[TYLYPAHKA]
Would you like to react to this message? Create an account in a few clicks or log in to continue.

[Tp] Selviytyjät - Filippiinit (Osat 1-4)

Siirry alas

[Tp] Selviytyjät - Filippiinit (Osat 1-4) Empty [Tp] Selviytyjät - Filippiinit (Osat 1-4)

Viesti kirjoittaja Honey:Dream 31.12.20 23:23

[Tylypahka]’n Selviytyjät: Filippiinit
Äly vs Voima vs Kauneus


Simuloin [Tylypahka]’n selviytyjät toistamiseen edeltävän tarinan saadessa suhteellisen hyvän vastaanoton. Kauden sijoitukset ja tulokset ovat arvottuja, jotka olen vain kirjoittanut auki yrittäen jäljitellä mahdollisimman totuudenmukaista juonenkaarta.

Pitkin kautta saatte kommentoida kulkuja, veikata voittajaanne ja mahdollista seuraavaa putoajaa sekä antaa palautetta etenkin siitä, kuinka olen teidän hahmojanne kirjoittanut auki.

Mukana on roolipelihahmoja, joista en omista itse kuin muutaman ja loppujen hahmojen käyttöön olen saanut luvan niiden omistajilta. Saatan kauden edetessä esittää vielä tarkentavia kysymyksiä hahmoihin liittyen, jos siihen ilmaantuu tarvetta. Pahoittelen, mikäli hahmo ei esiinny juuri sellaisena, kuin olet sen kuvitellut - leiriolosuhteet vaikuttavat.

Kauden juontajana toimii Valerian Blakesley.

Mukana pelissä & heimojaot:

MATSING

Agatha Chopre
Dominic Wellington
Erin Blackburn
Gala Andrews
Ophelia Sasania
Shawn Andrews

KALABAW

Grucian Norwood
July Jac
Malachai Wright
Oliver Ackerhogan
Peggy Prescot
Queenie Ellis

TANDANG

Belinda Branwenn
Dinah Walsh
Dvalinn Kolskeggursson
Phobos Huxley
River Morgan
Wilson Myerscough

Sisällysluettelo:

Osa 1. Kilpailijat
Osa 2. Äly vs Voima vs Kauneus
Osa 3. Ensimmäinen koskemattomuus
Osa 4. Ensimmäinen pudotus


Viimeinen muokkaaja, Honey:Dream pvm 09.04.21 17:03, muokattu 6 kertaa
Honey:Dream
Honey:Dream
Professori
Professori

Viestien lukumäärä : 203
Join date : 27.08.2020
Ikä : 22

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

[Tp] Selviytyjät - Filippiinit (Osat 1-4) Empty Vs: [Tp] Selviytyjät - Filippiinit (Osat 1-4)

Viesti kirjoittaja Honey:Dream 31.12.20 23:24

Osa 1. Kilpailijat

Vaaleat hiukset oli letitetty pään molemmin puolin kahdelle palmikolla niiden laskeutuessa takaraivoa alaspäin. Nainen veti harmaata takkiaan tiukemmin kiinni peittäen alleen sinisen topin. Siniset silmät kohdistuivat veden pintaan epäileväisenä – mitä hän teki jo toistamiseen saarella, mikä sai hänet lähtemään kilpailuun? Eikö edelliskerran neljäs sija ollut riittävä? Siihen hän ei osannut vastata. Nainen oli edeltävällä kaudella kilpaillut ja pärjännyt loistavasti jääden finaalin ulkopuolelle ja nyt hän oli lähtenyt koittamaan onneaan uudestaan, vaikka nainen epäröikin tekemäänsä päätöstä – voisiko hän enää parantaa? Hän jakoi veneen kahden muun kovan kilpailijan kanssa vaan nainen ei nostanut epäröivää katsettaan vedenpinnasta heihin. Nainen räpäytti sinisiä silmiään katseen kohotessa horisonttiin ja lähestyviin Filippiinien saariin, jossa tämän kerran kilpailu käytäisiin. Hänen olisi nyt oltava valmis, enää ei voisi kääntyä takaisin.
”Mä oon Agatha Chopre, parikymppinen arkkitehtiopiskelija ja suoraan sanottuna mä en tiedä, mitä mä teen täällä tällä kertaa. Edellinen kerta oli jo niin vaikea henkisesti ja fyysisesti mutta ehkä mä voin auttaa jotakuta muuta voittamaan, ehkä”.

Naisen huulet olivat tiukkana viivana tumman vihreiden silmien katse horisontissa. Hänen jalkojaan peittivät mustat suorat, siistit housut lyhythihaisen paidan peittäessä olkapäät vihreän sävyssä. Hänen katseensa liikahti kahteen muuhun veneessä olevaan, edelliskauden kilpakumppaneihin, joista toisen hän oli pudottanut ja joista toinen oli pudottanut hänet. Nainen istui selkä suorana veneessä tuulen heiluttaessa korkealla ponihännällä olevia hiuksia. Hänen edellinen kausi oli päättynyt yllätyspudotukseen – pudotukseen, jota hän ei odottanut ja naista oli seurannut tekemättömät siirrot, joihin hän lähti hakemaan hyvitystä. Tällä kertaa hän onnistuisi, niin hän oli päättänyt ja päätettyään jotakin, mikään ei seisoisi Lindan tiellä. Ei edes edeltävän kauden kilpailijat. Hän oli tullut voittamaan ja tällä kertaa keinoja kaihtamatta.
”Mä oon Belinda Branwenn, parikymppinen historian opiskelija ja tällä kertaa mä voitan. Mä en oo tyytyväinen mun edeltävän kauden peliin ja mä tulin korjaamaan sen virheet, tällä kertaa mä aion olla ylpee mun pelistä ja tehä ne vaadittavat siirrot”.

Kulmat olivat painuneet kurttuun tummien harmaiden silmien käydessä läpi neljää henkilöä veneessä hänen kanssaan. Hänen suunsa oli tiukkana viivana pienen käden sipaistessa saparoilta karanneita ruskeita kutreja korvan taakse. Ilme ei ollut vain tuima vaan myös päättäväinen siroilla kasvoilla. Hän oli vetänyt takkinsa tiukasti kiinni ja kietonut kätensä yläkroppansa ympärille. Nainen ei vastannut kenenkään katseeseen, hän ei ollut tullut pelaamaan tätä peliä muiden vuoksi vaan itsensä ja hän ei aikonut luottaa muihin kuin itseensä vaikka kyseessä olikin ehkä sosiaalisuuteen perustuva peli oli se myös juonittelua ja selkäänpuukotusta. Niin kauan, kun hänellä ei olisi liian tärkeitä suhteita, ei tarvinnut pelätä saavansa puukosta selkään.
”Dinah Walsh, toimittaja ja kirjallisuuden opiskelija. Oon ehkä nuori, mutta ei se merkitse mitään vaan tahto. Mulla on mielipiteeni kaikesta ja voin sanoa, että mä en aio jäädä kenenkään jalkoihin”.

Parikymppinen miehen alku istui helikopterissa huulet hymyyn kääntyneinä. Hänen vaaleat kutrinsa olivat painautuneet niin sinisen lippiksen kuin helikopterin kuulokkeiden alta latvojen kaartuessa hentoon kiharaan. Sinivihreiden silmien alla, monen kilometrien päässä helikopterin alla, avautui avomeri sekä Filippiinien saaristo, joka oli heidän kohteensa – hänen määränpäähänsä. Jännittikö häntä? Tietenkin, ketä ei olisi jännittänyt, olisi parempi kysymys. Mutta toisaalta hän halusi jo päästä maahan ja pelaamaan mieluiten nyt heti. Istuminen ei ollut miehen suosikkipuuhia, hän oli parhaimmillaan päästessään tekemään jotakin.
”Välivuodella oleva kaupan kassa, Dominic Wellington, miten voin auttaa? No tietenkin voin auttaa ottamalla pari voittoo tosta noin ja en kyllä malta oottaa, että nään loput kilpailijat. Eniten ootan sitä, että pääsen tekemään jotain hyödyllistä mun heimon kanssa”.

Vaaleat korvat ylittävät hiukset oli vedetty poninhännälle niskaan kasvot leveässä hymyssä – leveämmässä kuin kenenkään muun veneessä istuvan. Hän näytti kauas hyvin kaoottiselta vaatteineen, jotka eivät sointuneet yhteen kuin korkeintaan värimaailmassa. Ja sitä hän olikin, hän pystyi lukemaan itsensä kaoottiseksi persoonaksi. Alla kahdenkymmenen oleva mies pyöri jatkuvasti paikoillaan osaamatta keskittyä mihinkään – olisiko tarkkaillut muita veneessä olijoita vai kurkkinut laidan yli veteen ja siellä olevaan elämään vai etsinyt jo kauden juontajaa joltakin pieneltä saarelta? Olisiko siitä voinut saada jotakin lisäbonusta itselleen? Kaikki tuntui kiinnostavan poikaa juuri sillä hetkellä, kun hän oli matkalla uuteen seikkailuun Selviytyjien pariin.
”Mä oon Dvalinn Kolskeggursson, seittemäntoista vuotias opiskelija ja opiskelen tähtitiedettä eli se on hienommalta nimeltään astrologia ja musta tulee tähtitieteilijä sitku saan opinnot pakettiin eli toivottavasti nopeesti. Mut jos puhutaan tästä mihin mä nyt oon eksynyt, niin antaa tulla vaan!”

Mustia kiharoita hiuksia peittivät helikopterin kuulokkeet. Nainen istui hiljaa tummassa vaatetuksessaan – kevyissä joustavissa housuissa sekä t-paidassa. Hänen katseensa kävi läpi loput neljä samassa helikopterissa istuvaa henkilöä, hänen tulevat kilpakumppaninsa. Nainen oli valmis tulevaan helikopterin kaartaessa viidakon yllä suunnatessaan saarta, jonne laskeutua. Tummanruskeat silmät etsivät merkkejä liittolaisista tai vastustajista, joiden kanssa ei tulisi lyöttäytyä yhteen. Vaikka hän ei tiennyt mitä odottaa tulevalta, hän halusi saavuttaa finaalin, kuten varmasti monet muutkin.
”Erin Blackburn, biokemian opiskelija ja kahdeksantoistavuotias. Monet sanoo mua jääräpäiseksi, mutta mä teen asiat, niin kuin ne kuuluis tehdä ja niin kuin niiden kuuluis olla. Ja mä toivon, että mun tuleva heimo ymmärtää sen ja pystyy sopeutumaan siihen”.

Vanhempi naisihminen istui nuorten seurassa helikopterissa vaaleiden suorien hiusten laskeutuessa olkapäille. Hän oli selvästi panostanut pitäessään yllään farkkuja sekä niihin istuvaa pitkähihaista ihonmyötäistä paitaa. Nainen sipaisi vaaleita kutrejaan kääntäessään hyvinkin laskelmoivan vaalean sinisten silmiensä katseen muista helikopterissa istuvista alla siintävään aavaan mereen. Hän oli nähnyt riittävästi kilpailijoista, joiden kanssa jakoi kyydin ja näin ollen ensivaikutelma nuorempiin kilpailijoihin oli luota ja peli oli jo käynnissä, ainakin hänen mielestään. Peli oli alkanut sinä hetkenä, kun hän oli astunut helikopterin kyytiin neljän muun kanssa.
”Olen Gala Andrews, ammatiltani lakimies. Saatan antaa itsestäni ulospäin kuvan, että en kuulu tänne, mutta olo lakimiehenä on raakaa, eräänlaista selviytymistä kuten tämä peli ja todistan sen”.

Miehen parran peittämillä lempeillä kasvoilla viihtyi hymy. Hänen tatuoiden käsivartensa olivat näkyvillä ja ne lepäsivät maasturin laitaa vasten yläkroppaa peittäen punainen hihaton paita. Mies oli iäkkäämpi hänen pyyhkiessä toisella kädellään kaljuaan. Maasturi kulki viidakossa antaen viidellä kilpailijalle töyssyisän kyydin saaren rantaan, jossa juontaja varmasti jo odotti heitä. Miehen kasvot olivat täynnä lempeyttä, ehkä jossakin määrin eksyneet ja odottavaiset mutta rauhalliset eikä hän tiennyt mitä odottaa peliltä, ympäristö oli ainakin erittäin mukava.
”Metsuri, Grucian Norwood. Joo, sanokaa vaa Norwood, niin ne sanoo työpaikallaki. En oo enää nuor ja vetree mut eipä siitä varmaan haittaakaa oo ku ehkä ne arvostaa elämän viisautta, jota voin leikkii et mulla on. Ei mutta oon lempee nallekarhu, sellaseks kaverit kutsuu”.

Tulenpunaiset hiukset välähtelivät auringon säteiden osuessa niihin puiden lomasta maasturin pomppivassa kyydissä. Nuoren naisen kasvoilla oli eloisa, aito ja leveä hymy valkoisten hampaiden välähtäessä ajoittain. Hän huokui itsevarmuutta ja iloa ainakin sillä hetkellä, vaikka syvällä sisimmässään hänen oli myönnettävä, että tuleva jännitti häntä ja sai sydämen pamppailemaan kiivaammin. Mutta hän oli tullut tänne asti ja hän oli ennenkin tehnyt hurjia juttuja, ehkä sosiaalinen tilanne oli se jännittävin, tätä hän ei tehnyt yksin kuten yleensä hän teki. Samoin kuin häntä mietitytti suhteiden luominen ja se, jos jostakin kilpailijasta tulisi hänelle voittoa tärkeämpi – se oli hyvä juttu elämän kannalta mutta ei pelin.
”July Jac, leijonankesyttäjänä tunnettu sirkuksen työntekijä. Ei tuu tylsää hetkee ja toivottavasti tää peli jaksaa yllättää mua kerta toisensa jälkeen – uudestaan ja uudestaan. Koska mä oon valmis, antaa tulla vaan!”

Syvänsiniset silmät seurasivat tarkkaavaisesti maasturin reittiä ja ympäristöä viidakon syövereissä. Lempeä katse ei viipyillyt pitkiä aikoja maasturin kyydissä matkaavissa, hän halusi kunnioittaa heitä ja antaa heille myös omaa aikaa ja aikaa tutustumiselle tulisi varmasti myöhemmin, kunhan he pääsisivät leirin rakentamisen kimppuun. Parikymppinen mies sipaisi tummanruskeita huoliteltuja hiuksiaan parempaan kuosiin käden palatessa pitämään kiinni maasturin takaosan kaiteesta. Hänen yllään oli vihreät uimashortsit sekä t-paita harmaan sävyssä, jotain hyvin yksinkertaista mutta urheilullista. Vaikka mies kuinka yritti antaa muiden kilpailijoiden koota ajatuksiaan, hänen katseensa valui neljään muuhun maasturin kyydissä istuvaan yrittäen jo pelkästään ulkonäön perusteella oppia heistä asioita, vaikka oli mahdotonta sanoa mitään vain ulkonäöstä – se saattoi usein pettää.
”Mä oon Malachai Wright, sanokaa vaan Kai, sitä nimee tottelen huomattavasti paremmin. Opiskelijana tällä hetkellä, vapaa-ajalla tykkään joo urheilla. Ja mä uskon, että mun sosiaalisista taidoista sekä fyysisyydestä on hyötyä mun heimolle”.

Vaaleanruskeat hiukset olivat pörrössä tuulen pörröttäessä entisestään suhteellisen lyhyttä hiuskuontaloa, jotka olivat olleet ennen veneeseen astumista vielä siististi asettuneet. Vaan hiukset eivät olleet miehen huolenaihe – hän istui veneessä kahden kauniin ja kovan kilpakumppanin kanssa, joista toista hän ei ollut oppinut tuntemaan edeltävällä kaudella yhteisen pelin jäädessä lyhyeksi ja toinen oli jäänyt liian vieraaksi oman epäonnistuneen pelin jälkeen ja nyt oli aika hakea hyvitystä. Ruskeat silmät kävivät läpi naisia vuoron perään arvioiden, oliko kummankaan pelistrategia muuttunut sitten viime kauden ja kuinka hän itse voisi yltää entistä parempaan suoritukseen. Hän korjasi lyhythihaisen kauluspaitansa kaulusten asentoa hammashymyn noustessa itsevarman miehen kasvoille.
”Oliver Ackerhogan, parikymppinen ensihoitaja. Viime kausi oli sanotaanko näin, ei onnistunut? Mutta onneks mulle tarjottiin mahdollisuutta hakee hyvitystä ja mä aion ottaa voiton kotiin mut ennen kaikkee mä aion pelata paremmin ja sosiaalisemmin, kuka sitä toistais samoja virheitään?”

Naisen kasvoilla oli tympääntynyt ilme hänen suoristaessa istuessaan pitkän mekkonsa helmaa. Nuori nainen silmäili vihertävän ruskeilla silmillään muita helikopterissa istuvia hyvinkin avoimesti ja arvioivasti, hän oli tullut voittamaan ja joku saisi toimia hänen pelinappulanaan tässä pelissä. Hänen kääntäessä päätään sysimustat pitkät hiukset liikahtivat niiden painautuessa päälaella kuulokkeiden alle, jotka naisen teki mieli vain riisua pilaamasta omaa tyyliään, jonka hän oli valinnut tarkoin eikä asuun kuulunut helikopterin kuulokkeet. Nuori nainen pudisti päätään kasvoille nousten pieni hymy avomeren muuttuessa saaristoksi, joista yksi saari olisi hänen.
”Olen Ophelia Sasania, opiskelija. Kyllä, isoveljeni pelasi tätä peliä kammottavan huonosti, onneksi minulla on mahdollisuus korjata hänen tekemät virheensä ja mä oon valmis uhraamaan kenet tahansa, jotta mun peli saa jatkua”.

Kupariset hiukset oli kiedottu sotkuisalle nutturalle kasvoilla viihtyen päättäväisen oloinen hymy. Naisella oli yllään beiget shortsit sekä rento nahkaa muistuttava takki mustana, jonka alta pilkotti harmaan sävyjä. Naisen siniset silmät katsoivat ohivilahtavia palmuja ja kiviä maasturin hypähtäessä ajoittain tiellä olevista montuista, kannoista tai kivistä. Maasturin takaosan penkki oli kova takamuksen alla eivätkä jatkuvat hypyt tuntuneet mukavalta naisen tietäessä, että hetkellistä kipua oli kestettävä silloin tällöin, sen hän oli oppinut jo lapsena. Nainen oli valmis tulevin koitoksiin ja eniten hän odotti tulevia heimoneuvostoja, joissa otettaisiin mittaa toisistaan ja katsottaisiin, ketkä olisivat lojaaleja ja keillekin. Oma heimo kiinnosti myös ja se, keiden kaikkien kanssa pääsi tekemään yhteistyötä.
”Mä olen Peggy Prescott, ammatiltani taidemaalari. Ikää on kahdenkymmenenviiden. Terve kilpailu on hyvästä, kilpailua käydään joka paikassa ja mä oon valmis alkavaan kilpailuun. Eiks se niin mee, että se ei pelais joka pelkäsi vai miten se sanonta kuulukaan?”

Pitkät vaaleat hiukset olivat löysällä selkää alas kulkevalla letillä ja letin juureen oli kiinnitetty pieni kukkanen. Haaveilevat vaaleanvihreät silmät kääntyilivät muissa helikopterissa istuvissa, vaikka päässä olivat kuulokkeet niin helikopterin lavat pitivät siitä huolimatta kamalaa meteliä ja alas maahan oli kamalan pitkä matka vaikka auringossa kimalteleva meri olikin kaunis näky. Nuori nainen oli pukenut päälleen löysän pitkähihaisen paidan vaaleanpunaisen sävyssä ja vastapainoksi tyllihameen tummassa laventelin sävyssä pitäen itse itseään söpönä.
”Huxleyn Phobos, kuvittaja lastenkirjoille, eksynyt saarelle Filippiinien. Siellä on nätit maisemat, äiti uskoo tämän tekevän minulle hyvää. Hassua, ehkä hän on oikeassa ja ehkä minä pärjään. Kuinka kaunista täällä onkaan”.

Maasturissa istuvalla naisella oli luonnollisen vaaleat, lyhyemmät hiukset, joita hän oli hetki sitten haronut parempaan asentoon. Siniharmaat silmät olivat käyneet jokaisen maasturin kyydissä istuvan kilpailijan läpi rauhallisena ja heitä ulkoisesti arvioiden, lähinnä fyysistä ulosantia. Nainen itse oli suhteellisen urheilullinen ja siitä kertoivatkin hänen kantamansa urheiluvaatteet. Vaikka nainen oli urheilullinen ja kilpailuhenkinen, hän ajatteli tiiminsä parasta ja vaikka kyseessä loppupeleissä oli yksilökilpailu, oli tiimipelin avulla luotava pohja ja hän ymmärsi.
”Oon Queenie Ellis, kahdenkymmenenkahdeksan oleva yliopiston opettaja urheilun saralla. Omaa urheilutaustaa löytyy myös paljon. Mitä tulee omaan peliini, niin aattelin olla tiimipelaaja mutta toki jos oma heimo ei näytä merkkejä tiimipelaamiselle, on munkin lopetettava se”.

Vaaleanpunaiset hiukset erottuivat selkeästi kirkkaan sinistä vettä vasten, kun nuoren naisen hiukset hulmusivat vauhdin huuman hiipiessä hänen kehoaan pitkin. Hän oli sulkenut harmaat silmänsä ja nautti täysin viileästi merituulesta ja lämpimästä auringosta, jotka loivat täydellisen tasapainon venereissulle hänen edes ajattelematta tulevaa kilpailua – se tulisi vastaan, kun olisi sen aika ja vasta silloin oli lupa jännittää ja ujostella. Ei hän ollut pelkuri, hän oli vain hivenen ujo eikä siinä ollut mitään pahaa, jos uudet kontaktit saattoivat alkuun olla vieraita.
”Moikka, oon River Morgan ja vapaaehtoistyöntekijänä näinkin nuorena joo, haha, aika hassua. Mut tota öö, kyllä mä uskallan pelata jos tulee tarve, en oo vaa hyvä vieraitte kaa ja nyt varmaa kysytte et miks oon vapaaehtoistyöntekijänä… Puhutaa siitä joo toiste, mut tykkään siitä mitä teen ja viihyn varmasti mun heimon kanssa”.

Helikopteri kaartui jo alaspäin, kohden rantaa. Mies oli istunut hiljaa siniset silmät ympäristöä seuraillen ja olemus ollen hyvinkin rauhallinen verrattuna osaan helikopterin kyydissä istuvaan. Miehen tummat, lyhyet hiukset kihartuivat aavistuksen verran. Hän oli pukeutunut elegantisti istuviin vaatteisiin, pitkiin suoriin housuihin sekä kauluspaitaan, jonka hihat oli kääritty kyynärpäiden ylitse lämpimän sään vuoksi. Hän kallisti päätään puolelta toiselle venytellen niskojaan pitkältä tuntuneen helikopterikyydin jäljiltä valmistautuen nousemaan kyydistä rantahietikolle.
”Andrews, Shawn. Kolmekymppinen opettaja ja siinä työssä oon tavannut ties millasia persoonia. Ja varmasti tapaan täällä saarella yhtä värikkäitä persoonia. En aatellut ruveta johtajaks omassa heimossani tai ottaa ylimäärästä huomiota itteeni, mutta ehkä värikkäimmät persoonat hoitaa sen”.

Pörröiset ja pöyhkeät vaaleanruskeat, enemmän vaaleaan taipuvat hiukset tuntuivat sojottavan vähän jokaiseen suuntaan. Miehen katse harhaili veden pinnassa nauttien vapauden tunteesta, jonka venekyyti oli antanut hänelle. Vihreät silmät tuikkivat onnesta ja innosta – pian tapahtuisi rannan jo siintäessä heidän edessään ja helikopterin laskeutuessa taivaalta maata kohden. Helikopterin ääni peitti kaiken muun alleen, mutta ei miehen vilkkaita alati juoksevia ajatuksia saati tunnetta, että tämä peli oli hänen – hän oli tullut voittamaan. Miehen yllä olivat rennot shortsit sekä t-paita hyvin perinteisesti ja rennosti, mitään hienoa ei tarvinnut saarelle, jossa kilpailtaisiin täydellä teholla.
”Wilson Myerscough, varmasti oot kuullut sen nimen jossain telkkarissa tai jossain. Mutta mä tulin näyttämään, mitä me Myerscoughit oikeasti ollaan ja että mä kuulun siihen sukuun. Antaa tulla vaan, te katotte tän kauden voittajaa nyt”.

Rannalla seisoi kädet tungettuna farkkushortsien taskuihin päivettynyt mies ruskeiden lyhyiden hiusten ollessa pörrössä ja hivenen pystyssä. Miehen kasvoilla oli leveä hammashymy hänen katsoessa ruskein silmin vuoroin kolmeen suuntaan – maahan, ilmaan ja veteen – joista jokaisesta lähestyi rantaa kulkuneuvo tarkoittaen kilpailun alkamista ja kauden juontaja, Valerian Blakesley, oli valmis ottamaan kilpailijat vastaan. Mies ei malttanut odottaa kilpailun alkua unohtamatta viimeistä twistiä – mukana oli viisitoista täysin uutta kilpailijaa ja jokainen heimo saisi osakseen yhden edeltävällä kaudella kilpailleen selviytyjän, joka edusti omalla toiminnallaan kyseistä heimoa. Kilpailijat eivät tienneet sitä, mutta heidät oli jaettu jo kolmeen joukkueeseen, jotka edustivat heidän piirteitään tai tapojaan pärjätä elämässä jollakin tapaa – älyä, voimaa tai kauneutta.

”Kolme heimoa, kahdeksantoista kilpailijaa, kolmekymmentäyhdeksän päivää mutta vain yksi selviytyjä. Tämä on äly vastaan voima vastaan kauneus!”


Viimeinen muokkaaja, Honey:Dream pvm 21.03.21 19:17, muokattu 3 kertaa
Honey:Dream
Honey:Dream
Professori
Professori

Viestien lukumäärä : 203
Join date : 27.08.2020
Ikä : 22

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

[Tp] Selviytyjät - Filippiinit (Osat 1-4) Empty Vs: [Tp] Selviytyjät - Filippiinit (Osat 1-4)

Viesti kirjoittaja Honey:Dream 14.02.21 12:43

Osa 2. Äly vs Voima vs Kauneus

Rannalla seisovan miehen, kauden juontajan, ruskeat hiukset olivat hivenen pystyssä hänen odottaessa kolmen kulkuneuvon saapumista rantaan. Helikopterin lavat aiheuttivat voimakasta tuulta rantahietikolle saaden myös hiekan pöllyämään. Helikopterin jalat osuivat hiekalle ja lapojen vielä pyöriessä viisi kilpailijaa – kaksi miestä ja kolme naista - syöksyivät kauemmas helikopterista yhdeksi ryppääksi. Helikopteri ei viihtynyt rannalla kauaa sen kohotessa kohden kirkasta taivasta samalla, kun maasturi pysähtyi viidakon ja rannan välimaastoon viiden kilpailijan – kahden miehen ja kolmen naisen – hypähtäessä alas maasturin takalavalta venyttelemään puutuneita jäseniään. Vene pysähtyi rantaveteen niin ikään viiden kilpailijan – kahden miehen ja kolmen naisen – hypähtäessä kahlaamaan suolaisesta merivedestä hietikolle omaksi ryppääkseen muiden viisikoiden viereen. Viidentoista kilpailijan katse kohdistui kilpakumppaneista rannalla seisovaan mieheen, joka hymyili edelleen lempeästi saarelle saapuneille kilpailijoille.
”Tervetuloa Selviytyjien toiselle kaudelle, Filippiinien saarelle”, Valerian aloitti kauden esittelyn.
”Tuskin kaipaan esittelyjä. Oon Valerian ja toimin kauden juontajana. Teitä tuskin kiinnostaa kuka mä oon vaan enemmän oma alkava pelinne sekä heimonne. Ette ehkä tiedä sitä, mutta teidät on jaettu jo kolmeen heimoon ja heimojakonne ovat siinä”, Valerian pudotti ensimmäisen pommin kilpailijoille, joiden katseet kohdistuivat toisiinsa arvioivana ja yllättyneenä – he olivat koko matkan Filippiinien saarelle, kilpailupaikalle, matkustaneet omien heimolaistensa kanssa ja luoneet jo ensivaikutelman heistä tietämättä, että heidän kanssaan tulisi tehdä yhteistyötä. Samalla he saivat ensimmäisen silmäyksensä toisiin heimoihin, joita vastaan he pelaisivat.
”Sinä eturivissä, mikä nimesi on?” Valerian osoitti sormellaan helikopterilla saapuneen heimon naispuolista jäsentä eturivissä.
”Erin”, päivittynyt, kiharatukkainen nainen vastasi esitettyyn kysymykseen.
”Onko ensivaikutelmat jo syntynyt ja mielipiteet niin omasta kuin toisten heimosta?” Valerian esitti jatkokysymyksen. Erinin katse kääntyi ympärilleen – viidakkoa lähempänä olevaan viisikkoon, joka vaikutti ulospäin hyvin itsevarmalta – omaan heimoonsa, joka oli ollut yllättävän tyyni koko matkan ajan – sekä rannan tuntumassa seisovaan hyvin sekalaiseen seurakuntaan.
”Kyllä, mutta voi olla että ennakkoluulot ei pidä paikkaansa. Jää nähtäväks mutta mä uskon mun heimon mahdollisuuksiin”, Erin antoi lyhyen vastauksen kysymykseen. Hänen joukkueensa nyökytteli annetulle vastaukselle kaikkien silmäillen toisia entistä tarkkaavaisempia todellisuuden iskiessä vasten kasvoja – tässä se nyt olisi, heidän joukkueensa ja kisa oli käynnissä. Heidän tulisi pian luoda ensimmäiset suhteet sekä päätettävä, keistä he haluaisivat eroon.
”Sinä takarivistä”, Valerian osoitti merivettä lähimpänä olevan viisikon takarivin vaaleanpunatukkaista naista, joka esittäytyi Riveriksi.
”Kerro mielipiteesi heimostasi”, Valerian pyysi.
”No, rehellisesti sanottuna ollaan varmasti fyysisesti altavastaajii. Mut kai se pitää vaa uskoo et pystytään voittaa”, River antoi rehellisen vastauksen – voima ei ollut heidän puolellaan missään muodossa, mutta toivon mukaan ensivaikutelma tässä tapauksessa pettäisi. Ehkä hän tulkitsi väärin heidän ulkomuotonsa, joka ei antanut fyysistä olemusta missään muodossa.
”Sinä, mies takarivistä. Sama kysymys”, Valerian osoitti viimeisen kolmikon takarivissä seisovaa pidempää ruskeatukkaista miestä.
”Oon Malachai, mut kutsutaan Kaiks. Mitä tulee heimoon, niin oon erittäin tyytyväinen ensivilkaisulla ja uskon että tullaan hyvin toimeen”, mies antoi vastauksensa nyökytellen päätään. Hän oli tyytyväinen heimonsa rakenteeseen – lihasvoimaa ja älykkyyttä heidän kaikkien varmasti tullen toimeen keskenään.

”Selviytyjät ovat täynnä yllätyksiä, sillä heimonne eivät ole vielä täysilukuiset. Jos siirrätte katseenne mereen, huomaatte viimeisten kolmen pelaajien saapuvan”, Valerianin sanojen myötä viidentoista kilpailijan katse kääntyi hämmästyksen vallassa kohden lähestyvää venettä, joka halkoi aaltoja. Kilpailijoiden joukosta kuului hämmästyneitä äännähdyksiä.
”He eivät ole mitä tahansa kilpailijoita vaan kilpailijoita edeltävältä kaudelta”, Valerianin sanat saivat aikaan toisen järkytyksen ja hämmästyksen aallon, joka pyyhki kilpailijoiden lävitse.
”Mitä?” kuului useamman kilpailijan suusta katseiden seuratessa venettä – vielä oli mahdotonta sanoa, ketkä kolme veneessä istuivat matkalla ottamaan uusintaa edeltävästä kaudestaan – olivatko he kovia pelaajia vai sätkynukkeja, olivatko he hyödyksi vai haitaksi omalle heimolleen. Tunnelma rannalla muuttui odottavaksi veneen lähestyessä ja veneessä olevien kilpailijoiden tullessa yhä selkeämmiksi.
”Se on Agatha, edelliskauden nelonen!” Dvalinn hihkaisi kovaan ääneen heimonsa riveistä vaalean naisen hypähtäessä veneen reunan ylitse rantaveteen hento, epävarma hymy kasvoillaan hänen heilauttaessa kättään muille kilpailijoille. Agathan saapuminen aiheutti ilahtuneita henkäyksiä, sillä Agatha oli pelannut reilua peliä viime kaudella ja tehnyt kaikkensa liittoumansa ja heimon eteen. Naisen perässä hypähti tummaverinen nainen maahan huomattavasti totisempana.
”Linda, se ei uskaltanut pelaa viimeks”, Erin supatti Ophelian korvaan, joka nyökkäsi itsevarmana ja tyytyväisenä – jos muut eivät pelanneet, se oli hänelle aina vain parempi asia. Ja näin ollen Linda ei tulisi olemaan hänelle uhka vaan Linda tulisi olemaan hänen sätkynukkensa. Viimeisenä veneestä hypähti pidempi mies itsevarma hymy kasvoillaan.
”Oliver? Se varmaan hakee kostoo”, Ophelia vastasi Erinin kuiskaukseen hymähtäen pienesti, kostonhimoisesta kilpailijasta voisi olla hänelle hyötyä. Oliver oli joutunut omalla kaudellaan altavastaajan asemaan eikä ollut löytänyt tietä pois ja hänen pelinsä oli päättynyt jo ennen yhdistymistä, mikä oli surullinen kohtalo. Ophelia toivoi syvästi, että Oliver olisi yhtä äkkipikainen ja tekisi edelleen typeriä ratkaisuja pelinsä kannalta.
”Tervetuloo takas Agatha, Linda ja Oliver. Miltä tuntuu palata saarelle?” Valerian heitti avoimen kysymyksen vanhoille kilpailijoille, jotka silmäilivät uteliaina tulevia kilpakumppaneitaan ja vastasivat heidän uteliaisiin katseisiinsa.
”Mahtavalta, viime peli jäi vähän lyhyeen joten uus tilaisuus tekee hyvää ja toivon mukaa oon oppinu viime kauden virheistä”, Oliver väläytti hammashymyn vastauksensa päätteeksi.
”On se joo ihan kiva palata, etenkin kun tää kaus tuskin on samanlainen, kun edellinen”, Linda komppasi osittain Oliverin antamaa vastausta, vaikkei hän antanut omasta ulosannistaan hirveästi irti. Linda ei pitänyt ajatuksesta pelata uudestaan Oliverin kanssa – hän oli viime kaudella toiminut Oliveria vastaan jokaisessa heimoneuvostossa ja mies tuskin muisteli sitä hyvällä.
”Hermostuttaa jos puhutaan totta. Monet varmasti pitää meitä uhkana tai tunkeilijoina aikaisemman pelihistorian vuoks mut mä ite toivon vaan, että voin olla jollekin avuks ja auttaa omaa heimoa ja muita pärjäämään”, Agatha hieraisi niskaansa hermostuneen oloisena – hän sanoi sen ääneen, mitä muut eivät uskaltaneet sanoa.
”Niin kuin Agatha ja John viime kaudella”, Dvalinn kommentoi välittömästi Agathan nyökätessä – he olivat tehneet aivan uskomatonta yhteistyötä edeltävällä kaudella, suurin kysymys oli, löytyisikö täältä yhtä kestävää ystävyyssuhdetta.
”On aika saattaa teidät heimoihinne. Teidät on jaettu heimoihin sen perusteella, mitkä ovat jollakin tapaa teidän elämässänne vaikuttavat arvot – äly, voima ja kauneus”, Valerian aloitti nostaen ensimmäisen pussin vieressään olevalta pölkyltä.
”Agatha, sinä liityt keskimmäiseen viisikkoon. Teidän heimonne nimi on Matsing ja teidän heimonne edustaa älyä. Äly voi olla peliälyä, sosiaalista älyä tai vastaavasti loogista päättelykykyä, se on hyvin monipuolinen taito, tässä huivinne”, Valerian heitti Agathalle pussin, jonka nainen otti vastaan. Agatha halasi lämpimästi jokaista heimolaistaan antaen heille pussista siniset huivit.
”Belinda, sinä puolestasi liityt heimoon nimeltä Tandang. Tandang edustaa kauneutta, mikä tarkoittaa, että pärjäätte elämässä joka sisäisellä tai ulkoisella kauneudella, jota voi olla ulkonäkönne tai vastaavasti sosiaaliset suhteet. Heimosi on oikeanpuoleinen joukkio ja tässä teidän huivinne”, Valerian heitti Lindalle seuraavan pussin, jonka hän otti kiinni astellen vähäeleisenä heimonsa luokse jakaen heille keltaiset huivit.
”Ja Oliver, sinä liityt vasemmanpuoleiseen heimoon. Heimonne nimi on Kalabaw ja te edustatte voimaa. Voimaa on niin fyysistä kuin henkistä vahvuutta ja se ei ole pelkästään raakaa voimaa vaan myös kestävyyttä. Tässä huivinne”, Valerian heitti viimeisen pussin Oliverille. Oliver kätteli heimonsa jäsenet läpi esittäytyen ja jakaen punaiset huivit heimolleen.

”Tyttö Lindan vieressä, mikä on nimesi? Mitä mieltä nyt heimostasi?” Valerian esitti seuraavan kysymyksen Tandangin heimon suuntaan.
”Phobos. Heimo on kaunis kuin ripaus kimalletta auringon valossa, loistaa ja kauniisti loistaa”, Phobos puhui rauhallisesti ja hyvin tasapainoisesti, selvästi kielikuvia käyttäen. Valerian nyökkäsi saamalleen vastaukselle.
”Punatukkainen nainen Kalabawista, sinun mielipiteesi heimostasi?” Valerian heitti seuraavan kysymyksen punahuiviselle heimolle.
”July ja joo, kyllä tällä rökitetään muita heimoja. Selkeesti ollaan etulyöntiasemassa ja mä tykkään siitä. Ulkopuolinen vahvistus, no kai siitä on hyötyä”, July kohautti olkiaan, hän loi pitkän silmäyksen Oliveriin eikä tiennyt, pitäisikö toiseen luottaa vai ei.
”Selvä. Entä Matsingin eturivin nainen? Sama kysymys”, Valerian osoitti sormellaan Opheliaa, jonka kasvoilla muodostui välittömästi hurmaava hymy.
”Ophelia. No, jos vertaan heimoja toisiinsa, niin raaka voima ei auta elämässä pitkälle. En ole tyytyväinen heimooni, mutta kai sen kanssa toimeen tulee”, Ophelia ei aikonut kertoa, että hänen isoveljensä oli pelannut peliä aikaisemmin, hän ei halunnut olla liitettävissä mieheen, jonka peli oli jäänyt alkutekijöihin, sillä hän oli tullut voittamaan tämän pelin ja tekisi kaikkensa sen eteen. Sitä hän ei voinut sanoa ääneen, mutta edeltävän kauden kilpailijat olisivat uhka ja heidät tulisi eliminoida niin pian kuin mahdollista.
”Yleinen kysymys kaikille, ovatko edeltävän kauden kilpailijat uhka vai mahdollisuus?” Valerian heitti yleisen kysymykseen ilmaan. Kysymyksen, joka aiheutti katseiden kääntymistä muiden suuntaan ja etenkin edeltävän kauden kilpailijoihin hyvin arvioivana – mitä voisi vastata ilman, että saisi maalitaulun selkäänsä. Vastaukset olivat hyvin vaihtelevia – uhkia ja mahdollisuuksia kuului sieltä täältä osan ottamatta kantaa.
”Kalabawin kalju mies, mikä on nimesi ja miksi he ovat mahdollisuus?” Valerian tarttui ensimmäiseen mahdollisuus -vastaukseen.
”Norwood on nimi ja no, heh. Heillä on aikaisempaa kokemusta, joten totta kai heistä on oltava apua, jos mietitään ruokaa ja suojan rakentamista”, Norwood naurahti.
”Sen takia ne on myös uhkia, koska niillä on aiempi kokemus, ne tietää miten tätä pelataan, missä on symbolit ja miten valehdellaan toiselle päin naamaa ja mä – joo, nii”, Wilson oli jatkamassa puheitaan, kuinka hän tulisi voittamaan ja mikään ei olisi Myerscoughin suvun tiellä edes tässä kilpailussa, mutta se ei olisi ollut soveliasta tässä tilanteessa. Lindan katse kääntyi tiukasti Wilsonin puoleen naisen pudistaessa päätään, hän ei pitänyt asetelmasta, johon oli joutunut – hän ei ollut ajatellut aloittaa peliä maalitaulu selässään.
”No, peli on käynnissä, kuten huomaatte. Tässä kartat leiriinne ja tsemppiä kaikille”, Valerian heitti jokaisella heimolle käärön, jonka avulla he voisivat suunnata rannoillensa rakentamaan suojaa ennen saapuvaa yötä ja valmistautumaan ylihuomiseen koskemattomuuskilpailuun. Kolme kuuden hengen heimoa suuntasi viidakkoon karttansa avustuksella kohden omaa rantaa, jonne perustaa leirinsä kuluvien kolmenkymmenenyhdeksän päivän ajaksi.

Kuusi sinisen huivin ylleen pukenutta kilpailijaa seisoivat viidakon rajalla rannalla, jonne kartta oli heidät opastanut. Rannalla oli pystyssä sinipohjainen lippu, johon oli kirjailtu Matsing heimon nimen mukaisesti. Matsing edusti älyä, heidät kuusi oli valittu jonkun älyllisen piirteen vuoksi juuri kyseiseen heimoon. Kilpailijat seisoivat piirissä katseiden kohdistuessa alahuulta purevaan Agathaan. Agatha ei pitänyt saamastaan huomiosta – hän tiesi olevansa aikaisemman kauden kilpailija ja pelkäsi putoavansa ensimmäisenä juuri sen takia. Hän oli pärjännyt haasteissa ja luonut kestäviä ihmissuhteita. Nyt hän oli uusien ihmisten ympärillä ja muut odottivat hänen johtavan leiriä, kertovan mitä tehdä. Hänellä oli kokemusta pelin toimivuudesta, mutta hän ei uskonut olevansa oikea henkilö opastamaan muita pelissä eteenpäin ja kertomaan, mitä tehdä. Yleensä hän oli se, jota ohjailtiin. Häntä ahdisti huomio, jonka hän sai osakseen nuoren naisen pureskellessa alahuultaan odottavien katseiden alla.
”No tuota..”, Agatha aloitti epävarmana hakien sanojaan. Ensivaikutelmalla olisi varmasti suuri merkitys pelin kululla ja hän itse arvosti lojaaliutta sekä yhteistyökykyä, jota toivoi heimolta löytyvän. Se oli ollut hänen avainkorttinsa edeltävässä pelissä – luottamus. Vaikka hän oli pelannut enemmän sydämellä kuin järjellä oli hänet jostakin syystä sijoitettu heimoon, joka edusti älykkyyttä.
”Mä ehotan, että tutustutaan eka toisiimme, esittäydytään ja näin, jotta tunnetaan toisemme. Silloin on helpompi tehdä asioita yhdessä, kun tietää edes vähän toisesta”, Agatha sai sanotuksi katseiden alla – vaikka hän oli tehnyt jo tämän kerran, tuntui se silti pelottavalta ja ahdistavalta. Hän ei ollut tottunut johtajan rooliin eikä hän halunnut johtajan roolia itselleen, hän viihtyi enemmän taka-alalla seuraamassa pelin etenemistä sekä luomassa aitoja suhteita. Selviytyjissä oli fakta, että johtajat saisivat jossain kohtaa peliä maalitaulun selkäänsä ja se tietäisi pelin päättymistä. Agatha yllättyi positiivisesti, kun hänen ehdotuksensa sai nyökkäyksiä aikaan hyväksymisen merkiksi.
”Okei, no, varmaan tiedätte kuka mä oon. Agatha, kyllä edeltävän kauden nelonen ja olin sillon vasta kahdeksantoista, nyt jo yhdeksäntoista. Opiskelen tällä hetkellä arkkitehdiksi”, Agatha esittäytyi hento hymy kasvoillaan. Muun heimon antama hyväksyntä valoi vaaleahiuksiseen Agathaan uskoa, että tämä kerta sujuisi edeltävän pelin kannalta, hän halusi uskoa, että hän voisi auttaa jonkun voittoon, ehkä jopa itsensä. Agathan vaaleat hiukset oli palmikoitu kahdelle lyhyelle letille hänen niskaansa, hän piti yllään sinistä toppia ja oli kietonut harmaan takin vyötäisilleen. Agathalla olivat lyhyet shortsit yllään. Naisen kasvoilla oli lempeä hymy sinisten silmien kääntyessä seuraavaa kilpailijaa kohden. Agatha alkoi hiljalleen uskoa omaan heimoonsa ja siihen, että hän oli kuin yksi muista eikä häntä pidettäisi uhkana edeltävän pelikerran vuoksi. Hän toivoi niin.

”Mä oon Erin Blackburn ja myös opiskelija. Joo, opiskelen biokemiaa”, Erin esittäytyi lyhyesti vastaten hänelle osoitettuun kysymykseen opiskelualastaan – hän ei halunnut mainita ikäänsä, jos hänen tiedettäisiin olevan vielä kahdeksantoista, se saattaisi olla joidenkin mielestä huono asia, mutta toisaalta Agathakin oli pärjännyt hänen ikäisenään tässä pelissä. Erin sipaisi mustia kiharoitaan paremmin pois kasvojen edestä. Hän korjaili sinisen tuubihuivinsa asentoa, jonka hän oli asettanut pannaksi hiuksiinsa, jotteivat hiukset tulisi silmille. Erin seisoi itsevarmana piirissä muiden seurana. Hänen kädet hakeutuivat housujen taskuun katseen siirtyessä vieressä seisovaan mieheen, joka tuntui jo odottavan puheenvuoroaan.
”Ootsä kui vanha?” mies Erinin vieressä esitti kysymyksen naisen luodessa kasvoilleen hellyttävän hymyn hänen arpoessa totuuden ja valheen väliltä.
”Kahdeksantoista”, Erin tyytyi vastaamaan totuudella esitettyyn kysymykseen – valheet liian aikaisin tulisivat varmasti kostautumaan jollakin tapaa.
”Okei, mä oon Dominic, kakskymppinen. Mä oon vähä aikaa sitte valmistunu ja oon tällä hetkellä välivuodella. Jotta saisin rahaa jemmaa, ni oon kaupassa kassalla sen takii eli joo. Haluisin kauppakorkeekouluu opiskelee, mut ehkä mä jossai vaihees pääsen!” Dominiciksi esittäytynyt mies intoili suu kirkkaassa, leveässä hymyssä. Hänen kiharat hiuksensa painautuivat edelleen lippalakin alle sinivihreiden silmien säihkyessä. Mies oli pujottanut heimonsa sinisen tuubihuivin kaulaansa ja korjasi nyt harmaan t-paitansa asentoa. Dominicin katse kääntyi vieressään seisovaan naiseen pitkässä, kauniisti kirjaillussa mekossa. Naisen leuka oli ylväästi pystyssä ja kasvoilla hymy pitkien mustien kutrien laskeutuessa alaselkää pitkin.
”Minä olen Ophelia”, nainen aloitti pitäen pienen tuon – hän ei voinut kertoa olevansa Sasania, sukua edelliskauden ensimmäisellä putoajalle, Hamletille. Se ei sopisi hänen imagoonsa millään tavalla, hän ei halunnut epäonnistujien joukossa saati saada epäonnistujan leimaa heti alussa eikä missään nimessä jakaa isoveljensä kohtaloa ensimmäisenä putoajana. Hän oli tullut tänne tekemään sen, mihin Hamlet ei ollut pystynyt ja korjaamaan perheensä maineen selviytyjien historiassa. Hän voisi jossain kohtaa paljastaa olevansa Sasania, mutta vasta kun siitä olisi hänelle oikeasti hyötyä.
”Kyllä, olen vain seitsemäntoista ja opiskelen vielä. Ei minusta ole paljoa kerrottavaa. Olen iloinen, kun olen täällä”, nuori nainen käänsi säteilevän hymynsä katseensa saattelemana vieressään seisovaan vanhempaan naiseen hyvin arvioivana tietäen, ettei vanhasta naisesta olisi hänelle – nuorelle ja kauniille naiselle – mitään uhkaa missään muodossa, helppo ensimmäinen pudotus.

Ophelian vieressä seisoi tyylikkäästi suoriin farkkuihin sekä puhtaaseen, hyvin istuvaan vaaleaan pitkähihaiseen paitaan pukeutunut vanhempi naisihminen, jonka vaaleat hiukset ulottuivat häntä olkapäille täysin suorina.
”Olen Gala Andrews, työskentelen lakimiehenä suurelle yhtiölle. En ole nuorin pelaaja mutta varmasti erittäin hyödyllinen heimolle”, Gala esittäytyi. Hän oli kietonut heimohuivin ranteensa ympärille ja hymyili muille kilpailijoilleen. Se oli totta, että hän oli varmasti tämän kauden vanhin kilpailija ja sen takia vaarassa pudota ensimmäisenä. Hänen tulisi vain tehdä ensimmäisessä haasteessa ja leirissä oma tarpeellisuutensa selväksi. Jo hyvin aikaisessa vaiheessa peliä tuli päättää, keihin hän voisi luottaa ja keihin ei – alkupelien liittoumat olisivat tärkeimmät heimon pienen koon vuoksi ja tulisi varmistaa numerot omalle puolelleen. Numerot jos mitkä sekä muiden manipulointi olisivat hänellä itsellään hallussa jo työnsä puolesta. Hänen tulisi vain varmistaa, ettei muista koituisi hänelle pelillistä haittaa.
”Ai meit Andrewsei on kaks. Shawn Andrews”, heimon kuudes jäsen ja toinen mies esittäytyi. Hän sipaisi mustia kuohkeita, kiharaan taipuvia hiuksiaan leveä hymy kasvoillaan. Oikeanlainen vaikutus oli tärkeää pelin alkuvaiheessa eikä hän halunnut ajautua heimossaan epäsuosioon.
”Ootteko te sukulaisia? Ette varmaan, jos yllätyitte toisistanne noin”, Agatha avasi yleisen keskustelun saaden päänpudistuksen saman sukunimen jakavilta henkilöiltä.
”Ehkä kaukaista”, Gala vastasi esitettyyn kysymykseen siirtäen huomionsa paremmin Shawniin.
”Joo, ehkä kaukaisia eikä Andrews loppupeleissä ole kovin harvinainen sukunimi. Minusta vielä, että olen kolmenkymmenen ja toimin opettajana yksityiskoulussa”, Shawnin siniset silmät kävivät läpi muut heimon jäsenet toivoen tehneensä riittävän hyvän ensivaikutelman, sillä joissakin tapauksissa huono ensivaikutelma ei ollut enää korjattavissa. Asia, mitä Shawn pelkäsi oli naisten liittouma, sillä naisia oli enemmän ja jos naiset liittoutuisivat keskenään, se tietäisi hänen pelinsä loppua hyvin nopeasti.

Syntyi hetken hiljaisuus Matsingin heimoon heidän suoritettuaan esittelyt, kunnes kilpailijoiden katseet kohdistuivat odottavaisena Agathaan, jonka odotettiin johtavan heimoa. Agatha hieraisi jälleen niskaansa katseen kääntyessä rantaan, jolla he seisoivat.
”Mietin, että jos tehtäisiin tuohon maja? Yksinkertaisesti korotettuna bambulattia ja lehdistä katto?” Agatha ehdotti osoittaen viidakon ja rannan rajaa.
”Silloin nuotion saisi tuohon”, naisen käsi liikkui sivummalle ehdotetusta majapaikasta ja epäröivä katse kohdistui heimolaisiin. Ranta ei ollut täysin samanlainen, kun se oli ollut edeltävällä kerralla mutta ei majan rakentaminen voinut poiketa siitä juuri mitenkään.
”Okei, kuulostaa simppeliltä. Mä voin ottaa vastuun majan rakennuksesta, perustuksista. Voisin ottaa kaks siihen auttamaan niin loput voi kerätä meille lisää tarvikkeita?” Shawn ehdotti saaden nyökkäyksiä vastaukseksi. Shawn, Erin ja Dominic aloittivat yhteistuumin bambujen keräämisen pohjaksi Agathan, Ophelian ja Galan kerätessä lehtiä ja alkaessa punomaan Agathan ohjeiden mukaisesti kattoa heidän majaansa. Leiriin syntyi syvä hiljaisuus, jonka rikkoivat satunnaiset ohjeet heimolaisilleen ja pyynnöt tehdä jotakin – niin outoa kuin se olikin, oli harmonia laskeutunut Matsingin heimoon, ainakin ensimmäiseksi päiväksi.

Kuudet jalanjäljet painautuivat pehmeään hiekkaan punaisiin huiveihin sonnustautuneen heimon saapuessa uuteen kotiinsa – Filippiinien rannalle. Rantaa koristivat palmupuut ja hiekan jälkeen vihertävää maata
”Oho, onpa siisti ranta. Mä oon muute Peggy”, Peggy avasi keskustelun.
”Mä maalaan työkseni, se on eräänlainen intohimo”, Peggy jatkoi puhumista ja itsensä esittelyä.
”Enkä tarkota nyt seinien maalaamista vaan taidemaalausta”, Peggy lisäsi naurahtaen, jotta väärinkäsityksiltä vältyttäisiin eikä häntä pidettäisi rakennusalan ihmisenä. Naisen kuparinruskeat hiukset oli kiedottu tyylikkäälle niskanutturalle. Hän piti yllään beigejä shortseja sekä harmaata paitaa. Puhuessaan nainen riisui nahkaa muistuttavan mustan takkinsa heittäen sen toiselle olalle auringon polttaessa kirkkaalta taivaalta lämmittäen Kalabawin kuusikkoa.  Peggy halusi luoda heti alussa jo suhteita ja mikä olisi parempaa kuin avata keskustelu ja rakentaa yhteishenkeä koko heimon kanssa. Se avaisi parhaiten mahdollisuuksia tutustua muihin ja samalla rajata vaihtoehtoja liittoumille. Ja mikä parasta, jos itse olisi avoin, muut varmasti lähestyisivät helposti. Peli oli käynnissä.
”Aa esittelykierros. Joo, mä oon Grucian Norwood mut kutsukaa ihmees Norwoodiks niin muut kutsuu mua metällä. Työskentelen kato metsurina ja iästä älkää välittäkö, oon melkee pyöreet viiskymmentä”, Norwood oli kalju, pienen pullean mahan omaava mies hihattomassa punaisessa paidassa. Miehen molempia käsiä koristivat hihatatuoinnit. Norwdood halusi pelata avoimilla korteilla ja olla rehellinen muille. Hän ei halunnut olla tarinan konna vaikka jokaiseen tarinaan konna kuuluisi, hän antaisi sen roolin jollekin muulle. Hän oli tottunut olemaan työpaikkansa nallekarhu ja lempeä hahmo rakastaen vitsailua. Eikä hän aikoisi muuttaa itseään tässä pelissä vaan olisi avoimesti oma itsensä. Mies sipaisi ruskeaa paksunoloista partaansa kääntäessään katseensa muihin heimolaisiin.
”Mä oon Queenie Ellis ja toimin opettajana. Opetan liikuntaa yliopistossa ja oon harrastanu sitä ite myös pienestä pitäen. Oon kakskytkuus ja toivon, että me pystytään pelaamaan yhteen tiiminä”, Queenie oli vilpitön esittäytyessään – hän ei halunnut heimovaiheessa joutua heimoneuvostoon pudottamaan yhtä omistaan, sillä hän tarvitsisi numerot heimojen yhdistyessä. Ja kaikista kamalinta olisi joutua alussa vähemmistöön, sillä silloin oma peli olisi jo pelattu. Queenie pelkäsi pitkän urheilutaustansa tekevän hänestä uhan, mutta nyt hänen piti ajatella heimon parasta ja heimon pärjäämistä ja heimo pärjäisi vain, jos hän panisi itsensä täysillä peliin. Queeniella oli yllään hengittävää materiaalia oleva toppi sekä urheilutrikoot mustana ja jo ulkoasusta pystyi päättelemään, ettei urheilullinen nainen ollut tullut leikkimään ainakaan haasteissa – hän pelaisi fyysisellä tasolla ja yllättäisi varmasti vielä henkiselläkin tasolla, niin hän toivoi. Naisen harmaat silmät kääntyivät punatukkaisen naisen suuntaan.

July Jac seisoi kasvoilla iloinen hymy. Hänen lyhyet punaiset hiuksensa loistivat auringossa ja kädet hän sulloi harmaiden collegehousujen taskuihin.
”Mä oon July. Mä oon jättäny koulut kesken, ne ei ihan maistunu. Mut sen sijaan mä teen jotakin niinkin spessuu ku toimin leijonankesyttäjänä yhes kiertäväs sirkuksessa. Ai että se jännityksen tuntu yleisön eessä ja vaaran tunne ku katot leijonaa suoraan silmiin. Mä rakastan mun työtä enkä mä kadu sitä, et jätin opinnot taakseni. Oon vielä seittemäntoista ja ihan hirveen kauan en oo ehtiny olla sirkuksessa”, July esittäytyi. Hänellä oli yllään tumman vihreä huppari ja jaloissa tennarit. Nainen oli energinen ja hymyileväinen – hän ei ollut heimon fyysisin vaikka heimo edustikin voimaa, sen sijaan hänen voimansa oli enemmän henkistä, eräänlaista pelottomuutta. July sai merkittäviä katseita hänen kerrottuaan taustoistaan – koulut jääneet kesken ja elämä tien päällä. Mutta ei se haitannut Julyä, hän oli tottunut tietynlaiseen arvosteluun elämänvalintojensa vuoksi. Hän ei pelännyt erottua joukosta vaan erottui enemmän kuin mielellään – toivon mukaan tässä ympäristössä positiivisesti.
”Kuten jo rannalla kuulitte, mun nimi on Malachai, mut kutsukaa ihmeessä Kaiks. Niin muutkin tekee. Mä opiskelen Leedsin yliopistossa ja oon vähän päälle kahdenkymmenen”, Kai esittäytyi. Hänen hiuksensa olivat selkeästi huolitellut tummanruskeassa sävyssä ja miehen asenne oli avoin. Hän ei ollut puheliaimmasta päästä vaan kuunteli enemmin muita – niin hän oli tehnyt nytkin ja painanut mieleen jokaisen yksityiskohdan muista. Siitä tulisi varmasti olemaan apua pelin edetessä, kun hän tuntisi muut kilpailijat ja pystyisi kertomaan luoneensa vankkoja ihmissuhteita, niin hän toivoi. Ja hän toivoi pärjäävänsä fyysisyytensä vuoksi, olihan hänkin nuorempana harrastanut urheilua. Kailla oli yllä vihreät uimashortsit sekä harmaa urheilullinen t-paita. Punaisen huivin mies oli vetäissyt kaulaansa syvänsinisten silmien kääntäessä katseensa Oliveriin.
”Mä oon Oliver, ensihoitaja. Ja mä haluun tehdä selväks sen, että se mitä tapahtu viime kaudella, ei vaikuta mun peliin tällä kertaa. Mä en oo se sama mies enää ja mä pelaan täysin tiimin ehdoilla”, Oliver lupasi heti alkuun. Hän pelkäsi kaikista eniten putoamista ensimmäisenä, sillä häntä pidettiin varmasti uhkana. Norwood oli antanut rannalla hyvän kuvan ja vakuuttanut, että vanhoista kilpailijoista olisi hyötyä tarkoittaen, että hän voisi saada Norwoodista liittolaisen itselleen, niin hän toivoi sillä viime kaudella hänellä ei ollut kunnolla liittolaisia. Hän ei pärjäisi tässä pelissä ilman liittolaisia eikä hän tullut toistamaan samoja virheitä uudestaan. Oliverilla oli lyhythihainen kauluspaita valkoisessa sävyssä ja jalassa beiget siistit shortsit.

”Hei saanko mä metsurina johtaa leirin rakentamista. Mä tunnen puut suhteellisen hyvin ja kattelin et tohon tulis aika täydellinen maja meille!” Norwood oli ensimmäisenä äänessä ja asteli jo pidemmälle rantaa osoitellen sormillaan aukeata aluetta palmupuiden lomassa.
”Joo, jos susta tuntuu siltä. Kerro vaan, mitä haluut meidän tekevän!” Peggy asteli Norwoodin perässä ja kuunteli miehen selostusta – bambuja pitäisi saada ja niistä tehtyä alusta sekä kaarevaa seinustaa ja bambunlehdistä katto.
”Mä rupeen punomaan lehdistä”, Queenie ilmoitti suoraan luoden pitkän silmäyksen yllättävän innokkaan Peggyn puoleen. Leiriin syntyi lievä kaaos – kuka tekisi ja mitä tekisi ja kenen kanssa tekisi.
”Hei! Mä voin tulla punomaan sun kanssa Queenie niin jos te neljä sit teette meille majan ja sen jälkeen jeesaatte meitä?” Peggy jakoi uudestaan ohjeita. Hän oli olettanut Oliverin ottavan johtajan roolin aivan kuten mies oli edeltävällä kaudella tehnyt mutta näemmä Oliver tyytyi seisomaan Kain kanssa sivummalla juttelemassa. Peggy oli positiivisesti yllättynyt Oliverin käytöksestä – hän taisi olla muuttunut tai sitten mies esitti äärimmäisen taitavasti muuttuneensa. Vain aika näyttäisi, mitä miehiä Oliver olisi oikeasti.
”Mä ja Kai lähetään hakee teille materiaalei”, Oliver huikkasi tilanteen rauhoituttua leirissä ja tehtävänjaon alkaessa selvitä. Hän halusi tutustua leirin ympäristöön tarkemmin ja mahdollisesti löytää koskemattomuussymbolin itselleen jo pelin aikaisessa vaiheessa, sillä se takaisi hänelle turvan.

Rantaa koristi keltapohjainen lippu, jonka keskelle oli kirjoitettu suurella Tandang kertoen leirien kuuluvan heimolle nimeltä Tandang. Lippu oli kahdella jykevällä kepillä maassa kiinni. Kuusi kilpailijaa astelivat lipun koristamalle rannalle – vesi oli kirkasta ja hiekka vaaleaa ja palmupuut kaartuivat kauniisti saarella. Se olisi heidän kotinsa seuraavat kolmekymmentäyhdeksän päivää. Heidän olisi vain pidettävä huoli, että he olisivat mukana niin kauan ja onnistuttava pudottamaan omat heimolaisensa ennemmin tai myöhemmin.
Linda pysähtyi ensimmäisenä kääntäen selkänsä tulevalle kodilleen. Hänen tummanvihreiden silmiensä katse kohdistui heimoonsa, josta hän ei suoraan sanottuna pystynyt olemaan ylpeä. He olivat hyvin sekalainen porukka – nuoria, pieniä ja heiveröisen oloisia. Niin hassulta kuin se tuntuikin, ei Linda uskonut heimonsa mahdollisuuksiin missään muodossa. Vaatisi ihmeen, jos he saisivat edes itselleen leirin pystyyn saati sitten tulen syttymään ja vielä enemmän hän ihmettelisi, jos he voittaisivat haasteita. Linda korjasi ranteeseen asetetun keltaisen huivin asentoa.
”Mä oon Linda, kuten tiiätte ja opiskelen historiaa. Musta ois reiluu, jos mä tietäsin teistä myös jotain”, Linda aloitti puheen. Hän olisi ennemmin valinnut minkä tahansa muun heimon kuin Tandangin, etenkin kun hänen heimonsa oli avannut suunsa siitä, että hän tulisi olemaan uhka. Uhkana olo tarkoitti putoamista, ellei hän ehtisi iskeä ensin.
”Uu joo mä, mä!” vaaleahiuksinen nuori mies hyppelehti ensimmäisenä paikoillaan toinen käsi pystyssä. Hän oli vetäissyt tuubihuivin hiustensa lomaan saaden vaaleat hiukset sojottamaan hieman jokaiseen suuntaan. Mies oli pukeutunut Adidaksen sinisiin collegehousuihin sekä tavalliseen mustaan t-paitaan.
”Mä oon Dvalinn ja mä opiskelen tähtitiedettä! Mä rakastan sitä alaa, siis tiiättekö kuinka ihanaa on katella vaa niitä tähtiä ja niitte asentoja ja sit laskee et mitä kaikkee se meinaa! Siis mä haluun joskus viel lähtee kattoo niitä lähempää mut nyt mä tyydyn kaukoputkella tiirailuu”, Dvalinnin suu kävi tiheään tahtiin ja puhuessaan nuori mies ei tuntunut pysyvän paikoillaan. Hän oli energinen oma itsensä eikä Dvalinn tuntenut tarvetta hillitä itseään – hän puhui jos oli asiaa ja puhuessaan hän myös puhui.

”Kirkkaalla tuikkivat tähdet, tiesittekö niiden määräävän meidän elämäämme? Ne ohjaavat valintojamme ja oi, valitsevat rakkaimpamme. Olen Phobos ja piirrän kuvia kirjoihin lasten, niin kaunista”, Phoboksen katse harhaili kirkasta taivasta kohden puhuessaan aivan kuin hän olisi etsinyt pilvettömältä taivaalta tähtiä, joista he olivat juuri puhuneet. Naisella oli yllään vaaleanpunainen pitkähihainen rennon oloinen paita sekä tyllihamme. Nainen tuntui uppoutuvan omiin ajatuksiinsa ja hän vei kädet rinnalleen haaveillessaan tulevaisuudesta, jonka tähdet määrittäisivät tai jos tähdet eivät määrittäisi, olisivat ne ehkä menneet rikki. Ehkä tähdet olisivat tämänkin pelin lopputuloksen takana.
”Mä oon River”, vaaleanpunaiset pitkät hiukset laskeutuivat olkapäiden ylitse nuoren naisen avatessa suunsa. Hän ei pitänyt yleisön edessä puhumisesta -ei edes viiden ihmisen, joista hän ei tiennyt mitään muuta kuin sen, että tähdet olivat taivaalla. Mitä nopeammin hän kertoisi, kuka hän oli, sen nopeammin se olisi ohi.
”Mä teen vapaaehtoistyötä, auttelen niitä jotka sitä jeesii tarvii”, River ei halunnut puhua enempää. Hän oli vielä nuori, yksi nuorimmista kilpailijoista hänen ollessa seitsemäntoista mutta niin monet muut heimossa vaikuttivat myös olevan – nuoria. Oli outoa, että heimo koostui nuorista ja kokemattomista. Hänellä oli yllään maastonvihreät housut sekä pitkähihainen punaruskea paita.

”Mä oon Wilson Myerscough ja ootte varmaan –”, Wilson oli jatkamassa puheitaan Myerscoughien suurenmoisuudesta ja siitä, kuinka muut olisivat varmasti kuulleet hänen perheestään tai suvustaan, olivathan he merkittäviä miehen mielestä. Vaaleaverisen miehen onnistui kuitenkin tukkia suunsa ennen kuin hän aiheuttaisi vahinkoa omalle imagolleen ja pelilleen.
”Ootte varmaan huomannut, et oon teitä ilmeisesti vanhempi. Oon sentään kakskytviis. Opiskelen talousalaa ja alan olla aika valmis. Sen jälkeen mä meen perhefirmaan töihin ja pääsen varmaan toimitusjohtajaks”, Wilson yritti paikata epätoivoisesti kesken jäänyttä lausettaan sen jäädessä epätoivoiseksi yritykseksi. Wilson väläytti hymyn lauseensa jälkeen – hän oli kertonut mitä halusi, ainakin melkein. Mutta hän ei voisi vielä kuuluttaa voiton kuuluvan Myerscoughille, nyt piti olla huomattavasti laskelmoivampi ja vasta voitettuaan hän voisi kertoa tietäneensä voittavansa jo pelin ensimmäisestä päivästä saakka. Hänen heimonsa oli toivoton ja hänen tulisi olla siis paras omassa heimossaan, mikään muu ei tulisi riittämään. Hänen ja muidenkin katseet kääntyivät pienikokoiseen naiseen, joka seisoi hiljaa näpräten ranteeseen asetettua keltaista heimohuivia. Naisella oli yllään harmaat farkut, avonainen beige takki ja sen alta pilkotti sinistä paitaa. Hänen tummanharmaat silmät kävivät läpi jokaisen odottavan katseen – hän oli viimeinen joka ei ollut avannut suutaan mutta hän ei halunnut puhua tuntemattomille pakon edessä. Hän puhui vain jos hän halusi puhua.
”Dinah”, tyttö totesi lyhyesti hennolla äänellä. Hän ei halunnut paljastaa itsestään liikaa vaikka tämä peli perustui luottamukseen, ei Dinah vain kyennyt luottamaan muihin ja hänen nimensä sai riittää näin alkuun.
”Dinah varmaan puhuu kun päästään hommiin, on se vaikeeta puhuu kaikkien eessä ja esiintyy. Mä jos kuka tiiän sen”, River komppasi lohdutuksena hänen katseensa siirtyessä hiljaisesta brunetesta Lindaan.
”Joo, ruvetaan rakentamaan. Jotain tosi simppeliä”, Linda totesi – hänellä ei ollut mitään hajua majan rakentamisesta ja tuskin kenelläkään muullakaan heistä oli. Heidän illastaan ja seuraavista päivistä tulisi todella pitkiä.
Honey:Dream
Honey:Dream
Professori
Professori

Viestien lukumäärä : 203
Join date : 27.08.2020
Ikä : 22

Näytä käyttäjän tiedot

Belladed, Loer, Piru=l and Aileen like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

[Tp] Selviytyjät - Filippiinit (Osat 1-4) Empty Vs: [Tp] Selviytyjät - Filippiinit (Osat 1-4)

Viesti kirjoittaja Honey:Dream 21.03.21 21:13

Osa 3. Ensimmäinen koskemattomuus

Ensimmäinen päivä kääntyi iltaan ja ilta kääntyi aamuksi. Aurinko paistoi taivaalta ohuen pilviverhon takaa herättäen Matsingin, Älyheimon, kuusi kilpailijaa uuteen päivään. Heidän pieni majansa ei ollut valmistunut edeltävänä päivänä täysin – majan bambuinen pohja oli valmis mutta katon punonta oli jäänyt kesken tarkoittaen toisen päivän olevan työntäyteinen, eiväthän he olleet vielä saaneet tulta nuotioon.

Ophelia istuskeli majan reunalla painaen paljaat jalkansa lämpimään hiekkaan. Aurinko porotti korkealta taivaalta lämmittäen kilpailijoita heti aamusta. Ophelian katse oli suuntautunut kirkkaasta taivaasta alas nuotion suuntaan, jonka edessä Agatha näperteli kahden kiven kanssa yrittäen saada tulta syttymään nuotioon. Opheliaa itseään ei käsien likaaminen vastaavalla tavalla houkuttanut, hän olisi heimolleen hyödyllinen jollakin muulla tapaa. Ophelian huomio kiinnittyi viidakosta saapuvaan Shawniin, joka kyykistyi Agathan vierelle mukanaan pieniä tikkuja. Kaksikon välille syntynyt hiljainen sananvaihto sai Ophelian nousemaan majasta ja astelemaan paljain jaloin palamattoman nuotion ääreen. Hän halusi tietää kaiken, mistä leirissä puhuttiin.
”Joo, nää on hyviä. Tää ois helpompaa piikiven kanssa, mutta jos me saadaan kipinä aikaseks, niin… Sitten se onnistuu. Pitää vaan suojata kipinä ja pieni liekki tuulelta. Niin kuin näin”, Agatha muodosti puhuessaan käsistä pienen suojan oksien ja heinien ympärille demonstroidakseen tulentekoa. Ophelia istuutui polvilleen kaksikon vierelle.
”Ootteko te jo saanu omat mielipiteenne muista kilpailijoista? Et onko täällä joku ei niin hyödyllinen heimolle?” Ophelia aloitti keskustelun – he olivat kolmestaan ja saisivat helposti enemmistön itselleen. Vaikkei Ophelia hirveästi Shawnista välittänyt, olisi miehestä varmasti hyötyä muutamaan ensimmäiseen kilpailuun ja jos ei olisi, tietäisi se Shawnille lähtöä.
”Dominic muistuttaa hivenen viime kauden Scarlettia, helppo vastustaja varmasti finaalissa mutta ei tee hyvää ryhmädynamiikalle. Katotaan mihin etenee”, Agatha kohautti olkiaan, ennen kuin jatkoi kivien lyömistä yhteen kipinän toivossa. Viime kausi oli ollut aivan erilainen – hän oli saanut olla rauhassa harmonisessa leiriympäristössä ja pudottamisia sekä juonitteluja tarvitsi miettiä vasta heimojen sekoittuessa. Mutta nyt tilanne vaikutti olevan toinen, nyt muut olivat tulleet pelaamaan ja pelaaminen alkoi välittömästi. Agatha ei nähnyt sitä pahana asiana, hän pystyisi varmasti tekemään yhteistyötä monien heimon jäsenten kanssa ja Shawn vaikutti yhdeltä heistä. Mies oli rauhallinen ja tyyni, aivan kuten John oli ollut edeltävällä kaudella. Ehkä heistä kahdesta muodostuisi tämän kauden voimapari. Ja Ophelialla vaikutti olevan paljon mielipiteitä ja näkemyksiä, joista voisi olla hyötyä suunnitelmien punomisen kanssa. Mutta ei Agatha halunnut pudottaa ketään, hän piti heimostaan, myös Dominicista. Dominic vain oli energisempi persoona Agathaan itseensä verrattuna.

Shawn ei vastannut siihen mitään. Hän olisi altavastaaja, jos naiset päättäisivät yhdessä liittoutua, olisi miehet heti ulkona. Shawn tiesi olevansa uhka, hänessä oli fyysisyyttä ja myös älykkyyttä, loistava yhdistelmä tähän peliin. Shawnin oman pelin kannalta olisi järkevintä yrittää saada naiset äänestämään toisiaan, jotta hän ei jäisi alakynteen. Ja hän tiesi jo oman kohteensa, mutta vielä oli liian aikaista tuoda suunnitelmia esiin.
”Saanko mä Agatha kokeilla?” Shawn ojensi auttavan kätensä edeltävän kauden kilpailijan puoleen. Vaaleaverikkö ojensi kaksi kiveä nyökäten miehelle ja Shawn aloitti kivien kilauttelun toisiaan vasten.
”Onko muut punomassa yhä?” Ophelia halusi tietää, missä kukin liikkui, hän ei halunnut kenenkään löytävän koskemattomuussymbolia, hän aikoi löytää sen.
”Joo on, tuolla palmujen suojassa”, Shawn nyökkäsi päällään taaksepäin suuntaan, josta hän oli hetki sitten tullut ja jättänyt muun porukan keskenään.
”Erinillä on siellä homma hallussa, ottanut johtajan roolin”, Shawn heitti kommentin ohimennen – hän voisi johdatella keskustelua oman kohteensa puoleen, hän ei halunnut heimoon yhtä tiettyä johtajaa vaan toivoi ennemmin puhdasta yhteistyötä. Yksi diktatuurinen johtaja ajaisi heimon kaaoksen partaalle.

Erin, Gala ja Dominic istuivat pienillä kivillä vähän matkan päästä ydinleiristä, palmujen suojassa. Heidät sormet liikkuivat heidän punoessa palmun lehtiä yhteen saadakseen myös omaan leiriinsä suojan auringolta ja katon majalle.
”Pärjäätsä sun koulus Erin?” Dominic esitti ties kuinka monennen kysymyksen aamun aikana.
”Joo, pärjään. Oon yks luokkani priimuksista”, Erin väläytti hymyn, hän oli tehnyt kovasti töitä koulunsa eteen ja tuntui oudolta olla pois koulutöiden parista. Toisaalta Selviytyjät olivat loistava tapa irrottautua ja antaa itselle lupa pitää taukoa koulusta. Erin tiesi olevansa altavastaaja nuoren ikänsä puolesta eivätkä jatkuvat kyselyt hänen koulustaan ja menestyksestä siellä tuoneet naiselle itselleen varmuutta saati saanut häntä näyttää ikäistään kypsemmältä, kun jatkuvasti muistuteltiin Erinin taustoista – opiskelija.
”Äh, ei tästä tuu mitään! Ei nää punonnu!” Dominic ei tuntunut kuuntelevan edes vastausta miehen pudottaessa palmunlehdet maahan ja marssiessa välittömästi leirin suuntaan.
”Mä voin neuvoo sua”, Gala yritti huikata poistuvan miehen perään saamatta edes vastausta. Vanhempi naisihminen käänsi katseensa huokauksen kera Eriniin.
”Ainaki saadaa olla hetki rauhas”, Erin tuhahti silmiään pyöritellen. Hiljaisuus laskeutui kahden Matsingin heimon jäsenen välille heidän jatkaessa punomista.

Kalabawin punainen lippu heilui hennosti tuulen mukana. Päivä oli jo pitkällä voimaa edustavassa heimossa. Heidän majansa oli rakentunut ja muodostunut palmujen suojaan kuusikon istuessa tiiviissä ympyrässä Oliverin hangatessa käsillään puutikkua, jotta hän saisi tulen syttymään. Miehellä oli kova tarve osoittaa olevansa hyödyllinen heimolle ja löytää oma paikkansa. Viime kaudella hän ei ollut pidetyin henkilö ja viime kauden vuoksi hän oli monelle uhka. Kukaan ei varmasti haluaisi nähdä edeltävän kauden kilpailijaa voittamassa ja jos Oliver mieli tällä kertaa voittaa ja päästä pidemmälle kuin edeltävällä kaudella, hänen olisi pelattava jokaisella osa-alueella mahdollisimman kovaa.
”Hyvä Oliver, anna mennä”, Peggy hihkui, kun pieni kipinä syttyi kuivien heinien sekaan. Oliver ei reagoinut Peggyn kannustukseen, sillä hänen oli pidettävä huoli liekin pysymisestä elossa. Mies kumartui alemmas ja puhalsi kevyesti liekkiin, lisäsi kepin heinien sekaan ja toivoi liekin pysyvän elossa pienessä pesässään.
”Sä teit sen Oliver!” Peggy hurrasi heti perään, kun liekki ei sammunut vaan se pysyi elossa ja nuoli hiljakseen puita ja heiniä, joita liekille syötettiin.
”Joo, jotain hyötyy kokemuksesta”, Oliver myhähti. Hän ei voinut liiakseen juhlia onnistumistaan, hänen piti olla maltillinen tiimipelaaja ja se jos mikä tuotti hänelle ongelmia. Oliver väläytti hammashymynsä tiimilleen nuotion palaessa nyt heidän keskellään.
”Joo hyvä! Nyt jos saatais vielä vähän proteiinia, kuten kalaa”, Queenie totesi. Hänen katseensa suuntautui aaltoilevaan valtamereen, joka piti heitä vankina Filippiinien saarilla. Urheilijana Queenie piti proteiinia tärkeänä osana ruokavaliota – pelkällä riisillä ja kookoksella eläminen ei riittäisi hänelle koko pelin ajaksi ja tärkeää olisi pysyä heimovaiheessa kunnossa, jotta alun heimoneuvostot pystyi välttämään. Ja samalla oli mahdollisuus luoda kestävät ihmissuhteet ja liittoumat, jotka kantaisivat finaaliin asti.
”Ai kalastamaan? Luuletko et saat kalaa ilman onkea? Saat yrittää toki”, Peggy naurahti luoden pitkän silmäyksen Queenien perään – kaunis urheilullinen vaaleaverinen nainen, joka varmasti saisi miehet lankeamaan jalkoihinsa. Toisin kuin Peggy itse – vahvatahtoinen, niin ikään urheilullinen nainen oli kuin yksi miehistä tässä pelissä. Hän oli päättänyt tulla dominoimaan kautta ja sen hän myös tekisi. Hänen suurimmat vastustajansa olisivat varmasti puhetaitoiset ja viattomat kilpailijat.

Punaiset hiukset erottuivat vehreästä viidakosta. July Jac poimi maasta nuotioon kelpaavia risuja ja oksia yrittäen tehdä itsensä hyödylliseksi. Hän ei jaksanut vain istua paikoillaan hitaasti hiipuvan leirinuotion äärellä, kun muut juhlivat Oliverin onnistumista tulen sytyttämiseksi. Kuka tahansa olisi varmasti pystynyt siihen, jos olisi saanut mahdollisuuden. Nainen potki pikkukiviä polulla, jota pitkin hän kulki purkaen omaa kiukkuaan.
”Hei July, oks kaikki hyvi?” ääni kuului Peggylle. Nainen oli seurannut Julyä viidakon suuntaan. July vain toivoi, ettei nainen ollut tullut hänen perässänsä lastenvahdiksi. Oli vasta toinen päivä saarella ja July oli onnistunut menettämään hermonsa Oliveriin.
”Joo toki. Mitä nyt vaa ärsyttää et yks tyyppi nostetaan jalustalle. Ei se oo mikää iso sankari vaan roisto!” July tuhahti pyöritellen päätään. Peggy poimi maasta muutamia tikkuja, hän ei halunnut vaikuttaa tulleen vain juonittelemaan ja luomaan suhteita potentiaalisen liittolaisen kanssa. Joskus juonittelu aikaisessa vaiheessa peliä saattoi koitua kohtaloksi eikä Peggy halunnut riskeerata omaa asemaansa.
”Joo, musta tuntuu et sä meinaat Oliveria, oonks mä oikees?” Peggy jatkoi keskustelua sinisten silmien kohdistuessa Julyyn yrittäen arvioida kilpakumppaniaan ja potentiaalista liittolaistaan – tulisieluinen ja ärhäkkä, loppupeleissä helppo vastustaja ja toivon mukaan lojaali liittolainen.
”Joo, just sitä. Miksei kukaan tajuu, et se on edeltävän kauden kilpailija? Ja et se oli ihan roisto omalla kaudellaan, se ajattelee vaan omaa etuaan ja leikkii sankarii”, July totesi.
”No mut tiiätkö, et Oliverista voi olla meille hyötyä?” Peggy aloitti. Hän oli tuntenut jonkinlaista vetoa Oliveria kohtaan ja Oliver oli heimolle tärkeä, sitä hän ei voinut kiistää. Oliver oli uhka, jos mies selviäisi pitkälle mutta Peggy luotti Oliveriin jo tässä vaiheessa ja näki miehen vilpittömänä – hän ei ollut edeltävän kauden konna.
”Niin kauan kun se on pelissä mukana, meitä ei nähdä uhkana. Se on meidän suojakilpi”, Peggy hymähti. Hän ei ollut varma aikoiko käyttää Oliveria suojakilpenään vai oikeana liittolaisena mutta molemmat vaihtoehdot olivat enemmän kuin hyödyllisiä. Peggyn sanat tuntuivat uppoavan Julyyn, sillä punatukkainen nainen hymähti tyytyväisenä.
”Joo, siinä oot oikeessa. Ollaan kuitekin fyysisii naispelaajii”, July totesi yhteisymmärryksen merkiksi. July ymmärsi Peggyn tarkoitusperän mutta July ei pelännyt kääntyä Oliveria vastaan heti tilaisuuden tullen ja pudottaa pelistä Oliveria ja muita edeltävän kauden kilpailijoita, hän ei suostunut taipumaan heidän tahtoonsa.

Phobos hyräili itsekseen kahlatessaan Tandangin heimon rannalla. Viileä vesi aaltoili nuoren naisen pohkeita vasten. Nainen tuntui uppoutuvan täysin omaan ajatusmaailmaansa unohtaen leirissä tapahtuvan hälinän, kun kauneutta edustavan heimon loput jäsenet yrittivät parannella leiriolosuhteita. Leiristä kantautuvat äänet eivät Phobosta häirinneet hänen pyöriessä syvemmälle mereen ja lopulta sukeltaessa veden alle. Viileä vesi herätti mukavasti uuteen päivään ja virkisti lämpimän auringon alla.
Dinahin katse seuraili Phoboksen touhuja, leikkejä ja tanssia vedessä. Nuori ruskeahiuksinen nainen nojaili puun runkoa vasten sulkien itsensä ulkopuolelle heimostaan. Hän ei ollut sanonut sanaakaan heimolleen sitten eilisen esittelyn, ei ollut vastannut esitettyihin kysymyksiin vain ja ainoastaan mulkoillut heitä tummilla silmillään. Dinah tiesi verkostoitumisen tärkeyden mutta hän halusi olla varma, että löytäisi oikeat liittolaiset ja oikean seuran itselleen. Hän ei kenen tahansa seuraan suostuisi edes tässä pelissä. Dinah oli iloinen heimonsa kokoonpanosta sen koostuessa pääosin naispuolisista jäsenistä ja heidän kanssa Dinah viihtyi enemmän. Hän vältteli miehiä viimeiseen pisaraan asti. Ja Phobos vaikutti mukavan rauhalliselta persoonalta, vaikka hyvin omalaatuiselta.

River asetti jälleen yhden bambuputken paikoilleen leirin majaan ja ojensi kättään saadakseen nyörin, jolla sitoa bambu kiinni. Wilson istuskeli jo valmiin osan päällä pyöritellen narua käsissään.
”Saanks mä sen?” River kysyi jäätyään odottelemaan nyöriä, joka ei koskaan hänen kättään saavuttanut. Naisen katse kääntyi sivummalle, jossa Dinah seisoi omaan rauhaansa syrjäytyneenä. River ymmärsi täysin muutaman kilpailijan eristäytymisen, mutta eristäytyminen Phoboksen ja Dinahin osalta ei edistänyt heidän eloaan omassa leirissä, joka oli jo nyt täyttä tuskaa. River tuntui saavan kontaktia vain ylimieliseen Wilsoniin.
”Aa joo, tietenkin. Oisit heti sanonut ni oisin heti sen sulle antanut”, Wilson oli onnistunut vaipumaan ajatuksiinsa ja miettimään tulevia kuvioita oman pelinsä kannalta. Wilson olisi halunnut heimoonsa vahvoja kilpailijoita kuten Kalabawissa, voimaa edustavassa heimossa, oli. Sen sijaan Wilson oli saanut itseään täynnä olevia naisia sekä Dvalinnin heimoonsa eikä hänestäkään tuskin mitään hyötyä olisi. Ainut hyvä puoli oli se, että Wilson voisi itse ottaa johtajan aseman heimossa ja sitä kautta rakentaa peliään. Se oli hyvin varteenotettava vaihtoehto ja toisi varmasti kunniaa Myerscoughin perheelle ja sitä hän halusi – tehdä oman perheensä ylpeäksi. River oli vahva kilpailija, nainen oli osoittanut sen ahertamalla hyvin paljon leirin suhteen mutta River ei ollut Wilsonin mieleen – jokin asia Riverissä vain häiritsi, ehkä se oli nimenomaan naisen voima.
”Kiitos”, River kiitti saadessaan nöyrin ja saadessaan viimeisenkin bambun kiinnitettyä paikoilleen heidän majansa pohjaan ja taaten riittävästi tilaa kuudelle henkilölle.
”Näin, nyt meillä on kattokin valmiina”, Linda huikkasi hyvin pian kiinnitettyään lehtiä sateensuojaksi ja laskeutuessaan alas majan tukea pitkin Dvalinnin avustuksella. River nyökkäsi lyhyesti, hänellä ei ollut enempää sanottavaa vaan päinvastoin hän nautti laskeutuneesta hiljaisuudesta ja rauhasta, kun maja oli vihdoin valmis.
”Onko Phobos ja Dinah hoitanut jo oman tehtävänsä?” Wilson esitti seuraavan kysymyksen estäen hiljaisuuden laskeutumisen.
”Ei ne oo vielä kerännyt kookospähkinöitä, kun tuollahan ne on rannalla kato nyt niitä. Mut hei mä voin lähtee keräilee niitä! Mä meen, mä teen sen!” Dvallin hihkaisi eikä kuunnellut vastaväitteitä miehen alun kadotessa jo viidakon uumeniin. Mies halusi olla mahdollisimman hyödyllinen omalle heimolleen ja päästä purkamaan energiaa ja mikäs olisi sen parempi tapa kuin juoksennella viidakossa menemään.

Linda katseli hiljaisena rannan suuntaan, jossa Dinah seisoi edelleen liikkumattomana puun alla. Nuori nainen oli jo pitkään seissyt puun alla tuijottamassa taivaanrantaan eikä hän ollut osallistunut Phoboksen tavoin leirin askareisiin. Linda ei jaksanut saarnata asiasta, vaikka asia häntä kismittikin – ärsytti, etteivät muut hoitaneet heille annettuja tehtäviä. Heillä ei palanut nuotiossa tulta ja majakin oli valmistunut vain vaivoin. Tulevat haasteet olisivat suuri haaste, mikäli heistä osa oli haaveilijoita ja osalla enemmän vauhtia kuin oli suotavaa. Mutta ei Linda voinut syyttää heitä, olisi hän itsekin ennemmin vain hypännyt lämpimiin aaltoihin ja niin hän oli tehnyt ensimmäisellä kaudellaan. Mutta nyt hän oli esimerkkinä muille, hänen tuli jollakin tapaa johtaa heimoa sekä estää vuosisadan surkeinta heimoa suistumasta tappioputkeen, joka tuntui väistämättömältä kohtalolta. Linda ei ollut tottunut häviämään, viime kaudella hän selvisi heimojen sekoittumiseen asti ilman yhtäkään käyntiä heimoneuvostossa – melkein yhdistymiseen saakka. Hän halusi yltää samaan ja miksei jopa parempaankin tällä kaudella. Linda uskoi pystyvänsä toimimaan yhteistyössä Riverin kanssa ja miksei kahden haaveilevan naisen, Dinahin ja Phoboksen. Naisten liittouma ajatuksena houkutti Lindaa, se oli selvä enemmistö heidän heimossaan ja varmasti kantaisi pitkälle tässä pelissä. Linda tarvitsi luotettavia liittolaisia sekä heitä, joita hän voisi manipuloida tehdäkseen siirtoja, jotka jäivät edeltävällä kaudella pimentoon. Lindalla oli sauma korjata edeltävän kauden virheet, mikäli hän saisi surkean kauneuden heimon menestymään jollakin tapaa. Ja huomenna olisi ratkaiseva kilpailu kauneutta edustavan heimon kohtalon kannalta, sillä häviö ensimmäisestä koskemattomuushaasteesta tietäisi varmaa kohtaloa lähteä kotiin sekä varmaa tappioputkea. Sitä Linda ei toivonut itselleen, hän oli täällä hyvittämässä edeltävän kauden virheensä ja tekemässä suuria siirtoja.

”Tännepäin!” kuului Valerianin huuto avaralta alueelta Filippiinien saarilta. Oli ensimmäisen koskemattomuuskilpailun aika. Kolme kuuden hengen joukkuetta asteli seisomaan heimonsa tunnusvärin omaavalle matolle – Matsing siniselle, Kalabaw punaisella ja Tandang keltaiselle. Matkalla kilpailijoiden katseet kävivät läpi rataa, joka koristi aukiota – kaksi erillään toisista olevaa korkeaa koroketta sekä kiskot niille. Juontaja Valerian seisoi kädet osittain taskuissaan leveästi hymyillen. Aurinko porotti taivaalta lämmittäen kilpailun kolmatta päivää ja ensimmäistä kilpailua. Juontajan vierellä oli liinalla peitetty pöytä. Katseet siirtyivät radasta lopulta rauhallisena odottavaan juontajaan.
”Oletteko valmiita ensimmäiseen koskemattomuushaasteeseenne?” Valerian aloitti kilpailijoiden nyökytellessä ja päästäessä myöntyviä vastauksia – tätä he olivat odottaneet. Koskemattomuuskilpailun voitto takaisi varman jatkon pelissä ja ensimmäinen kilpailija putoaisi illalla pelistä. Paljon oli pelissä ja heimojen voimat testattaisiin tänään ensimmäistä kertaa. Toisilla pelissä oli enemmän kuin toisilla – hävitty haaste saattoi tietää soihdun sammumista ja pelin loppumista. Valerian nyökkäsi puolestaan kilpailijoiden reaktiolle – niin täynnä energiaa ja intoa, vaikka takaraivossa oli ajatus oman pelin loppumisesta.
”Tämän päivän haasteessa juoksette kilpaa ylös rahtiverkkoa pitkin ylös tornin päälle. Kun koko heimonne on tornin huipulla, vedätte yhdessä painavan kärryn ylös, hyppäätte kyytiin ja laskette mäen alas. Tornin juurelta löydätte kolme vaihtoehtoa pöytälabyrinteista. Ensimmäinen heimo alhaalla saa ensimmäinen valinnan, toinen heimo saa valita kahdesta jäljelle jääneestä ja viimeisenä alas tullut heimo saa sen, mikä jää jäljellä. Valittuanne labyrintin, irrotatte sen ja vedätte sen vielä korkeamman tornin huipulle. Tornin huipulla kaksi jäsentä ratkaisee heimon valitseman labyrintin kuljettamalla kolme palloa labyrintin päässä oleviin koloihin. Kaksi heimoa, jotka saavat ensimmäisenä kolme palloa koloihin, voittavat koskemattomuuden”, Valerian selitti haasteen kulun. Puhuessaan koskemattomuudesta mies nosti liinan pöydän päältä paljastaen kaksi koskemattomuuspatsasta – Suurempi patsas oli tinasta valmistettu koristeellinen nainen, joka kantoi ojennetuilla käsillään simpukan kuorta. Patsaan hame oli koristeltu ja yksityiskohtainen. Toinen patsas oli naista pienempi tyttö niin ikään tinasta valmistettu ja kantaen simpukan kuorta käsissään. Molemmat patsaat seisoivat pyöreällä jalustalla ja rinnuksia peittivät yksityiskohtaiset kirjailut. Kilpailijoiden suusta kuului ihastelevia huokauksia etenkin Phoboksen ja Peggyn suista – patsaat olivat taidokasta käsityötä.
”Tätä te tavoittelette. Koskemattomuus takaa pelinne jatkumisen antamalla suojan heimoneuvostoon, eikä teitä voi äänestää ulos. Hävinnyt heimo kohtaa heimoneuvoston, jossa yksi heidän jäsenistään putoaa pelistä ensimmäisenä kilpailija”, Valerian selitti. Kilpailijat nyökyttelivät ymmärtämisen merkiksi – tämä asia tuntui olevan itsestäänselvyys. Kukaan ei halunnut olla ensimmäinen putoaja, kukaan ei halunnut sitä kohtaloa itselleen eikä tuottaa heimolleen pettymystä.
”Tämän lisäksi pelaamme palkinnosta. Ensimmäiseksi sijoittunut heimo voittaa koskemattomuuden lisäksi tulentekosetin ja toiseksi sijoittunut heimo voittaa itselleen koskemattomuuden lisäksi tulukset, joista on apua tulen sytyttämiseen leirissä”, Valerian jatkoi selittämistä. Palkinto koskemattomuuden päälle lisäsi panoksia – ilman tulta ei olisi ruokaa ja ilman ruokaa ei olisi energiaa kisata kilpailussa. Pelissä oli paljon – ei vain pelin jatkuminen ja turva illalle vaan myös jaksaminen pelissä. Tuli oli elintärkeä asia autiolla saarella, jonka joutui jakamaan tuntemattomien kanssa.
”Eiköhän aloiteta”.

Matsing, älyä edustava heimo, seisoi sinisellä matolla valmiina juoksemaan verkkoa ylös heti luvan saatuaan. He olivat nopeasti sopineet, kuinka he tulisivat etenemään haasteessa – Shawn ja Dominic olisivat päävastuussa voimaa vaativissa osuuksissa ja hoitaisivat vetämiset, kun taas Agatha ja Erin hoitaisivat yhdessä labyrintin haasteen lopussa. Shawn oli ollut tyytyväinen työnjakoon, vaikka hän olisi mielellään osallistunut myös labyrintin ratkaisemiseen, mutta epäili omien voimiensa hiipuvan raskaissa vedoissa. Shawn ei ainakaan voisi joutua huonoon valoon, mikäli haaste epäonnistuisi mutta ei myöskään saisi kunniaa labyrintin ratkaisemisesta, mutta alussa oli parempi kulkea vain valtajoukon mukana. Agatha pelkäsi tuottavansa heimolleen pettymyksen labyrintin kanssa – jos hän ei onnistuisi Erinin kanssa ja jos he eivät näin ollen voittaisi, olisiko hän ensimmäinen putoaja? Se olisi kamala pudotus edeltävästä kaudesta, vaikka edeltävä kausi ei saanut vaikuttaa Agathan omaan peliin ja päätöksiin. Tämä peli oli eri. Erin hymyili, hän oli valmis haasteeseen ja näyttämään, mihin hän pystyisi. Hän luotti Agathaan ja heidän yhteistyöhönsä eikä häviö ollut heille vaihtoehto – he eivät voineet hävitä älyä vaativassa tehtävässä muille heimoille, se ei vain tuntunut vaihtoehdolta. Ophelia nyrpisti nenää edessä aukeavalle kiipeämiselle ja vetämiselle, häntä ei innostanut ajatus rehkiä heti aamusta. Toisaalta hän tiesi mihin oli ryhtynyt ja hänen oli tehtävä kaikkensa, jotta hän ei kokisi veljensä kohtaloa. Eniten häntä harmitti, ettei hän saanut ratkaista labyrinttia, se tuntui juuri sellaiselta vastuulta, joka olisi sopinut hänelle mutta ehkä hänen vuoronsa loistaa oli seuraavassa haasteessa.

Kalabaw, voimaa edustava heimo tuntui olevan hyvin itsevarmana lähtöviivalla, punaisella matolla. He eivät juuri puhuneet, he tiesivät, mitä heidän tuli tehdä. Voimaa vaativat tehtävät olivat juuri heitä varten ja juuri heidän tuli voittaa tämä. Labyrintti tuskin olisi kevyt ja sen kannatteleminen tulisi vaatimaan voimaa ja mikäli he saisivat labyrinteista yksinkertaisimman, olisi voitto jo taattu heille. Häviön todennäköisyys oli erittäin pieni, sitä mieltä Oliver oli. Hän ei aikonut aloittaa peliään tappioputkella, kuten oli viimeksi aloittanut, sillä hänen omat osakkeensa eivät olleet huipussaan omassa heimossaan. Oliver tiesi vanhojen kilpailijoiden olevan uhka ja hän tiesi itsekin olevansa uhka. Miksei hyvännäköinen, vahva ja karismaattinen ensihoitaja olisi uhka? Ensimmäinen haaste olisi heidän. Peggy ja Kai olivat luvanneet hoitaa labyrintin, olisi se mikä tahansa. Peggyn ei ollut tarvinnut kahdesti miettiä lupautuessaan vastuutehtävään, sillä hän luotti omiin taitoihinsa. Ei yksi labyrintti voisi olla niin haastava, etteikö hän selviytyisi siitä voittaja ja kun hän selvittäisi sen, heimon yhteishenki nousisi entisestään. Hän osoittaisi, että hän oli tullut pelaamaan heimonsa puolesta ja heidän, joista hän välitti ja hän aikoi välittää omasta heimostaan. Kai naksautteli niskojaan puolilta toisille, edessä tulisi olemaan rankka haaste – vaikka voitto ei ollut välttämätön hopean taatessa koskemattomuus, olisi voitto huomattavasti parempi ja näyttäisi muille heimoille, että Kalabawia tulisi varoa – Voima olisi se todellinen uhka. Kai aikoi tehdä kaikkensa heimonsa menestyksen eteen ja mikä sen jalompaa kuin uhrautua vastuutehtävään labyrintin suhteen.

Tandangin riveissä kauneutta edustava Wilson Myerscough sekä Dvalinn tuntuivat hytkyvän jännityksestä – heidän heimonsa oli listattu altavastaajaksi jokaisen silmissä, jopa heidän omien kilpailijoidensa. Kuinka hienolta ja jännittävältä se tuntuisikaan laittaa muille heimoille luu kurkkuun ja napata voitto ensimmäisestä haasteesta. Heidän ilmeensä olisivat näkemisen arvoiset, sen jos minkä Wilson tiesi. Hän halusi nähdä muiden reaktiot, kun hän ottaisi voiton heimolleen ja hän nostaisi koskemattomuuspatsaan korkealle ilmaan ja tuulettaisi voittoaan – tai, ehkä hän ei tuulettaisi, mikäli halusi säilyttää jonkunlaisen hyvän hengen heimojen kesken ja luoda parempi suhteita myös muihin heimoihin. Jossakin kohtaa hän tulisi olemaan osa muita heimoja, mies oli päättänyt selvitä yhdistymiseen voittajana. Linda hieroi otsaansa, hän joutuisi tekemään Riverin kanssa niin paljon tulevassa haasteessa, että pelkkä ajatus kuvotti naista. Nainen oli kuvitellut saavansa hyvän ja vahvan heimon, kuten edeltävällä kaudella ja pääsevänsä yhtä helpolla, mutta ei. Hänet oli laitettu todelliseen testiin hänen joutuessa valmentamaan toivotonta heimoa – ei minkäänlaista harmoniaa tai rauhaa, ei kuuntelevia korvia ja mikä pahinta, ei voimaa haasteissa. Linda vain toivoi, että joku yllättäisi hänet positiivisesti tai muuten hän olisi vastannut turhaan myöntävästi, kun hänet oli kutsuttu ottamaan revanssi edeltävästä kaudesta.

”Pelaamme koskemattomuudesta – selviytyjät valmiina, nyt!” Valerian lähetti kilpailijat matkaan tuttujen sanojen myötä. Kilpailijoita ei tarvinnut kahdesti käskeä, kun Kalabawin kuusi jäsentä syöksyivät punaiselle verkolle, Matsingin kuusi jäsentä tarttuivat siniseen verkkoon ja Tandangin kilpailijat ampaisivat keltaiselle verkolle.
”Teidän kaikkien tulee päästä rahtiverkon huipulle, ennen kuin voitte alkaa vetää!” Valerian muistutti alhaalta. Kädet ja jalat kävivät tiuhaan tahtiin kaltevassa verkossa kilpailijoiden kiivetessä ylemmäs ja ylemmäs ensimmäisten saavuttaessa huipulla puisen lattian ja valmistautuessa vetämään köyttä. Kalabaw saavutti tornin huipun ensimmäisenä, heti perässä Matsing ja heidän jälkeensä Tandang kilpailijoiden edetessä ensimmäiselle huipulle lähes rinta rinnan. Mutta heimojen voimat mitattaisiin vasta haasteen seuraavissa vaiheissa – painavan puukärryn vetämisessä ylös sekä suuren suorakulmion muotoisen labyrintin vetämisestä ylös seuraavalle tornille.
”Kalabaw tarttuu ensimmäisenä köyteen Matsing aivan perässään. Älkää luovuttako Tandang!” Valerianin huudot kantautuivat alempaa heimojen kiskoessa kärryä ylös paksun narun avulla. Punaiseen pukeutunut Voimaheimo, Kalabaw, kiskoi vauhdilla omaa kärryään ylös heidän myös saadessa kärrynsä ensimmäisenä ylös. Kalabawin jäsenet hypähtivät suoraan kärryyn, jonka he saivat kiskottua ylös. Oliver ja Kai työnsivät kärryn yhdessä liikkeelle heidän kiitäessä mäkeä alas kahden muun heimon vasta saadessa kärrynsä mäen huipulle.
”Kalabaw on siirtynyt kilpailussa johtoon, Tandang ja Matsing saavat vasta kärrynsä huipulle”, Valerian selosti Kalabawin punaisen kärryn pysähtyessä heinäkasaan, josta kuusi kilpailijaa kaivautui esiin omalle matolleen.
”Kalabaw saa ensimmäisen valinnan!” Valerian huudahti kahden muun heimon pysähtyessä kärryineen lähes yhtä aikaa heinäkasoihin ja heidän aloittaessa kömpimisen omalle matolleen.

Rinnakkain oli kolme labyrinttiä, jotka olivat yhtä pitkiä ja leveitä numeroituna yhdestä kolmeen. Jokainen labyrintti oli kiinnitetty neljällä nyörillä kiinni. Jokaisen radan kohdalla oli kolme oman heimon tunnusvärillä varustettua labyrinttia – samat vaihtoehdot kaikilla, mutta vain yksi heimo saisi yhden numeron. Numero yksi oli labyrintti ilman seiniä – esteenä siinä oli salmiakkikuvioisia korokkeita sekä alaspäin viettäviä ramppeja, joka tarkoitti pallon joutumista kouruun ja sieltä takaisin alkuun. Ramppeja alas oli kolmessa eri kohdassa molemmin puolin ja salmiakkikuvioisia esteitä viisi pitkin rataa ja ne tulisi kiertää, jos pallon haluaisi lopussa oleville koloille, joiden suojana ei ollut seinämiä. Toinen labyrintti oli hyvin yksinkertainen – siinä oli keskellä kapea väylä pallolle ja muutamassa kohdassa matalat seinät, jotka suojaisivat palloa putoamasta mutta myös paljon tyhjää tilaa, joka antoi pallolle luvan pudota alas reitiltään kouruihin ja sieltä alkuun. Lopussa oli kolot kolmelle pallolle eikä siellä seiniä estämässä palloja putoamasta viimeiseltä tasanteelta.
Kolmas labyrintti muistutti kaikista eniten labyrinttia siinä ollessa ohuet ja matalat seinämät, jotka estivät paikoin palloa putoamasta, mutta oikea reitti tulisi selvittää, jos pallon haluaisi toisessa päässä oleviin koloihin. Tämän lisäksi ulkoseinissä oli koloja, jotka mahdollistivat pallon putoamisen alas kouruun, joka palauttaisi pallon takaisin alkuun eikä lopussa ollut minkäänlaista suojaa pallolle vaan pallo voisi kierähtää kolojen luota koska vain kouruun ja palata alkuun.

Voiman jäsenet loivat silmäyksen toisiinsa ja he katselivat edessä olevia labyrinttejä – minkä he valitsisivat? Lyhyt supattelu kävi heidän välillään, kunnes Peggy astui eteen ja osoitti labyrinttia numeroa yksi.
”Kolme!” Peggy huudahti Valerianille ja syöksyi avaamaan nyörejä yhdessä Queenien, Julyn ja Kain kanssa. He olivat ennen haastetta puhuneet yksinkertaisimmasta labyrintista, mutta pelkkä suora labyrinttina kuulosti liian helpolta ollakseen totta. He olivat käyneet nopean viime hetken mietinnän siitä, minkä labyrintin he valitsisivat tietäen pohdinnan kuluttavan aikaa ja heidän etumatkaansa umpeen. Mutta toiseen torniin kiipeäminen ei olisi heille ongelma missään muodossa. Peggy uskoi heidän saavan kasvatettua etumatkaa kiivetessään seuraavaan torniin. Mitä enemmän etumatkaa heillä olisi, sitä todennäköisemmin he voittaisivat haasteen.
”Matsingille toinen valinta”, Valerian ilmoitti hyvin pian Kalabawin valittua. Matsingilla oli vaihtoehtona labyrintit numero yksi tai kaksi eikä heidän tarvinnut miettiä kahdesti, kumman he valitsisivat – he olivat sopineet haasteen alkaessa järjestyksen, jossa he tulisivat menemään.
”Yksi”, Agatha totesi rientäessään avaamaan jo solmuja yhdessä Erinin, Galan ja Ophelian kanssa toivoen tehneensä oikean ratkaisun joukkueena. Labyrintin valinta oli tämän haasteen tärkein osuus ja jos valinta ei osuisi oikeaan, olisi lopputuloksena häviö ja reissu heimoneuvostoon.
”Tandangille jää labyrintti numero kaksi”, Valerian ilmoitti Kauneuden ryhtyessä Phoboksen, Dinahin, Lindan ja Wilsonin johdolla avaamaan narun solmuja vapauttaakseen labyrintin ja kuroakseen välimatkan umpeen niin Älyyn kuin Voimaan, joista jälkimmäinen nosti jo labyrinttinsä paikoiltaan kantaen sitä seuraavan puisen laatikon kyytiin, jonka he tulisivat vetämään ylös.
”Kalabawin Oliver ja Norwood kiipeävät ensimmäisinä ylös valmistautuen vetämään labyrinttinsä ylös”, Valerian selosti haasteen tapahtumia. Kaksi kilpailijaa kustakin heimosta vetäisi tornin huipulla muiden työntäessä laatikkoa samalla, kun he itse kiipesivät ylös tikkaita.
”Matsingilta Shawn ja Dominic lähtevät kiipeämään ylös, Tandangilta Linda ottaa roolia kiivetessään ylös River perässään!” Linda irvisti kiivetessään, hän ei aikonut olla näin näkyvässä roolissa – hän oli halunnut vältellä johtajan roolia sen vaarallisuuden takia – johtajat putosivat pelistä ennemmin tai myöhemmin. Alkupeliin johtajan rooli saattoi sopia, mutta johtajana olo tulisi tuhoamaan hänen loppupelinsä. Viime kaudella johtajat oli pudotettu yksi kerrallaan. Miksi tämä kausi olisi poikkeus?

Voiman, Kalabawin, Oliver ja Norwood kiskoivat köyttä neljän muun jäsenen kiskoessa labyrinttia ylöspäin heidän edetessä varmasti puola kerrallaan kohden huippua. He olivat saavuttaneet puolivälin tikkaissa toisten heimojen vasta aloittaessa omien labyrinttiensä vetämisen ylös.
”Vedä, vedä!” Queenien ääni kantautui muiden ääninen ylitse hänen antaessa tahtia heimolleen. Naisen huutaessa ”vedä”, he liikkuivat yhtenä joukkona askeleen ylemmäs tasaiseen tahtiin pitäen välimatkan muihin heimoihin.
”Voimalla on hyvä vauhti yllä, Kauneus ja Äly alkavat vetämään omaa labyrinttiaan ylös”, Valerian selosti haasteen kulkua. Shawn tarttui ensimmäisenä köyteen Dominic selkänsä takana. Loput neljä Älyheimon jäsentä pitivät kiinni laatikosta ja vetivät sitä käsin ylöspäin.
”Vetäkää, vetäkää!” Shawn karjui ohjeita ylhäältä. Miehen kädet puristivat köyttä hänen tehdessä koko kropallaan töitä, jotta painava laatikko liikuttaisi labyrinttia ylös hänen ja Dominicin luokse.
”Yhessä, nyt! Nostakaa, nyt!” Shawn huusi kovalla äänellä yrittäen samalla peittää huudollaan alleen muiden heimojen ohjeet sotkeakseen heidän rytminsä. Kauneuden riveissä oli hiljaista eikä keskellä kulkevan heimon suunnalta kuulunut rytmitystä vetoon – jokainen keltaista huivia kantava joutui täysillä keskittymään fyysiseen suoritukseen, jotta he saisivat laatikon liikkumaan. River ja Linda ähisivät ylhäällä ja tikkaita etenevät neljä kilpailijaa ähisivät niin ikään raskaan suorituksen myötä, mutta he eivät aikoneet luovuttaa – luovuttaminen olisi sama asia kuin lähteä kotiin. Se ei ollut kenellekään vaihtoehto.
”Voima saavuttaa huipun ensimmäisenä! Asettakaa labyrintti paikoilleen ja alkakaa ratkaista!” Valerian huudahti. Huuto sai Lindan vilkaisemaan vierelleen Oliverin luotsaaman heimon suuntaan ja pyöräyttämään silmiä – tietenkin Oliver yritti olla kultapoikana omassa heimossaan, se ei tullut yllätyksenä. Voimasta Peggy ja Kai asettuivat salmiakkikuvioisen labyrintin eteen tarttuen kädensijoista ensimmäisen valkoisen pallon pyöriessä nopeasti kouruun ja takaisin alkuun.
”Labyrintti on opettelua, se vaatii aikansa”, Valerian totesi Voiman epäonnistuessa ensimmäiset viisi yritystä heti alkuunsa. Alaspäin viettävät mäet ja terävien kulmien väistely ei ollut helppoa pyöreällä liukkaalla pallolla paineen alla.
”Äly saavuttaa huipun Kauneus aivan kannoillaan! Kiinnittäkää labyrintti ja ruvetkaa töihin!” Valerian seurasi tiiviisti heimojen työskentelyä labyrinttien parissa.

Pallo pyöri punaisella alustalla ohittaen ensimmäisen salmiakkikuvioisen esteen ja ensimmäisen liuskan alas pallon ollessa puolivälissä labyrinttia.
”Hyvin menee, nyt vasemmalta”, Peggy ohjeisti heidän kääntäessä labyrinttia yhdessä ja kiertäessä seuraavan esteen lähestyessä labyrintin loppua ensimmäisellä pallollaan.
”Älystä Erin ja edeltävän kauden Agatha alkavat ratkaista labyrinttia”, Valerianin sanat saivat Agathan puraisemaan alahuultaan – hän ei halunnut muistutusta siitä, että hän oli pelannut edeltävällä kaudella.
”Okei, reitti on aika selkee tässä sokkelossa, pitää varoa vaan kaikkia noita pudotuksia. Alotetaan”, Agatha totesi – se oli totta, että reitti oli yllättävän yksinkertainen ja hän oli havainnut sen nopeasti katsoessaan labyrinttia, sillä reitti kulki kaikkien mahdollisten pudotusten kautta. Erin laski ensimmäisen pallon siniselle alustalle. Labyrintin alku olisi helppo, mutta vaikeudet alkaisivat, kun he lähestyisivät reunoja. Molemmat naisista olivat jo hengästyneitä ja uupuneita rankan kiipeämisen ja vetämisen jälkeen eivätkä paineet helpottaneet yhtään.
”Kauneudelta Phobos sekä Linda ratkomassa palapeliä. Lindalta huikea suoritus, mikäli hän onnistuu tuomaan heimolleen voiton!” Linda virnisti laskiessaan pallon suoran alkuun ja tarttuessa kunnolla kahvasta kiinni.
”Okei, lähetään yrittämään”, Linda huokaisi uupuneena, hänen käsiään pakotti rankka vetäminen mutta vaihtoehtoja ei ollut – hän ei aikonut mennä heimoneuvostoon, vaikka hän olikin heimolleen tärkeä apu haasteissa, jotkut saattaisivat ajatella pelkästään yksilöpeliä, jolloin hän putoaisi ensimmäisenä. Pallo pyöri keltaisella alustalla hetken, kunnes se vierähti saman tien alas kapealta sillalta.
”Katsoa kannattaa kaiteita sillan, silloin ei tarvitse nähdä tulta heimoneuvoston”, Phobos hymähti osoittaessaan sormellaan alun seinämiä, jotka suojasivat palloa putoamasta ajoittain.
”Phobos, sä olet nero! Ihan pienillä liikkeillä saadaan pallo maaliin”, Linda totesi nyt jo hymyillen asettaessaan pallon uudestaan sillalle.
”Voima saa ensimmäisen pallon maaliin pitäen johtoasemansa!” Valerian huudahti pian, kun punaisella alustalla pallo jäi pieneen koloonsa. Voima asetti välittömästi uuden pallon labyrinttinsa alkuun.
”Sama homma uusiks”, Kai totesi lyhyesti heidän hiljentyessä keskittymään pallon vierittämiseen labyrintin toiseen päähän.
”Kuin tyhjästä, Kauneus ottaa Voiman kiinni saamalla ensimmäisen pallonsa maaliin!” Valerian huudahti. Huudon myötä Peggyn katse nousi omasta laudastaan vieressä olevaan Kauneuden heimoon ja pallo vierähti alas punaiselta alustalta.
”Peggy, keskity”, Queenien ääni kuului taustalta. Kai asetti pallon kärsivällisesti takaisin alkuun – he eivät tarvitsisi ensimmäistä sijaa, sillä toinen sija toisi heille myös koskemattomuuden.
”Kauneus siirtyy johtoon toisella pallolla! Äly kaventaa saamalla ensimmäisen pallon maaliin!” Valerian selosti. Erin hieraisi hikeä otsaltaan heidän saatuansa ensimmäisen pallon koloon.
”Valmis uuteen suoritukseen?” Erin kysyi laskiessaan pallon laudalle. Agatha nyökkäsi lyhyesti vastaukseksi. Naisten katseet ja huomio olivat täysin omassa tekemisessään eivätkä he vilkuilleet muiden suorituksia omien labyrinttiensä kanssa. Vasta, kun Valerian ilmoittaisi kilpailun olevan ohi, he lopettaisivat. Dominic kurkki innoissaan kahden muun heimon suorituksia ja irvisteli sitä mukaan. Hän ei ollut ainoa Wilsonin ja Dvalinnin tehdessä täysin samoin Kauneuden riveissä. Norwood seisoi kädet selän taakse ristittynä ja tuijotti rauhallisena pallon liikkumista keltaisella laudalla.
”Olisi ehkä pitänyt sittenkin ottaa vain se yksinkertaisin”, Norwood hymähti lähinnä itsekseen, kun keltaisella laudalla kolmas pallo suoritti suoran tien koloonsa.
”Kauneus voittaa koskemattomuuden ja palkinnon! Etsimme vielä toista!” Valerian huudahti. Wilson tuuletti avoimesti heidän voittoaan. Phobos kietoi kätensä välittömästi Lindan ympärille, tuntui hyvältä voittaa haaste. River löi nyrkillä kevyesti ilmaan, kuka olisi uskonut Kauneuden voittavan haastetta? Kuka olisi uskonut tähän tuhkimotarinaan.

Dominicin katse siirtyi Voiman punaiseen lautaan, jossa he saivat toisen pallon koloon yhtä aikaa, kun Älyn sinisellä laudalla Agatha ja Erin saavuttivat myös maalin.
”Tilanne on Voiman ja Älyn välillä kaksi – kaksi. Ratkaiseva pallo!” Valerianin selostus teki tilanteesta entistä jännittävämmän. Erin laski heimonsa viimeisen pallon alustalle pallon lähtiessä liikkeelle Agathan ja Erinin kallistaessa lautaa varovasti oikeisiin suuntiin. Heillä oli pitkä reitti mutkiteltavana sekä vaaran kohtia pudottaa pallo, mutta yhtäkään palloa he eivät olleet vielä pudottaneet, mikä oli ihme. Punaisella alustalla pallo liikkui kiertäen salmiakkikuvioisia esteitä Kain ja Peggyn painotusten myötä.
”Joo, sit taas vasemmalta ohi”, Kai totesi lyhyesti heidän kallistaessa lautaa.
”Voima ohittaa jälleen hankalan kohdan lähestyessä labyrintin loppua! Äly estää vaivoin palloa putoamasta! Heimot etenevät rinta rinnan!” Valerian huudahti molempien heimojen saadessa pallon viimeiselle tasanteelle lähes yhtä aikaa heidän tavoitellessa palloa viimeiseen vapaana olevaan kouruun.
”Älyn pallo käy kolon reunalle, mutta vierähtää kauemmas!” Valerian huudahti pallon käydessä kolon reunalla nopeasti ennen kuin pallo vierähti takaisin labyrintin keskustaa kohden. Voimassa Oliverin katse oli kiinnittynyt Erinin ja Agathan suuntaan, jotka yrittivät ratkaista heimolleen voiton. Oliver toivoi, ettei Matsing ottaisi voittoa – se olisi noloa, jos Voima häviäisi ensimmäisen haasteensa ja hän joutuisi toista kautta putkeen ensimmäiseen heimoneuvostoon. Mutta Oliver ei toivonut Agathankaan putoamista, hän odotti edelleen heidän yhteisen pelin alkamista, edeltävällä kaudella heidän pelinsä oli jäänyt yhteen päivään.
”Voima voittaa koskemattomuuden ja palkinnon!” Valerian huudahti pallon jäädessä koloonsa.
”Hyvä Kalabaw!” Oliver huudahti napatessaan Peggyn halaukseensa. Oliver onnistui välttämään ensimmäisen heimoneuvostonsa, aivan kuten hän tahtoikin, sillä nyt hän ei olisi vaarassa pudota.
”Ei mitään, hyvä yritys koko heimolta”, Agatha totesi hengästyneenä. Hän tiesi tappion haittaavan varmasti monia, mutta he eivät olisi pystyneet parempaan, haasteen voitto oli vain sekunneista kiinni ja tällä kertaa onni ei ollut heidän puolellaan. Ophelia tuhahti pienesti – hänen veljensä oli hävinnyt viime kaudella ensimmäisen haasteen ja nyt hän hävisi ensimmäisen haasteen. Kaikkein kuvottavinta olisi, jos hän jakaisi Hamletin kohtalon ja putoaisi myös ensimmäisenä – se olisi suorastaan naurettavaa eikä niin voisi tapahtua. Hän oli tullut tänne voittamaan ja kumoamaan Hamletin virheet.
”Tandang, onnittelut koskemattomuudesta sekä tulentekosetistä”, Valerian sanoi ojentaessaan koskemattomuuspatsaan leveästi hymyilevälle Lindalle.
”Ottakaa palkintonne ja palatkaa leiriin, nauttikaa vapaaillasta”, Valerian lähetti iloisen, uupuneen Kauneuden takaisin leiriinsä palkinnon kanssa. Wilson nosti laatikon yhdessä Dvalinnin kanssa heidän suunnatessa leiriään kohden.
”Kalabaw, onnea koskemattomuudesta. Ottakaa palkintonne ja palatkaa leiriin”, Valerian ojensi Peggylle pienemmän tyttöä esittävän koskemattomuuspatsaan lähettäen punaisen heimon tuluksien kanssa takaisin leiriinsä.
”Matsing, teillä minulla ei ole mitään. Me näemme illalla heimoneuvostossa, jossa kolmen päivän jälkeen yksi teistä äänestetään ensimmäisenä ulos”, Valerian kertoi totuuden – jonkun kohtalo olisi pudota ensimmäisenä. Uupunut ja surullinen Matsing kääntyi kannoillaan palatakseen leiriinsä. Heillä olisi iltapäivä aikaa miettiä, kenet he pudottaisivat – kuka ei olisi heimolle arvokas.
Honey:Dream
Honey:Dream
Professori
Professori

Viestien lukumäärä : 203
Join date : 27.08.2020
Ikä : 22

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

[Tp] Selviytyjät - Filippiinit (Osat 1-4) Empty Vs: [Tp] Selviytyjät - Filippiinit (Osat 1-4)

Viesti kirjoittaja Honey:Dream 09.04.21 17:02

Osa 4. Ensimmäinen pudotus

Tandangin heimossa tunnelma oli katossa – he olivat ottaneet tärkeän ensimmäisen voiton ja osoittaneet muille, ettei heitä kannattanut aliarvioida. He olivat itsekin aliarvioineet osittain oman heimonsa ja omat taitotasonsa. Voitto oli enemmän kuin tervetullut tulentekosetin kanssa, sillä nyt he saisivat sytytettyä tulen lämmittämään heitä viileämpinä öinä ja lämmitettyä ruokaa itselleen. Miehet laskivat puulaatikon maahan majan viereen ja kävivät tutkimaan laatikon sisältöä – sytykkeitä ja tulukset, myös muutama tulitikku pahan päivän varalle. Heillä ei tulisi olemaan mitään hätää tulevien päivien aikana pitää tulta yllä.
”Mä voin sytyttää tulen meille. Linda, uskomaton suoritus haasteessa”, Wilson kehui hymyillen Lindaa, joka vastasi tähän lyhyesti nyökkäämällä. Phobos ja Dinah olivat kadonneet nopeasti rannan tuntumaan.
”Kiitos Wilson, yritetään pitää tää hyvä meno haasteissa”, Linda ei vastannut pitkästi – hänellä ei ollut enempää sanottavaa miehelle, mutta oli kiitollinen hyvin sujuneesta haasteesta ja heimostaan, joka tuntui pelaavan odotettua paremmin yhteen. Wilson oli tyytyväinen heimoonsa, hän oli saanut vielä jäädä taka-alalle, sillä hänen pelinsä alkaisi vasta, kun muut kilpailijat olisivat ottaneet itselleen maalitaulun selkäänsä aivan kuten Linda tällä hetkellä teki. Linda pelasi juuri niin kuin Wilson toivoi – nainen pakotettiin ottamaan suurta roolia ja pärjäämään haasteissa ja heti tilaisuuden tullen Wilson aikoi iskeä. Heimovaiheessa vielä ollessa Wilson voisi suojella Lindaa ja käyttää naista suojakilpenään, mutta heti jos hän kokisi, ettei voisi luottaa Lindaan, olisi naisen aika lähteä kotiin eli viimeistään yksilöpelin alkaessa. Wilson ei pitänyt Riveristä, Riverin hän halusi ulos heti kun oli mahdollista. Heimoon riittäisi yksi vahva nainen ja Linda oli parempi vaihtoehto pitää mukana juuri sen vuoksi, että Linda oli aiemman kauden kilpailija ja kaikille uhka toisin kuin River, joka tuntui olevan vain fyysinen uhka. Sosiaalista peliä ei Tandangissa ollut vielä hirveästi nähty jokaisen tuntuessa jäävän enemmän omiin oloihinsa ja ajatuksiinsa. Totuus suhteista paljastuisi vasta ensimmäinen tappion tultaessa. Jokainen oli varmasti luonut jo mielipiteensä heistä, joiden kanssa halusi tehdä yhteistyötä mutta Wilson ei ollut havainnut aloitteita tapahtuvan kenenkään suunnalta.

Phobos tuijotti vaaleanvihreillä silmillään lähes pilvetöntä taivasta. Nainen oli asettautunut makaamaan rantahietikolle rankan haasteen jälkeen suu hennossa hymyssä. Hän ei kääntänyt katsettaan vieressään makoilevaan Dinahiin, joka ei ollut vähentänyt pitkiä vaatteita lämpimästä päivästä huolimatta vaan kulki edelleen täysin pukeissa toisin kuin Phobos itse. Phobos halusi ottaa aurinkoa, hieman rusketusta ja oli jättänyt ylleen vain vaaleanpunaiset bikininsä. Phobos oli ylpeä itsestään, hän oli onnistunut haasteessa ja saanut kehuja ja mikä tärkeintä, heidän heimonsa oli voittanut haasteen. Oli tuntunut hyvältä saada turvan tunnetta itselleen.
”Mä haluun miehistä eroon”, Dinah ei puhunut paljoa, mutta nyt nuori nainen avasi suunsa. Dinah oli kokenut Phoboksen luotettavaksi heidän vietettyään aikaa kahdestaan hiljaisuuden keskuudessa jo kolme päivää. Dinahin harmaiden silmien katse kohdistui vaaleahiuksiseen Phobokseen, joka hymähti pienesti.
”Niin, nuorten kauniiden naisten peli, kenes muunkaan? Kerrohan, kumpi ensin?” Phoboksen katse ei kääntynyt tyhjästä sinisestä taivaasta pois aivan kuin hän ei olisi ollut läsnä ollenkaan.
”Dvalinn”, Dinah ei aikonut perustella väitettään. Ei hän nähnyt miestä uhkana, mutta hän ei vain pitänyt äänekkäistä miehistä, jotka halusivat tehdä kaiken kaikkien puolesta ja kuvittelivat naisten olevan heikkoja. Jos naiset olisivat heikkoja, olisivatko he voittaneet haasteen Lindan ja Riverin johdolla? Tuskinpa. Dinah oli päättänyt ottaa miehet kohteekseen eikä hän aikoisi nähdä yhtäkään miestä finaalissa. Hän tekisi kaikkensa sen eteen, että miehet putoaisivat pelistä ensimmäisenä. Phobos ei vastannut siihen enää mitään. Hänelle ei ollut vielä suurta merkitystä, kuka heidän heimostaan putoaisi ensimmäisenä, hän ei ollut ehtinyt muodostaa suurempia mielipiteitä tai suhteita muihin. Mutta päivien edetessä muiden pudottaminen saattaisi olla hankalampaa ja mikäli joku lähtisi hänen peräänsä, tulisi hän olemaan Phoboksen kohde.

Kalabaw saapui leiriinsä, jossa tuli paloi vielä hennosti nuotiossa. Tuli oli hiipumaan päin Norwoodin istuutuessa ensimmäisenä leirinuotion ääreen kohentamaan tulta kerätyillä polttopuilla.
”Jes, tänään oli hyvä päivä. Sama meno vaan, mä oon ylpee meiän tiimistä”, Queenie oli kannustamassa omaa heimoaan heidän saavutettua leirinsä.
”Joo, älypelit saattaa tuottaa ongelmia kuten nähtiin labyrintissa, mutta kyllä me selvitään ku ei luovuteta”, Oliver leikki edelleen heimon johtajaa ja valmentajaa haluten vain nostaa omia osakkeitaan muiden silmissä.
”Joo, ihan täysin samaa mieltä. Saatiin palkintokin!” Queenie hymyili tyytyväisenä. Nainen loi silmäyksen Oliveriin, joka hymyili hammashymyään vastaukseksi. Peggy pyöräytti silmiään Queenien ja Oliverin keskustelulle. Peggy ei ollut saanut Queeniesta aitoa kuvaa vaan Peggystä tuntui, että Queenie yritti vain pitää itsensä Oliverin suosiossa uskoen Oliverin pystyvän johdattamaan hänet voittoon. Oliver oli pelaaja siinä missä muukin ja Queenie ei voisi onkia onneaan Oliverin kustannuksella, sitä Peggy ei itse arvostanut. Peli oli käynnissä ja Peggy tiesi tarvitsevansa ensimmäisen liittoumansa – kehen hän luottaisi riittävästi, jotta voisi luoda kunnon liittouman heti alkuun?
”Joo, samaa menoa vaan tulevissa haasteissa niin hyvä tulee. Peggy, hyvin hoidettu labyrintti”, Kai liittyi osaksi keskusteluun liittäen myös Peggyn omalla kiitoksellaan siihen.
”Ei mitään, mitä vaan heimon eteen”, Peggy kommentoi. Mitä vain ei täysin pitänyt paikkaansa, mutta oli parempi yrittää itsekin nostaa omia osakkeitaan heimossa, kun Oliver ja Queenie sitä harrastivat. Ja siinä se – Peggy aikoi luoda liittouman Kain sekä Queenien kanssa, jotta voisi myöhemmin tehdä suuren siirron pudottamalla Queenien. Hän voisi koska vain syöttää Queenien omasta liittoumastaan susille. Peggyn tulisi vain etsiä sopiva hetki juttelulle valitsemiensa henkilöiden kanssa eikä hän saanut unohtaa luomiaan suhteita Oliveriin ja Julyyn.

Matsing saapui leiriinsä päitään pudistellen. Koskemattomuuden voittaminen oli ollut hyvin lähellä, liian lähellä. Dominic heittäytyi majaan makaamaan ensimmäisenä Shawnin istuutuessa hänen viereensä. Shawnin katse kiinnittyi nuotioon, jossa ei vieläkään palanut tulta. Oli turhauttavaa elää ilman tulta, hävitä ensimmäinen haaste sekä päätyä ensimmäisenä heimoneuvostoon. Heidän heimonsa todellinen luonto paljastuisi hyvinkin pian. Shawn ei ollut vielä päättänyt, mihin kelkkaan hän lähtisi – yrittäisikö hän pitää miesten liittouman puolia vai pelaisiko suoraan heimon etu edellä, jolloin Gala olisi hänen mielestään lähtemässä. Tämän päivän haasteessa Gala oli hyvin näkymätön eikä tuntunut tekevän juuri mitään heimon edun saavuttamiseksi.
”No, mitä oot miettiny Dominic? Naisilla on enemmistö, jos he haluaa hyödyntää sen”, Shawn avasi keskustelun naisten poistuttua leirin sydämestä kauemmas. Dominic kohautti olkiaan.
”Oot ihan oikeessa, naisilla on ylivoima mut me saadaan kyl varmasti se käännettyy meiän hyväksi. Agathaa vastaa en haluis vielä lähtee, siitä on hyötyy meiän heimolle. Mut ehkä Erinin voisin pudottaa”, Dominic puheli. Hän arvosti Agathaa pelaajana ja halusi oppia naiselta vielä enemmän pelistä. Erinistä sen sijaan Dominic ei ollut missään vaiheessa saanut kuvaa vaan nainen vaikutti ajattelevan vain omaa etuaan eikä hän loistanut haasteessa riittävän hyvin. Jos joku pitäisi pistää heimon heikoimmaksi lenkiksi, Dominic nimeäisi Erinin.
”Entä Gala? Oisko helpompi saada  muut äänestämään Galaa, kun Gala ei tunnu olevan vahvin kilpailija?” Shawn rakensi keskustelua käyden läpi vaihtoehtoja, kenet he voisivat äänestää ulos – kenestä he voisivat luopua.
”Se voi olla, mut Gala on yllättävän pidetty. Semmonen äitihahmo omalla tavallaan, jos saat kii mitä haet”, Dominicilla oli hyvät välit myös Galaan ja hän piti Galasta, heillä oli ollut mukavia keskusteluja kuluneiden päivien aikana etenkin opintoihin liittyen. Shawn hymähti pienesti, hän ei ollut saanut Galasta kuvaa äitihahmona vaan kivenkovana sosiaalisena uhkana. Haasteissa Gala tuskin tulisi olemaan ongelma ja hänet olisi heimovaiheessa helppo pudottaa juuri heikon haasteosaamisen pohjalta.
”Kyl mä sanoisin silti, että Erin ensin. Erinin jälkeen Gala, jos tappioputki jatkuu. Erin ei tee hyvää heimon yhteishengelle”, Dominic perusteli omaa väitettään, hän oli tehnyt päätöksensä ja uskoi myös muiden lähtevän tähän pudotukseen mukaan.
”Se on kyl totta, että Erinin asenteessa joku ei oo kohillaan”, Shawn ei voinut väittää vastaan. Hän ei osannut vielä sanoa, että mikä se oli mutta jokin Erinissä oli epämiellyttävää. Shawn nyökkäsi lyhyesti Dominicin suunnitelmille, enää heidän tulisi varmistaa enemmistö.

Polku aukesi viidakkoon sitä reunustaen palmupuut ja vehreään taipuva maisema kapean hiekkaisen polun molemmin puolin. Kahdet askeleet painautuivat polkua vasten niiden kulkiessa kauemmas ydinleiristä kohden kaivoa puhtaan veden toivossa. Kaivo oli avain puhtaaseen veteen, sitä ei tällä hetkellä kulunut paljoa, kun nuotiossa ei ollut tulta eikä ollut keinoa ruoanlaittoon. Vaaleita hiuksia koristi sininen tuubihuivi hyvinkin tottuneesti, näin Agatha oli viime kaudella kantanut heimohuiviaan valtaosan ajasta. Agathan vierellä kulki Erin, jonka sininen huivi oli vedetty topiksi.
”Mä oon vähän miettinyt, et jos me kaks tehtäis yhteistyötä. Tai siis kun meillä suju haasteessakin niin hyvin”, Agatha hieraisi niskaansa puhuessaan, hän pelkäsi vastaanottoa, jonka saisi Eriniltä. Hän ei viime kaudella joutunut näin aikaisin aloittamaan liittoumien luomista ja muiden pudottamista, mutta nyt se oli heti edessä. Agatha tiesi jo, keihin hän tulisi luottamaan. Hän aikoi rakentaa oman pelinsä Erinin ja Shawnin ympärille, heistä nainen sai parhaat mahdolliset fiilikset ja heidän kanssaan Agatha viihtyi. Ei hänellä ollut mitään ketään vastaan, hän piti myös Opheliasta ja oli alkanut pitämään enemmän myös Galasta. Kenenkään pudottamisesta ei tulisi helppoa.
”Se kuulostaa hyvältä, mulla on ollut ihan samat ajatukset susta”, Erin puhui avoimesti. Monet pitivät Agathaa uhkana edeltävän kauden pelin vuoksi, mutta loppupeleissä Agatha ei ollut niin suuri fyysinen uhka, ei ainakaan Erinin mielestä. Erin uskoi voivansa voittaa Agathan – kukaan ei antaisi edeltävän kauden kilpailijalle voittoa.
”Mä oon vähän miettinyt, että otettaisiin Shawn kolmanneks. Mut me kaks oltais se liittouman ydin. Vähän niin kuin viime kaudella mä ja John”, Agatha puhui avoimesti – hän oli päättänyt luottaa Eriniin ja Erin voisi olla hänelle John. Ystävä, jonka kanssa jakaa jokainen salaisuus. Erin pyöräytti silmiään Shawnin nimen kohdalla, hän ei innostuisi siitä, jos mies sotkettaisiin heidän liittoumaansa. Erin piti Shawnia uhkana niin sosