppinen historian opiskelija ja tällä kertaa mä voitan. Mä en oo tyytyväinen mun edeltävän kauden peliin ja mä tulin korjaamaan sen virheet, tällä kertaa mä aion olla ylpee mun pelistä ja tehä ne vaadittavat siirrot”.

Kulmat olivat painuneet kurttuun tummien harmaiden silmien käydessä läpi neljää henkilöä veneessä hänen kanssaan. Hänen suunsa oli tiukkana viivana pienen käden sipaistessa saparoilta karanneita ruskeita kutreja korvan taakse. Ilme ei ollut vain tuima vaan myös päättäväinen siroilla kasvoilla. Hän oli vetänyt takkinsa tiukasti kiinni ja kietonut kätensä yläkroppansa ympärille. Nainen ei vastannut kenenkään katseeseen, hän ei ollut tullut pelaamaan tätä peliä muiden vuoksi vaan itsensä ja hän ei aikonut luottaa muihin kuin itseensä vaikka kyseessä olikin ehkä sosiaalisuuteen perustuva peli oli se myös juonittelua ja selkäänpuukotusta. Niin kauan, kun hänellä ei olisi liian tärkeitä suhteita, ei tarvinnut pelätä saavansa puukosta selkään.
”Dinah Walsh, toimittaja ja kirjallisuuden opiskelija. Oon ehkä nuori, mutta ei se merkitse mitään vaan tahto. Mulla on mielipiteeni kaikesta ja voin sanoa, että mä en aio jäädä kenenkään jalkoihin”.

Parikymppinen miehen alku istui helikopterissa huulet hymyyn kääntyneinä. Hänen vaaleat kutrinsa olivat painautuneet niin sinisen lippiksen kuin helikopterin kuulokkeiden alta latvojen kaartuessa hentoon kiharaan. Sinivihreiden silmien alla, monen kilometrien päässä helikopterin alla, avautui avomeri sekä Filippiinien saaristo, joka oli heidän kohteensa – hänen määränpäähänsä. Jännittikö häntä? Tietenkin, ketä ei olisi jännittänyt, olisi parempi kysymys. Mutta toisaalta hän halusi jo päästä maahan ja pelaamaan mieluiten nyt heti. Istuminen ei ollut miehen suosikkipuuhia, hän oli parhaimmillaan päästessään tekemään jotakin.
”Välivuodella oleva kaupan kassa, Dominic Wellington, miten voin auttaa? No tietenkin voin auttaa ottamalla pari voittoo tosta noin ja en kyllä malta oottaa, että nään loput kilpailijat. Eniten ootan sitä, että pääsen tekemään jotain hyödyllistä mun heimon kanssa”.

Vaaleat korvat ylittävät hiukset oli vedetty poninhännälle niskaan kasvot leveässä hymyssä – leveämmässä kuin kenenkään muun veneessä istuvan. Hän näytti kauas hyvin kaoottiselta vaatteineen, jotka eivät sointuneet yhteen kuin korkeintaan värimaailmassa. Ja sitä hän olikin, hän pystyi lukemaan itsensä kaoottiseksi persoonaksi. Alla kahdenkymmenen oleva mies pyöri jatkuvasti paikoillaan osaamatta keskittyä mihinkään – olisiko tarkkaillut muita veneessä olijoita vai kurkkinut laidan yli veteen ja siellä olevaan elämään vai etsinyt jo kauden juontajaa joltakin pieneltä saarelta? Olisiko siitä voinut saada jotakin lisäbonusta itselleen? Kaikki tuntui kiinnostavan poikaa juuri sillä hetkellä, kun hän oli matkalla uuteen seikkailuun Selviytyjien pariin.
”Mä oon Dvalinn Kolskeggursson, seittemäntoista vuotias opiskelija ja opiskelen tähtitiedettä eli se on hienommalta nimeltään astrologia ja musta tulee tähtitieteilijä sitku saan opinnot pakettiin eli toivottavasti nopeesti. Mut jos puhutaan tästä mihin mä nyt oon eksynyt, niin antaa tulla vaan!”

Mustia kiharoita hiuksia peittivät helikopterin kuulokkeet. Nainen istui hiljaa tummassa vaatetuksessaan – kevyissä joustavissa housuissa sekä t-paidassa. Hänen katseensa kävi läpi loput neljä samassa helikopterissa istuvaa henkilöä, hänen tulevat kilpakumppaninsa. Nainen oli valmis tulevaan helikopterin kaartaessa viidakon yllä suunnatessaan saarta, jonne laskeutua. Tummanruskeat silmät etsivät merkkejä liittolaisista tai vastustajista, joiden kanssa ei tulisi lyöttäytyä yhteen. Vaikka hän ei tiennyt mitä odottaa tulevalta, hän halusi saavuttaa finaalin, kuten varmasti monet muutkin.
”Erin Blackburn, biokemian opiskelija ja kahdeksantoistavuotias. Monet sanoo mua jääräpäiseksi, mutta mä teen asiat, niin kuin ne kuuluis tehdä ja niin kuin niiden kuuluis olla. Ja mä toivon, että mun tuleva heimo ymmärtää sen ja pystyy sopeutumaan siihen”.

Vanhempi naisihminen istui nuorten seurassa helikopterissa vaaleiden suorien hiusten laskeutuessa olkapäille. Hän oli selvästi panostanut pitäessään yllään farkkuja sekä niihin istuvaa pitkähihaista ihonmyötäistä paitaa. Nainen sipaisi vaaleita kutrejaan kääntäessään hyvinkin laskelmoivan vaalean sinisten silmiensä katseen muista helikopterissa istuvista alla siintävään aavaan mereen. Hän oli nähnyt riittävästi kilpailijoista, joiden kanssa jakoi kyydin ja näin ollen ensivaikutelma nuorempiin kilpailijoihin oli luota ja peli oli jo käynnissä, ainakin hänen mielestään. Peli oli alkanut sinä hetkenä, kun hän oli astunut helikopterin kyytiin neljän muun kanssa.
”Olen Gala Andrews, ammatiltani lakimies. Saatan antaa itsestäni ulospäin kuvan, että en kuulu tänne, mutta olo lakimiehenä on raakaa, eräänlaista selviytymistä kuten tämä peli ja todistan sen”.

Miehen parran peittämillä lempeillä kasvoilla viihtyi hymy. Hänen tatuoiden käsivartensa olivat näkyvillä ja ne lepäsivät maasturin laitaa vasten yläkroppaa peittäen punainen hihaton paita. Mies oli iäkkäämpi hänen pyyhkiessä toisella kädellään kaljuaan. Maasturi kulki viidakossa antaen viidellä kilpailijalle töyssyisän kyydin saaren rantaan, jossa juontaja varmasti jo odotti heitä. Miehen kasvot olivat täynnä lempeyttä, ehkä jossakin määrin eksyneet ja odottavaiset mutta rauhalliset eikä hän tiennyt mitä odottaa peliltä, ympäristö oli ainakin erittäin mukava.
”Metsuri, Grucian Norwood. Joo, sanokaa vaa Norwood, niin ne sanoo työpaikallaki. En oo enää nuor ja vetree mut eipä siitä varmaan haittaakaa oo ku ehkä ne arvostaa elämän viisautta, jota voin leikkii et mulla on. Ei mutta oon lempee nallekarhu, sellaseks kaverit kutsuu”.

Tulenpunaiset hiukset välähtelivät auringon säteiden osuessa niihin puiden lomasta maasturin pomppivassa kyydissä. Nuoren naisen kasvoilla oli eloisa, aito ja leveä hymy valkoisten hampaiden välähtäessä ajoittain. Hän huokui itsevarmuutta ja iloa ainakin sillä hetkellä, vaikka syvällä sisimmässään hänen oli myönnettävä, että tuleva jännitti häntä ja sai sydämen pamppailemaan kiivaammin. Mutta hän oli tullut tänne asti ja hän oli ennenkin tehnyt hurjia juttuja, ehkä sosiaalinen tilanne oli se jännittävin, tätä hän ei tehnyt yksin kuten yleensä hän teki. Samoin kuin häntä mietitytti suhteiden luominen ja se, jos jostakin kilpailijasta tulisi hänelle voittoa tärkeämpi – se oli hyvä juttu elämän kannalta mutta ei pelin.
”July Jac, leijonankesyttäjänä tunnettu sirkuksen työntekijä. Ei tuu tylsää hetkee ja toivottavasti tää peli jaksaa yllättää mua kerta toisensa jälkeen – uudestaan ja uudestaan. Koska mä oon valmis, antaa tulla vaan!”

Syvänsiniset silmät seurasivat tarkkaavaisesti maasturin reittiä ja ympäristöä viidakon syövereissä. Lempeä katse ei viipyillyt pitkiä aikoja maasturin kyydissä matkaavissa, hän halusi kunnioittaa heitä ja antaa heille myös omaa aikaa ja aikaa tutustumiselle tulisi varmasti myöhemmin, kunhan he pääsisivät leirin rakentamisen kimppuun. Parikymppinen mies sipaisi tummanruskeita huoliteltuja hiuksiaan parempaan kuosiin käden palatessa pitämään kiinni maasturin takaosan kaiteesta. Hänen yllään oli vihreät uimashortsit sekä t-paita harmaan sävyssä, jotain hyvin yksinkertaista mutta urheilullista. Vaikka mies kuinka yritti antaa muiden kilpailijoiden koota ajatuksiaan, hänen katseensa valui neljään muuhun maasturin kyydissä istuvaan yrittäen jo pelkästään ulkonäön perusteella oppia heistä asioita, vaikka oli mahdotonta sanoa mitään vain ulkonäöstä – se saattoi usein pettää.
”Mä oon Malachai Wright, sanokaa vaan Kai, sitä nimee tottelen huomattavasti paremmin. Opiskelijana tällä hetkellä, vapaa-ajalla tykkään joo urheilla. Ja mä uskon, että mun sosiaalisista taidoista sekä fyysisyydestä on hyötyä mun heimolle”.

Vaaleanruskeat hiukset olivat pörrössä tuulen pörröttäessä entisestään suhteellisen lyhyttä hiuskuontaloa, jotka olivat olleet ennen veneeseen astumista vielä siististi asettuneet. Vaan hiukset eivät olleet miehen huolenaihe – hän istui veneessä kahden kauniin ja kovan kilpakumppanin kanssa, joista toista hän ei ollut oppinut tuntemaan edeltävällä kaudella yhteisen pelin jäädessä lyhyeksi ja toinen oli jäänyt liian vieraaksi oman epäonnistuneen pelin jälkeen ja nyt oli aika hakea hyvitystä. Ruskeat silmät kävivät läpi naisia vuoron perään arvioiden, oliko kummankaan pelistrategia muuttunut sitten viime kauden ja kuinka hän itse voisi yltää entistä parempaan suoritukseen. Hän korjasi lyhythihaisen kauluspaitansa kaulusten asentoa hammashymyn noustessa itsevarman miehen kasvoille.
”Oliver Ackerhogan, parikymppinen ensihoitaja. Viime kausi oli sanotaanko näin, ei onnistunut? Mutta onneks mulle tarjottiin mahdollisuutta hakee hyvitystä ja mä aion ottaa voiton kotiin mut ennen kaikkee mä aion pelata paremmin ja sosiaalisemmin, kuka sitä toistais samoja virheitään?”

Naisen kasvoilla oli tympääntynyt ilme hänen suoristaessa istuessaan pitkän mekkonsa helmaa. Nuori nainen silmäili vihertävän ruskeilla silmillään muita helikopterissa istuvia hyvinkin avoimesti ja arvioivasti, hän oli tullut voittamaan ja joku saisi toimia hänen pelinappulanaan tässä pelissä. Hänen kääntäessä päätään sysimustat pitkät hiukset liikahtivat niiden painautuessa päälaella kuulokkeiden alle, jotka naisen teki mieli vain riisua pilaamasta omaa tyyliään, jonka hän oli valinnut tarkoin eikä asuun kuulunut helikopterin kuulokkeet. Nuori nainen pudisti päätään kasvoille nousten pieni hymy avomeren muuttuessa saaristoksi, joista yksi saari olisi hänen.
”Olen Ophelia Sasania, opiskelija. Kyllä, isoveljeni pelasi tätä peliä kammottavan huonosti, onneksi minulla on mahdollisuus korjata hänen tekemät virheensä ja mä oon valmis uhraamaan kenet tahansa, jotta mun peli saa jatkua”.

Kupariset hiukset oli kiedottu sotkuisalle nutturalle kasvoilla viihtyen päättäväisen oloinen hymy. Naisella oli yllään beiget shortsit sekä rento nahkaa muistuttava takki mustana, jonka alta pilkotti harmaan sävyjä. Naisen siniset silmät katsoivat ohivilahtavia palmuja ja kiviä maasturin hypähtäessä ajoittain tiellä olevista montuista, kannoista tai kivistä. Maasturin takaosan penkki oli kova takamuksen alla eivätkä jatkuvat hypyt tuntuneet mukavalta naisen tietäessä, että hetkellistä kipua oli kestettävä silloin tällöin, sen hän oli oppinut jo lapsena. Nainen oli valmis tulevin koitoksiin ja eniten hän odotti tulevia heimoneuvostoja, joissa otettaisiin mittaa toisistaan ja katsottaisiin, ketkä olisivat lojaaleja ja keillekin. Oma heimo kiinnosti myös ja se, keiden kaikkien kanssa pääsi tekemään yhteistyötä.
”Mä olen Peggy Prescott, ammatiltani taidemaalari. Ikää on kahdenkymmenenviiden. Terve kilpailu on hyvästä, kilpailua käydään joka paikassa ja mä oon valmis alkavaan kilpailuun. Eiks se niin mee, että se ei pelais joka pelkäsi vai miten se sanonta kuulukaan?”

Pitkät vaaleat hiukset olivat löysällä selkää alas kulkevalla letillä ja letin juureen oli kiinnitetty pieni kukkanen. Haaveilevat vaaleanvihreät silmät kääntyilivät muissa helikopterissa istuvissa, vaikka päässä olivat kuulokkeet niin helikopterin lavat pitivät siitä huolimatta kamalaa meteliä ja alas maahan oli kamalan pitkä matka vaikka auringossa kimalteleva meri olikin kaunis näky. Nuori nainen oli pukenut päälleen löysän pitkähihaisen paidan vaaleanpunaisen sävyssä ja vastapainoksi tyllihameen tummassa laventelin sävyssä pitäen itse itseään söpönä.
”Huxleyn Phobos, kuvittaja lastenkirjoille, eksynyt saarelle Filippiinien. Siellä on nätit maisemat, äiti uskoo tämän tekevän minulle hyvää. Hassua, ehkä hän on oikeassa ja ehkä minä pärjään. Kuinka kaunista täällä onkaan”.

Maasturissa istuvalla naisella oli luonnollisen vaaleat, lyhyemmät hiukset, joita hän oli hetki sitten haronut parempaan asentoon. Siniharmaat silmät olivat käyneet jokaisen maasturin kyydissä istuvan kilpailijan läpi rauhallisena ja heitä ulkoisesti arvioiden, lähinnä fyysistä ulosantia. Nainen itse oli suhteellisen urheilullinen ja siitä kertoivatkin hänen kantamansa urheiluvaatteet. Vaikka nainen oli urheilullinen ja kilpailuhenkinen, hän ajatteli tiiminsä parasta ja vaikka kyseessä loppupeleissä oli yksilökilpailu, oli tiimipelin avulla luotava pohja ja hän ymmärsi.
”Oon Queenie Ellis, kahdenkymmenenkahdeksan oleva yliopiston opettaja urheilun saralla. Omaa urheilutaustaa löytyy myös paljon. Mitä tulee omaan peliini, niin aattelin olla tiimipelaaja mutta toki jos oma heimo ei näytä merkkejä tiimipelaamiselle, on munkin lopetettava se”.

Vaaleanpunaiset hiukset erottuivat selkeästi kirkkaan sinistä vettä vasten, kun nuoren naisen hiukset hulmusivat vauhdin huuman hiipiessä hänen kehoaan pitkin. Hän oli sulkenut harmaat silmänsä ja nautti täysin viileästi merituulesta ja lämpimästä auringosta, jotka loivat täydellisen tasapainon venereissulle hänen edes ajattelematta tulevaa kilpailua – se tulisi vastaan, kun olisi sen aika ja vasta silloin oli lupa jännittää ja ujostella. Ei hän ollut pelkuri, hän oli vain hivenen ujo eikä siinä ollut mitään pahaa, jos uudet kontaktit saattoivat alkuun olla vieraita.
”Moikka, oon River Morgan ja vapaaehtoistyöntekijänä näinkin nuorena joo, haha, aika hassua. Mut tota öö, kyllä mä uskallan pelata jos tulee tarve, en oo vaa hyvä vieraitte kaa ja nyt varmaa kysytte et miks oon vapaaehtoistyöntekijänä… Puhutaa siitä joo toiste, mut tykkään siitä mitä teen ja viihyn varmasti mun heimon kanssa”.

Helikopteri kaartui jo alaspäin, kohden rantaa. Mies oli istunut hiljaa siniset silmät ympäristöä seuraillen ja olemus ollen hyvinkin rauhallinen verrattuna osaan helikopterin kyydissä istuvaan. Miehen tummat, lyhyet hiukset kihartuivat aavistuksen verran. Hän oli pukeutunut elegantisti istuviin vaatteisiin, pitkiin suoriin housuihin sekä kauluspaitaan, jonka hihat oli kääritty kyynärpäiden ylitse lämpimän sään vuoksi. Hän kallisti päätään puolelta toiselle venytellen niskojaan pitkältä tuntuneen helikopterikyydin jäljiltä valmistautuen nousemaan kyydistä rantahietikolle.
”Andrews, Shawn. Kolmekymppinen opettaja ja siinä työssä oon tavannut ties millasia persoonia. Ja varmasti tapaan täällä saarella yhtä värikkäitä persoonia. En aatellut ruveta johtajaks omassa heimossani tai ottaa ylimäärästä huomiota itteeni, mutta ehkä värikkäimmät persoonat hoitaa sen”.

Pörröiset ja pöyhkeät vaaleanruskeat, enemmän vaaleaan taipuvat hiukset tuntuivat sojottavan vähän jokaiseen suuntaan. Miehen katse harhaili veden pinnassa nauttien vapauden tunteesta, jonka venekyyti oli antanut hänelle. Vihreät silmät tuikkivat onnesta ja innosta – pian tapahtuisi rannan jo siintäessä heidän edessään ja helikopterin laskeutuessa taivaalta maata kohden. Helikopterin ääni peitti kaiken muun alleen, mutta ei miehen vilkkaita alati juoksevia ajatuksia saati tunnetta, että tämä peli oli hänen – hän oli tullut voittamaan. Miehen yllä olivat rennot shortsit sekä t-paita hyvin perinteisesti ja rennosti, mitään hienoa ei tarvinnut saarelle, jossa kilpailtaisiin täydellä teholla.
”Wilson Myerscough, varmasti oot kuullut sen nimen jossain telkkarissa tai jossain. Mutta mä tulin näyttämään, mitä me Myerscoughit oikeasti ollaan ja että mä kuulun siihen sukuun. Antaa tulla vaan, te katotte tän kauden voittajaa nyt”.

Rannalla seisoi kädet tungettuna farkkushortsien taskuihin päivettynyt mies ruskeiden lyhyiden hiusten ollessa pörrössä ja hivenen pystyssä. Miehen kasvoilla oli leveä hammashymy hänen katsoessa ruskein silmin vuoroin kolmeen suuntaan – maahan, ilmaan ja veteen – joista jokaisesta lähestyi rantaa kulkuneuvo tarkoittaen kilpailun alkamista ja kauden juontaja, Valerian Blakesley, oli valmis ottamaan kilpailijat vastaan. Mies ei malttanut odottaa kilpailun alkua unohtamatta viimeistä twistiä – mukana oli viisitoista täysin uutta kilpailijaa ja jokainen heimo saisi osakseen yhden edeltävällä kaudella kilpailleen selviytyjän, joka edusti omalla toiminnallaan kyseistä heimoa. Kilpailijat eivät tienneet sitä, mutta heidät oli jaettu jo kolmeen joukkueeseen, jotka edustivat heidän piirteitään tai tapojaan pärjätä elämässä jollakin tapaa – älyä, voimaa tai kauneutta.

”Kolme heimoa, kahdeksantoista kilpailijaa, kolmekymmentäyhdeksän päivää mutta vain yksi selviytyjä. Tämä on äly vastaan voima vastaan kauneus!”
Honey:Dream
Honey:Dream
Professori
Professori

Viestien lukumäärä : 200
Join date : 27.08.2020
Ikä : 22

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

[Tp] Selviytyjät - Filippiinit (Osat 1-2) Empty Vs: [Tp] Selviytyjät - Filippiinit (Osat 1-2)

Viesti kirjoittaja Honey:Dream 14.02.21 12:43

Osa 2. Äly vs Voima vs Kauneus

Rannalla seisovan miehen, kauden juontajan, ruskeat hiukset olivat hivenen pystyssä hänen odottaessa kolmen kulkuneuvon saapumista rantaan. Helikopterin lavat aiheuttivat voimakasta tuulta rantahietikolle saaden myös hiekan pöllyämään. Helikopterin jalat osuivat hiekalle ja lapojen vielä pyöriessä viisi kilpailijaa – kaksi miestä ja kolme naista - syöksyivät kauemmas helikopterista yhdeksi ryppääksi. Helikopteri ei viihtynyt rannalla kauaa sen kohotessa kohden kirkasta taivasta samalla, kun maasturi pysähtyi viidakon ja rannan välimaastoon viiden kilpailijan – kahden miehen ja kolmen naisen – hypähtäessä alas maasturin takalavalta venyttelemään puutuneita jäseniään. Vene pysähtyi rantaveteen niin ikään viiden kilpailijan – kahden miehen ja kolmen naisen – hypähtäessä kahlaamaan suolaisesta merivedestä hietikolle omaksi ryppääkseen muiden viisikoiden viereen. Viidentoista kilpailijan katse kohdistui kilpakumppaneista rannalla seisovaan mieheen, joka hymyili edelleen lempeästi saarelle saapuneille kilpailijoille.
”Tervetuloa Selviytyjien toiselle kaudelle, Filippiinien saarelle”, Valerian aloitti kauden esittelyn.
”Tuskin kaipaan esittelyjä. Oon Valerian ja toimin kauden juontajana. Teitä tuskin kiinnostaa kuka mä oon vaan enemmän oma alkava pelinne sekä heimonne. Ette ehkä tiedä sitä, mutta teidät on jaettu jo kolmeen heimoon ja heimojakonne ovat siinä”, Valerian pudotti ensimmäisen pommin kilpailijoille, joiden katseet kohdistuivat toisiinsa arvioivana ja yllättyneenä – he olivat koko matkan Filippiinien saarelle, kilpailupaikalle, matkustaneet omien heimolaistensa kanssa ja luoneet jo ensivaikutelman heistä tietämättä, että heidän kanssaan tulisi tehdä yhteistyötä. Samalla he saivat ensimmäisen silmäyksensä toisiin heimoihin, joita vastaan he pelaisivat.
”Sinä eturivissä, mikä nimesi on?” Valerian osoitti sormellaan helikopterilla saapuneen heimon naispuolista jäsentä eturivissä.
”Erin”, päivittynyt, kiharatukkainen nainen vastasi esitettyyn kysymykseen.
”Onko ensivaikutelmat jo syntynyt ja mielipiteet niin omasta kuin toisten heimosta?” Valerian esitti jatkokysymyksen. Erinin katse kääntyi ympärilleen – viidakkoa lähempänä olevaan viisikkoon, joka vaikutti ulospäin hyvin itsevarmalta – omaan heimoonsa, joka oli ollut yllättävän tyyni koko matkan ajan – sekä rannan tuntumassa seisovaan hyvin sekalaiseen seurakuntaan.
”Kyllä, mutta voi olla että ennakkoluulot ei pidä paikkaansa. Jää nähtäväks mutta mä uskon mun heimon mahdollisuuksiin”, Erin antoi lyhyen vastauksen kysymykseen. Hänen joukkueensa nyökytteli annetulle vastaukselle kaikkien silmäillen toisia entistä tarkkaavaisempia todellisuuden iskiessä vasten kasvoja – tässä se nyt olisi, heidän joukkueensa ja kisa oli käynnissä. Heidän tulisi pian luoda ensimmäiset suhteet sekä päätettävä, keistä he haluaisivat eroon.
”Sinä takarivistä”, Valerian osoitti merivettä lähimpänä olevan viisikon takarivin vaaleanpunatukkaista naista, joka esittäytyi Riveriksi.
”Kerro mielipiteesi heimostasi”, Valerian pyysi.
”No, rehellisesti sanottuna ollaan varmasti fyysisesti altavastaajii. Mut kai se pitää vaa uskoo et pystytään voittaa”, River antoi rehellisen vastauksen – voima ei ollut heidän puolellaan missään muodossa, mutta toivon mukaan ensivaikutelma tässä tapauksessa pettäisi. Ehkä hän tulkitsi väärin heidän ulkomuotonsa, joka ei antanut fyysistä olemusta missään muodossa.
”Sinä, mies takarivistä. Sama kysymys”, Valerian osoitti viimeisen kolmikon takarivissä seisovaa pidempää ruskeatukkaista miestä.
”Oon Malachai, mut kutsutaan Kaiks. Mitä tulee heimoon, niin oon erittäin tyytyväinen ensivilkaisulla ja uskon että tullaan hyvin toimeen”, mies antoi vastauksensa nyökytellen päätään. Hän oli tyytyväinen heimonsa rakenteeseen – lihasvoimaa ja älykkyyttä heidän kaikkien varmasti tullen toimeen keskenään.

”Selviytyjät ovat täynnä yllätyksiä, sillä heimonne eivät ole vielä täysilukuiset. Jos siirrätte katseenne mereen, huomaatte viimeisten kolmen pelaajien saapuvan”, Valerianin sanojen myötä viidentoista kilpailijan katse kääntyi hämmästyksen vallassa kohden lähestyvää venettä, joka halkoi aaltoja. Kilpailijoiden joukosta kuului hämmästyneitä äännähdyksiä.
”He eivät ole mitä tahansa kilpailijoita vaan kilpailijoita edeltävältä kaudelta”, Valerianin sanat saivat aikaan toisen järkytyksen ja hämmästyksen aallon, joka pyyhki kilpailijoiden lävitse.
”Mitä?” kuului useamman kilpailijan suusta katseiden seuratessa venettä – vielä oli mahdotonta sanoa, ketkä kolme veneessä istuivat matkalla ottamaan uusintaa edeltävästä kaudestaan – olivatko he kovia pelaajia vai sätkynukkeja, olivatko he hyödyksi vai haitaksi omalle heimolleen. Tunnelma rannalla muuttui odottavaksi veneen lähestyessä ja veneessä olevien kilpailijoiden tullessa yhä selkeämmiksi.
”Se on Agatha, edelliskauden nelonen!” Dvalinn hihkaisi kovaan ääneen heimonsa riveistä vaalean naisen hypähtäessä veneen reunan ylitse rantaveteen hento, epävarma hymy kasvoillaan hänen heilauttaessa kättään muille kilpailijoille. Agathan saapuminen aiheutti ilahtuneita henkäyksiä, sillä Agatha oli pelannut reilua peliä viime kaudella ja tehnyt kaikkensa liittoumansa ja heimon eteen. Naisen perässä hypähti tummaverinen nainen maahan huomattavasti totisempana.
”Linda, se ei uskaltanut pelaa viimeks”, Erin supatti Ophelian korvaan, joka nyökkäsi itsevarmana ja tyytyväisenä – jos muut eivät pelanneet, se oli hänelle aina vain parempi asia. Ja näin ollen Linda ei tulisi olemaan hänelle uhka vaan Linda tulisi olemaan hänen sätkynukkensa. Viimeisenä veneestä hypähti pidempi mies itsevarma hymy kasvoillaan.
”Oliver? Se varmaan hakee kostoo”, Ophelia vastasi Erinin kuiskaukseen hymähtäen pienesti, kostonhimoisesta kilpailijasta voisi olla hänelle hyötyä. Oliver oli joutunut omalla kaudellaan altavastaajan asemaan eikä ollut löytänyt tietä pois ja hänen pelinsä oli päättynyt jo ennen yhdistymistä, mikä oli surullinen kohtalo. Ophelia toivoi syvästi, että Oliver olisi yhtä äkkipikainen ja tekisi edelleen typeriä ratkaisuja pelinsä kannalta.
”Tervetuloo takas Agatha, Linda ja Oliver. Miltä tuntuu palata saarelle?” Valerian heitti avoimen kysymyksen vanhoille kilpailijoille, jotka silmäilivät uteliaina tulevia kilpakumppaneitaan ja vastasivat heidän uteliaisiin katseisiinsa.
”Mahtavalta, viime peli jäi vähän lyhyeen joten uus tilaisuus tekee hyvää ja toivon mukaa oon oppinu viime kauden virheistä”, Oliver väläytti hammashymyn vastauksensa päätteeksi.
”On se joo ihan kiva palata, etenkin kun tää kaus tuskin on samanlainen, kun edellinen”, Linda komppasi osittain Oliverin antamaa vastausta, vaikkei hän antanut omasta ulosannistaan hirveästi irti. Linda ei pitänyt ajatuksesta pelata uudestaan Oliverin kanssa – hän oli viime kaudella toiminut Oliveria vastaan jokaisessa heimoneuvostossa ja mies tuskin muisteli sitä hyvällä.
”Hermostuttaa jos puhutaan totta. Monet varmasti pitää meitä uhkana tai tunkeilijoina aikaisemman pelihistorian vuoks mut mä ite toivon vaan, että voin olla jollekin avuks ja auttaa omaa heimoa ja muita pärjäämään”, Agatha hieraisi niskaansa hermostuneen oloisena – hän sanoi sen ääneen, mitä muut eivät uskaltaneet sanoa.
”Niin kuin Agatha ja John viime kaudella”, Dvalinn kommentoi välittömästi Agathan nyökätessä – he olivat tehneet aivan uskomatonta yhteistyötä edeltävällä kaudella, suurin kysymys oli, löytyisikö täältä yhtä kestävää ystävyyssuhdetta.
”On aika saattaa teidät heimoihinne. Teidät on jaettu heimoihin sen perusteella, mitkä ovat jollakin tapaa teidän elämässänne vaikuttavat arvot – äly, voima ja kauneus”, Valerian aloitti nostaen ensimmäisen pussin vieressään olevalta pölkyltä.
”Agatha, sinä liityt keskimmäiseen viisikkoon. Teidän heimonne nimi on Matsing ja teidän heimonne edustaa älyä. Äly voi olla peliälyä, sosiaalista älyä tai vastaavasti loogista päättelykykyä, se on hyvin monipuolinen taito, tässä huivinne”, Valerian heitti Agathalle pussin, jonka nainen otti vastaan. Agatha halasi lämpimästi jokaista heimolaistaan antaen heille pussista siniset huivit.
”Belinda, sinä puolestasi liityt heimoon nimeltä Tandang. Tandang edustaa kauneutta, mikä tarkoittaa, että pärjäätte elämässä joka sisäisellä tai ulkoisella kauneudella, jota voi olla ulkonäkönne tai vastaavasti sosiaaliset suhteet. Heimosi on oikeanpuoleinen joukkio ja tässä teidän huivinne”, Valerian heitti Lindalle seuraavan pussin, jonka hän otti kiinni astellen vähäeleisenä heimonsa luokse jakaen heille keltaiset huivit.
”Ja Oliver, sinä liityt vasemmanpuoleiseen heimoon. Heimonne nimi on Kalabaw ja te edustatte voimaa. Voimaa on niin fyysistä kuin henkistä vahvuutta ja se ei ole pelkästään raakaa voimaa vaan myös kestävyyttä. Tässä huivinne”, Valerian heitti viimeisen pussin Oliverille. Oliver kätteli heimonsa jäsenet läpi esittäytyen ja jakaen punaiset huivit heimolleen.

”Tyttö Lindan vieressä, mikä on nimesi? Mitä mieltä nyt heimostasi?” Valerian esitti seuraavan kysymyksen Tandangin heimon suuntaan.
”Phobos. Heimo on kaunis kuin ripaus kimalletta auringon valossa, loistaa ja kauniisti loistaa”, Phobos puhui rauhallisesti ja hyvin tasapainoisesti, selvästi kielikuvia käyttäen. Valerian nyökkäsi saamalleen vastaukselle.
”Punatukkainen nainen Kalabawista, sinun mielipiteesi heimostasi?” Valerian heitti seuraavan kysymyksen punahuiviselle heimolle.
”July ja joo, kyllä tällä rökitetään muita heimoja. Selkeesti ollaan etulyöntiasemassa ja mä tykkään siitä. Ulkopuolinen vahvistus, no kai siitä on hyötyä”, July kohautti olkiaan, hän loi pitkän silmäyksen Oliveriin eikä tiennyt, pitäisikö toiseen luottaa vai ei.
”Selvä. Entä Matsingin eturivin nainen? Sama kysymys”, Valerian osoitti sormellaan Opheliaa, jonka kasvoilla muodostui välittömästi hurmaava hymy.
”Ophelia. No, jos vertaan heimoja toisiinsa, niin raaka voima ei auta elämässä pitkälle. En ole tyytyväinen heimooni, mutta kai sen kanssa toimeen tulee”, Ophelia ei aikonut kertoa, että hänen isoveljensä oli pelannut peliä aikaisemmin, hän ei halunnut olla liitettävissä mieheen, jonka peli oli jäänyt alkutekijöihin, sillä hän oli tullut voittamaan tämän pelin ja tekisi kaikkensa sen eteen. Sitä hän ei voinut sanoa ääneen, mutta edeltävän kauden kilpailijat olisivat uhka ja heidät tulisi eliminoida niin pian kuin mahdollista.
”Yleinen kysymys kaikille, ovatko edeltävän kauden kilpailijat uhka vai mahdollisuus?” Valerian heitti yleisen kysymykseen ilmaan. Kysymyksen, joka aiheutti katseiden kääntymistä muiden suuntaan ja etenkin edeltävän kauden kilpailijoihin hyvin arvioivana – mitä voisi vastata ilman, että saisi maalitaulun selkäänsä. Vastaukset olivat hyvin vaihtelevia – uhkia ja mahdollisuuksia kuului sieltä täältä osan ottamatta kantaa.
”Kalabawin kalju mies, mikä on nimesi ja miksi he ovat mahdollisuus?” Valerian tarttui ensimmäiseen mahdollisuus -vastaukseen.
”Norwood on nimi ja no, heh. Heillä on aikaisempaa kokemusta, joten totta kai heistä on oltava apua, jos mietitään ruokaa ja suojan rakentamista”, Norwood naurahti.
”Sen takia ne on myös uhkia, koska niillä on aiempi kokemus, ne tietää miten tätä pelataan, missä on symbolit ja miten valehdellaan toiselle päin naamaa ja mä – joo, nii”, Wilson oli jatkamassa puheitaan, kuinka hän tulisi voittamaan ja mikään ei olisi Myerscoughin suvun tiellä edes tässä kilpailussa, mutta se ei olisi ollut soveliasta tässä tilanteessa. Lindan katse kääntyi tiukasti Wilsonin puoleen naisen pudistaessa päätään, hän ei pitänyt asetelmasta, johon oli joutunut – hän ei ollut ajatellut aloittaa peliä maalitaulu selässään.
”No, peli on käynnissä, kuten huomaatte. Tässä kartat leiriinne ja tsemppiä kaikille”, Valerian heitti jokaisella heimolle käärön, jonka avulla he voisivat suunnata rannoillensa rakentamaan suojaa ennen saapuvaa yötä ja valmistautumaan ylihuomiseen koskemattomuuskilpailuun. Kolme kuuden hengen heimoa suuntasi viidakkoon karttansa avustuksella kohden omaa rantaa, jonne perustaa leirinsä kuluvien kolmenkymmenenyhdeksän päivän ajaksi.

Kuusi sinisen huivin ylleen pukenutta kilpailijaa seisoivat viidakon rajalla rannalla, jonne kartta oli heidät opastanut. Rannalla oli pystyssä sinipohjainen lippu, johon oli kirjailtu Matsing heimon nimen mukaisesti. Matsing edusti älyä, heidät kuusi oli valittu jonkun älyllisen piirteen vuoksi juuri kyseiseen heimoon. Kilpailijat seisoivat piirissä katseiden kohdistuessa alahuulta purevaan Agathaan. Agatha ei pitänyt saamastaan huomiosta – hän tiesi olevansa aikaisemman kauden kilpailija ja pelkäsi putoavansa ensimmäisenä juuri sen takia. Hän oli pärjännyt haasteissa ja luonut kestäviä ihmissuhteita. Nyt hän oli uusien ihmisten ympärillä ja muut odottivat hänen johtavan leiriä, kertovan mitä tehdä. Hänellä oli kokemusta pelin toimivuudesta, mutta hän ei uskonut olevansa oikea henkilö opastamaan muita pelissä eteenpäin ja kertomaan, mitä tehdä. Yleensä hän oli se, jota ohjailtiin. Häntä ahdisti huomio, jonka hän sai osakseen nuoren naisen pureskellessa alahuultaan odottavien katseiden alla.
”No tuota..”, Agatha aloitti epävarmana hakien sanojaan. Ensivaikutelmalla olisi varmasti suuri merkitys pelin kululla ja hän itse arvosti lojaaliutta sekä yhteistyökykyä, jota toivoi heimolta löytyvän. Se oli ollut hänen avainkorttinsa edeltävässä pelissä – luottamus. Vaikka hän oli pelannut enemmän sydämellä kuin järjellä oli hänet jostakin syystä sijoitettu heimoon, joka edusti älykkyyttä.
”Mä ehotan, että tutustutaan eka toisiimme, esittäydytään ja näin, jotta tunnetaan toisemme. Silloin on helpompi tehdä asioita yhdessä, kun tietää edes vähän toisesta”, Agatha sai sanotuksi katseiden alla – vaikka hän oli tehnyt jo tämän kerran, tuntui se silti pelottavalta ja ahdistavalta. Hän ei ollut tottunut johtajan rooliin eikä hän halunnut johtajan roolia itselleen, hän viihtyi enemmän taka-alalla seuraamassa pelin etenemistä sekä luomassa aitoja suhteita. Selviytyjissä oli fakta, että johtajat saisivat jossain kohtaa peliä maalitaulun selkäänsä ja se tietäisi pelin päättymistä. Agatha yllättyi positiivisesti, kun hänen ehdotuksensa sai nyökkäyksiä aikaan hyväksymisen merkiksi.
”Okei, no, varmaan tiedätte kuka mä oon. Agatha, kyllä edeltävän kauden nelonen ja olin sillon vasta kahdeksantoista, nyt jo yhdeksäntoista. Opiskelen tällä hetkellä arkkitehdiksi”, Agatha esittäytyi hento hymy kasvoillaan. Muun heimon antama hyväksyntä valoi vaaleahiuksiseen Agathaan uskoa, että tämä kerta sujuisi edeltävän pelin kannalta, hän halusi uskoa, että hän voisi auttaa jonkun voittoon, ehkä jopa itsensä. Agathan vaaleat hiukset oli palmikoitu kahdelle lyhyelle letille hänen niskaansa, hän piti yllään sinistä toppia ja oli kietonut harmaan takin vyötäisilleen. Agathalla olivat lyhyet shortsit yllään. Naisen kasvoilla oli lempeä hymy sinisten silmien kääntyessä seuraavaa kilpailijaa kohden. Agatha alkoi hiljalleen uskoa omaan heimoonsa ja siihen, että hän oli kuin yksi muista eikä häntä pidettäisi uhkana edeltävän pelikerran vuoksi. Hän toivoi niin.

”Mä oon Erin Blackburn ja myös opiskelija. Joo, opiskelen biokemiaa”, Erin esittäytyi lyhyesti vastaten hänelle osoitettuun kysymykseen opiskelualastaan – hän ei halunnut mainita ikäänsä, jos hänen tiedettäisiin olevan vielä kahdeksantoista, se saattaisi olla joidenkin mielestä huono asia, mutta toisaalta Agathakin oli pärjännyt hänen ikäisenään tässä pelissä. Erin sipaisi mustia kiharoitaan paremmin pois kasvojen edestä. Hän korjaili sinisen tuubihuivinsa asentoa, jonka hän oli asettanut pannaksi hiuksiinsa, jotteivat hiukset tulisi silmille. Erin seisoi itsevarmana piirissä muiden seurana. Hänen kädet hakeutuivat housujen taskuun katseen siirtyessä vieressä seisovaan mieheen, joka tuntui jo odottavan puheenvuoroaan.
”Ootsä kui vanha?” mies Erinin vieressä esitti kysymyksen naisen luodessa kasvoilleen hellyttävän hymyn hänen arpoessa totuuden ja valheen väliltä.
”Kahdeksantoista”, Erin tyytyi vastaamaan totuudella esitettyyn kysymykseen – valheet liian aikaisin tulisivat varmasti kostautumaan jollakin tapaa.
”Okei, mä oon Dominic, kakskymppinen. Mä oon vähä aikaa sitte valmistunu ja oon tällä hetkellä välivuodella. Jotta saisin rahaa jemmaa, ni oon kaupassa kassalla sen takii eli joo. Haluisin kauppakorkeekouluu opiskelee, mut ehkä mä jossai vaihees pääsen!” Dominiciksi esittäytynyt mies intoili suu kirkkaassa, leveässä hymyssä. Hänen kiharat hiuksensa painautuivat edelleen lippalakin alle sinivihreiden silmien säihkyessä. Mies oli pujottanut heimonsa sinisen tuubihuivin kaulaansa ja korjasi nyt harmaan t-paitansa asentoa. Dominicin katse kääntyi vieressään seisovaan naiseen pitkässä, kauniisti kirjaillussa mekossa. Naisen leuka oli ylväästi pystyssä ja kasvoilla hymy pitkien mustien kutrien laskeutuessa alaselkää pitkin.
”Minä olen Ophelia”, nainen aloitti pitäen pienen tuon – hän ei voinut kertoa olevansa Sasania, sukua edelliskauden ensimmäisellä putoajalle, Hamletille. Se ei sopisi hänen imagoonsa millään tavalla, hän ei halunnut epäonnistujien joukossa saati saada epäonnistujan leimaa heti alussa eikä missään nimessä jakaa isoveljensä kohtaloa ensimmäisenä putoajana. Hän oli tullut tänne tekemään sen, mihin Hamlet ei ollut pystynyt ja korjaamaan perheensä maineen selviytyjien historiassa. Hän voisi jossain kohtaa paljastaa olevansa Sasania, mutta vasta kun siitä olisi hänelle oikeasti hyötyä.
”Kyllä, olen vain seitsemäntoista ja opiskelen vielä. Ei minusta ole paljoa kerrottavaa. Olen iloinen, kun olen täällä”, nuori nainen käänsi säteilevän hymynsä katseensa saattelemana vieressään seisovaan vanhempaan naiseen hyvin arvioivana tietäen, ettei vanhasta naisesta olisi hänelle – nuorelle ja kauniille naiselle – mitään uhkaa missään muodossa, helppo ensimmäinen pudotus.

Ophelian vieressä seisoi tyylikkäästi suoriin farkkuihin sekä puhtaaseen, hyvin istuvaan vaaleaan pitkähihaiseen paitaan pukeutunut vanhempi naisihminen, jonka vaaleat hiukset ulottuivat häntä olkapäille täysin suorina.
”Olen Gala Andrews, työskentelen lakimiehenä suurelle yhtiölle. En ole nuorin pelaaja mutta varmasti erittäin hyödyllinen heimolle”, Gala esittäytyi. Hän oli kietonut heimohuivin ranteensa ympärille ja hymyili muille kilpailijoilleen. Se oli totta, että hän oli varmasti tämän kauden vanhin kilpailija ja sen takia vaarassa pudota ensimmäisenä. Hänen tulisi vain tehdä ensimmäisessä haasteessa ja leirissä oma tarpeellisuutensa selväksi. Jo hyvin aikaisessa vaiheessa peliä tuli päättää, keihin hän voisi luottaa ja keihin ei – alkupelien liittoumat olisivat tärkeimmät heimon pienen koon vuoksi ja tulisi varmistaa numerot omalle puolelleen. Numerot jos mitkä sekä muiden manipulointi olisivat hänellä itsellään hallussa jo työnsä puolesta. Hänen tulisi vain varmistaa, ettei muista koituisi hänelle pelillistä haittaa.
”Ai meit Andrewsei on kaks. Shawn Andrews”, heimon kuudes jäsen ja toinen mies esittäytyi. Hän sipaisi mustia kuohkeita, kiharaan taipuvia hiuksiaan leveä hymy kasvoillaan. Oikeanlainen vaikutus oli tärkeää pelin alkuvaiheessa eikä hän halunnut ajautua heimossaan epäsuosioon.
”Ootteko te sukulaisia? Ette varmaan, jos yllätyitte toisistanne noin”, Agatha avasi yleisen keskustelun saaden päänpudistuksen saman sukunimen jakavilta henkilöiltä.
”Ehkä kaukaista”, Gala vastasi esitettyyn kysymykseen siirtäen huomionsa paremmin Shawniin.
”Joo, ehkä kaukaisia eikä Andrews loppupeleissä ole kovin harvinainen sukunimi. Minusta vielä, että olen kolmenkymmenen ja toimin opettajana yksityiskoulussa”, Shawnin siniset silmät kävivät läpi muut heimon jäsenet toivoen tehneensä riittävän hyvän ensivaikutelman, sillä joissakin tapauksissa huono ensivaikutelma ei ollut enää korjattavissa. Asia, mitä Shawn pelkäsi oli naisten liittouma, sillä naisia oli enemmän ja jos naiset liittoutuisivat keskenään, se tietäisi hänen pelinsä loppua hyvin nopeasti.

Syntyi hetken hiljaisuus Matsingin heimoon heidän suoritettuaan esittelyt, kunnes kilpailijoiden katseet kohdistuivat odottavaisena Agathaan, jonka odotettiin johtavan heimoa. Agatha hieraisi jälleen niskaansa katseen kääntyessä rantaan, jolla he seisoivat.
”Mietin, että jos tehtäisiin tuohon maja? Yksinkertaisesti korotettuna bambulattia ja lehdistä katto?” Agatha ehdotti osoittaen viidakon ja rannan rajaa.
”Silloin nuotion saisi tuohon”, naisen käsi liikkui sivummalle ehdotetusta majapaikasta ja epäröivä katse kohdistui heimolaisiin. Ranta ei ollut täysin samanlainen, kun se oli ollut edeltävällä kerralla mutta ei majan rakentaminen voinut poiketa siitä juuri mitenkään.
”Okei, kuulostaa simppeliltä. Mä voin ottaa vastuun majan rakennuksesta, perustuksista. Voisin ottaa kaks siihen auttamaan niin loput voi kerätä meille lisää tarvikkeita?” Shawn ehdotti saaden nyökkäyksiä vastaukseksi. Shawn, Erin ja Dominic aloittivat yhteistuumin bambujen keräämisen pohjaksi Agathan, Ophelian ja Galan kerätessä lehtiä ja alkaessa punomaan Agathan ohjeiden mukaisesti kattoa heidän majaansa. Leiriin syntyi syvä hiljaisuus, jonka rikkoivat satunnaiset ohjeet heimolaisilleen ja pyynnöt tehdä jotakin – niin outoa kuin se olikin, oli harmonia laskeutunut Matsingin heimoon, ainakin ensimmäiseksi päiväksi.

Kuudet jalanjäljet painautuivat pehmeään hiekkaan punaisiin huiveihin sonnustautuneen heimon saapuessa uuteen kotiinsa – Filippiinien rannalle. Rantaa koristivat palmupuut ja hiekan jälkeen vihertävää maata
”Oho, onpa siisti ranta. Mä oon muute Peggy”, Peggy avasi keskustelun.
”Mä maalaan työkseni, se on eräänlainen intohimo”, Peggy jatkoi puhumista ja itsensä esittelyä.
”Enkä tarkota nyt seinien maalaamista vaan taidemaalausta”, Peggy lisäsi naurahtaen, jotta väärinkäsityksiltä vältyttäisiin eikä häntä pidettäisi rakennusalan ihmisenä. Naisen kuparinruskeat hiukset oli kiedottu tyylikkäälle niskanutturalle. Hän piti yllään beigejä shortseja sekä harmaata paitaa. Puhuessaan nainen riisui nahkaa muistuttavan mustan takkinsa heittäen sen toiselle olalle auringon polttaessa kirkkaalta taivaalta lämmittäen Kalabawin kuusikkoa.  Peggy halusi luoda heti alussa jo suhteita ja mikä olisi parempaa kuin avata keskustelu ja rakentaa yhteishenkeä koko heimon kanssa. Se avaisi parhaiten mahdollisuuksia tutustua muihin ja samalla rajata vaihtoehtoja liittoumille. Ja mikä parasta, jos itse olisi avoin, muut varmasti lähestyisivät helposti. Peli oli käynnissä.
”Aa esittelykierros. Joo, mä oon Grucian Norwood mut kutsukaa ihmees Norwoodiks niin muut kutsuu mua metällä. Työskentelen kato metsurina ja iästä älkää välittäkö, oon melkee pyöreet viiskymmentä”, Norwood oli kalju, pienen pullean mahan omaava mies hihattomassa punaisessa paidassa. Miehen molempia käsiä koristivat hihatatuoinnit. Norwdood halusi pelata avoimilla korteilla ja olla rehellinen muille. Hän ei halunnut olla tarinan konna vaikka jokaiseen tarinaan konna kuuluisi, hän antaisi sen roolin jollekin muulle. Hän oli tottunut olemaan työpaikkansa nallekarhu ja lempeä hahmo rakastaen vitsailua. Eikä hän aikoisi muuttaa itseään tässä pelissä vaan olisi avoimesti oma itsensä. Mies sipaisi ruskeaa paksunoloista partaansa kääntäessään katseensa muihin heimolaisiin.
”Mä oon Queenie Ellis ja toimin opettajana. Opetan liikuntaa yliopistossa ja oon harrastanu sitä ite myös pienestä pitäen. Oon kakskytkuus ja toivon, että me pystytään pelaamaan yhteen tiiminä”, Queenie oli vilpitön esittäytyessään – hän ei halunnut heimovaiheessa joutua heimoneuvostoon pudottamaan yhtä omistaan, sillä hän tarvitsisi numerot heimojen yhdistyessä. Ja kaikista kamalinta olisi joutua alussa vähemmistöön, sillä silloin oma peli olisi jo pelattu. Queenie pelkäsi pitkän urheilutaustansa tekevän hänestä uhan, mutta nyt hänen piti ajatella heimon parasta ja heimon pärjäämistä ja heimo pärjäisi vain, jos hän panisi itsensä täysillä peliin. Queeniella oli yllään hengittävää materiaalia oleva toppi sekä urheilutrikoot mustana ja jo ulkoasusta pystyi päättelemään, ettei urheilullinen nainen ollut tullut leikkimään ainakaan haasteissa – hän pelaisi fyysisellä tasolla ja yllättäisi varmasti vielä henkiselläkin tasolla, niin hän toivoi. Naisen harmaat silmät kääntyivät punatukkaisen naisen suuntaan.

July Jac seisoi kasvoilla iloinen hymy. Hänen lyhyet punaiset hiuksensa loistivat auringossa ja kädet hän sulloi harmaiden collegehousujen taskuihin.
”Mä oon July. Mä oon jättäny koulut kesken, ne ei ihan maistunu. Mut sen sijaan mä teen jotakin niinkin spessuu ku toimin leijonankesyttäjänä yhes kiertäväs sirkuksessa. Ai että se jännityksen tuntu yleisön eessä ja vaaran tunne ku katot leijonaa suoraan silmiin. Mä rakastan mun työtä enkä mä kadu sitä, et jätin opinnot taakseni. Oon vielä seittemäntoista ja ihan hirveen kauan en oo ehtiny olla sirkuksessa”, July esittäytyi. Hänellä oli yllään tumman vihreä huppari ja jaloissa tennarit. Nainen oli energinen ja hymyileväinen – hän ei ollut heimon fyysisin vaikka heimo edustikin voimaa, sen sijaan hänen voimansa oli enemmän henkistä, eräänlaista pelottomuutta. July sai merkittäviä katseita hänen kerrottuaan taustoistaan – koulut jääneet kesken ja elämä tien päällä. Mutta ei se haitannut Julyä, hän oli tottunut tietynlaiseen arvosteluun elämänvalintojensa vuoksi. Hän ei pelännyt erottua joukosta vaan erottui enemmän kuin mielellään – toivon mukaan tässä ympäristössä positiivisesti.
”Kuten jo rannalla kuulitte, mun nimi on Malachai, mut kutsukaa ihmeessä Kaiks. Niin muutkin tekee. Mä opiskelen Leedsin yliopistossa ja oon vähän päälle kahdenkymmenen”, Kai esittäytyi. Hänen hiuksensa olivat selkeästi huolitellut tummanruskeassa sävyssä ja miehen asenne oli avoin. Hän ei ollut puheliaimmasta päästä vaan kuunteli enemmin muita – niin hän oli tehnyt nytkin ja painanut mieleen jokaisen yksityiskohdan muista. Siitä tulisi varmasti olemaan apua pelin edetessä, kun hän tuntisi muut kilpailijat ja pystyisi kertomaan luoneensa vankkoja ihmissuhteita, niin hän toivoi. Ja hän toivoi pärjäävänsä fyysisyytensä vuoksi, olihan hänkin nuorempana harrastanut urheilua. Kailla oli yllä vihreät uimashortsit sekä harmaa urheilullinen t-paita. Punaisen huivin mies oli vetäissyt kaulaansa syvänsinisten silmien kääntäessä katseensa Oliveriin.
”Mä oon Oliver, ensihoitaja. Ja mä haluun tehdä selväks sen, että se mitä tapahtu viime kaudella, ei vaikuta mun peliin tällä kertaa. Mä en oo se sama mies enää ja mä pelaan täysin tiimin ehdoilla”, Oliver lupasi heti alkuun. Hän pelkäsi kaikista eniten putoamista ensimmäisenä, sillä häntä pidettiin varmasti uhkana. Norwood oli antanut rannalla hyvän kuvan ja vakuuttanut, että vanhoista kilpailijoista olisi hyötyä tarkoittaen, että hän voisi saada Norwoodista liittolaisen itselleen, niin hän toivoi sillä viime kaudella hänellä ei ollut kunnolla liittolaisia. Hän ei pärjäisi tässä pelissä ilman liittolaisia eikä hän tullut toistamaan samoja virheitä uudestaan. Oliverilla oli lyhythihainen kauluspaita valkoisessa sävyssä ja jalassa beiget siistit shortsit.

”Hei saanko mä metsurina johtaa leirin rakentamista. Mä tunnen puut suhteellisen hyvin ja kattelin et tohon tulis aika täydellinen maja meille!” Norwood oli ensimmäisenä äänessä ja asteli jo pidemmälle rantaa osoitellen sormillaan aukeata aluetta palmupuiden lomassa.
”Joo, jos susta tuntuu siltä. Kerro vaan, mitä haluut meidän tekevän!” Peggy asteli Norwoodin perässä ja kuunteli miehen selostusta – bambuja pitäisi saada ja niistä tehtyä alusta sekä kaarevaa seinustaa ja bambunlehdistä katto.
”Mä rupeen punomaan lehdistä”, Queenie ilmoitti suoraan luoden pitkän silmäyksen yllättävän innokkaan Peggyn puoleen. Leiriin syntyi lievä kaaos – kuka tekisi ja mitä tekisi ja kenen kanssa tekisi.
”Hei! Mä voin tulla punomaan sun kanssa Queenie niin jos te neljä sit teette meille majan ja sen jälkeen jeesaatte meitä?” Peggy jakoi uudestaan ohjeita. Hän oli olettanut Oliverin ottavan johtajan roolin aivan kuten mies oli edeltävällä kaudella tehnyt mutta näemmä Oliver tyytyi seisomaan Kain kanssa sivummalla juttelemassa. Peggy oli positiivisesti yllättynyt Oliverin käytöksestä – hän taisi olla muuttunut tai sitten mies esitti äärimmäisen taitavasti muuttuneensa. Vain aika näyttäisi, mitä miehiä Oliver olisi oikeasti.
”Mä ja Kai lähetään hakee teille materiaalei”, Oliver huikkasi tilanteen rauhoituttua leirissä ja tehtävänjaon alkaessa selvitä. Hän halusi tutustua leirin ympäristöön tarkemmin ja mahdollisesti löytää koskemattomuussymbolin itselleen jo pelin aikaisessa vaiheessa, sillä se takaisi hänelle turvan.

Rantaa koristi keltapohjainen lippu, jonka keskelle oli kirjoitettu suurella Tandang kertoen leirien kuuluvan heimolle nimeltä Tandang. Lippu oli kahdella jykevällä kepillä maassa kiinni. Kuusi kilpailijaa astelivat lipun koristamalle rannalle – vesi oli kirkasta ja hiekka vaaleaa ja palmupuut kaartuivat kauniisti saarella. Se olisi heidän kotinsa seuraavat kolmekymmentäyhdeksän päivää. Heidän olisi vain pidettävä huoli, että he olisivat mukana niin kauan ja onnistuttava pudottamaan omat heimolaisensa ennemmin tai myöhemmin.
Linda pysähtyi ensimmäisenä kääntäen selkänsä tulevalle kodilleen. Hänen tummanvihreiden silmiensä katse kohdistui heimoonsa, josta hän ei suoraan sanottuna pystynyt olemaan ylpeä. He olivat hyvin sekalainen porukka – nuoria, pieniä ja heiveröisen oloisia. Niin hassulta kuin se tuntuikin, ei Linda uskonut heimonsa mahdollisuuksiin missään muodossa. Vaatisi ihmeen, jos he saisivat edes itselleen leirin pystyyn saati sitten tulen syttymään ja vielä enemmän hän ihmettelisi, jos he voittaisivat haasteita. Linda korjasi ranteeseen asetetun keltaisen huivin asentoa.
”Mä oon Linda, kuten tiiätte ja opiskelen historiaa. Musta ois reiluu, jos mä tietäsin teistä myös jotain”, Linda aloitti puheen. Hän olisi ennemmin valinnut minkä tahansa muun heimon kuin Tandangin, etenkin kun hänen heimonsa oli avannut suunsa siitä, että hän tulisi olemaan uhka. Uhkana olo tarkoitti putoamista, ellei hän ehtisi iskeä ensin.
”Uu joo mä, mä!” vaaleahiuksinen nuori mies hyppelehti ensimmäisenä paikoillaan toinen käsi pystyssä. Hän oli vetäissyt tuubihuivin hiustensa lomaan saaden vaaleat hiukset sojottamaan hieman jokaiseen suuntaan. Mies oli pukeutunut Adidaksen sinisiin collegehousuihin sekä tavalliseen mustaan t-paitaan.
”Mä oon Dvalinn ja mä opiskelen tähtitiedettä! Mä rakastan sitä alaa, siis tiiättekö kuinka ihanaa on katella vaa niitä tähtiä ja niitte asentoja ja sit laskee et mitä kaikkee se meinaa! Siis mä haluun joskus viel lähtee kattoo niitä lähempää mut nyt mä tyydyn kaukoputkella tiirailuu”, Dvalinnin suu kävi tiheään tahtiin ja puhuessaan nuori mies ei tuntunut pysyvän paikoillaan. Hän oli energinen oma itsensä eikä Dvalinn tuntenut tarvetta hillitä itseään – hän puhui jos oli asiaa ja puhuessaan hän myös puhui.

”Kirkkaalla tuikkivat tähdet, tiesittekö niiden määräävän meidän elämäämme? Ne ohjaavat valintojamme ja oi, valitsevat rakkaimpamme. Olen Phobos ja piirrän kuvia kirjoihin lasten, niin kaunista”, Phoboksen katse harhaili kirkasta taivasta kohden puhuessaan aivan kuin hän olisi etsinyt pilvettömältä taivaalta tähtiä, joista he olivat juuri puhuneet. Naisella oli yllään vaaleanpunainen pitkähihainen rennon oloinen paita sekä tyllihamme. Nainen tuntui uppoutuvan omiin ajatuksiinsa ja hän vei kädet rinnalleen haaveillessaan tulevaisuudesta, jonka tähdet määrittäisivät tai jos tähdet eivät määrittäisi, olisivat ne ehkä menneet rikki. Ehkä tähdet olisivat tämänkin pelin lopputuloksen takana.
”Mä oon River”, vaaleanpunaiset pitkät hiukset laskeutuivat olkapäiden ylitse nuoren naisen avatessa suunsa. Hän ei pitänyt yleisön edessä puhumisesta -ei edes viiden ihmisen, joista hän ei tiennyt mitään muuta kuin sen, että tähdet olivat taivaalla. Mitä nopeammin hän kertoisi, kuka hän oli, sen nopeammin se olisi ohi.
”Mä teen vapaaehtoistyötä, auttelen niitä jotka sitä jeesii tarvii”, River ei halunnut puhua enempää. Hän oli vielä nuori, yksi nuorimmista kilpailijoista hänen ollessa seitsemäntoista mutta niin monet muut heimossa vaikuttivat myös olevan – nuoria. Oli outoa, että heimo koostui nuorista ja kokemattomista. Hänellä oli yllään maastonvihreät housut sekä pitkähihainen punaruskea paita.

”Mä oon Wilson Myerscough ja ootte varmaan –”, Wilson oli jatkamassa puheitaan Myerscoughien suurenmoisuudesta ja siitä, kuinka muut olisivat varmasti kuulleet hänen perheestään tai suvustaan, olivathan he merkittäviä miehen mielestä. Vaaleaverisen miehen onnistui kuitenkin tukkia suunsa ennen kuin hän aiheuttaisi vahinkoa omalle imagolleen ja pelilleen.
”Ootte varmaan huomannut, et oon teitä ilmeisesti vanhempi. Oon sentään kakskytviis. Opiskelen talousalaa ja alan olla aika valmis. Sen jälkeen mä meen perhefirmaan töihin ja pääsen varmaan toimitusjohtajaks”, Wilson yritti paikata epätoivoisesti kesken jäänyttä lausettaan sen jäädessä epätoivoiseksi yritykseksi. Wilson väläytti hymyn lauseensa jälkeen – hän oli kertonut mitä halusi, ainakin melkein. Mutta hän ei voisi vielä kuuluttaa voiton kuuluvan Myerscoughille, nyt piti olla huomattavasti laskelmoivampi ja vasta voitettuaan hän voisi kertoa tietäneensä voittavansa jo pelin ensimmäisestä päivästä saakka. Hänen heimonsa oli toivoton ja hänen tulisi olla siis paras omassa heimossaan, mikään muu ei tulisi riittämään. Hänen ja muidenkin katseet kääntyivät pienikokoiseen naiseen, joka seisoi hiljaa näpräten ranteeseen asetettua keltaista heimohuivia. Naisella oli yllään harmaat farkut, avonainen beige takki ja sen alta pilkotti sinistä paitaa. Hänen tummanharmaat silmät kävivät läpi jokaisen odottavan katseen – hän oli viimeinen joka ei ollut avannut suutaan mutta hän ei halunnut puhua tuntemattomille pakon edessä. Hän puhui vain jos hän halusi puhua.
”Dinah”, tyttö totesi lyhyesti hennolla äänellä. Hän ei halunnut paljastaa itsestään liikaa vaikka tämä peli perustui luottamukseen, ei Dinah vain kyennyt luottamaan muihin ja hänen nimensä sai riittää näin alkuun.
”Dinah varmaan puhuu kun päästään hommiin, on se vaikeeta puhuu kaikkien eessä ja esiintyy. Mä jos kuka tiiän sen”, River komppasi lohdutuksena hänen katseensa siirtyessä hiljaisesta brunetesta Lindaan.
”Joo, ruvetaan rakentamaan. Jotain tosi simppeliä”, Linda totesi – hänellä ei ollut mitään hajua majan rakentamisesta ja tuskin kenelläkään muullakaan heistä oli. Heidän illastaan ja seuraavista päivistä tulisi todella pitkiä.
Honey:Dream
Honey:Dream
Professori
Professori

Viestien lukumäärä : 200
Join date : 27.08.2020
Ikä : 22

Näytä käyttäjän tiedot

Belladed, Loer, Piru=l and Aileen like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

[Tp] Selviytyjät - Filippiinit (Osat 1-2) Empty Vs: [Tp] Selviytyjät - Filippiinit (Osat 1-2)

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa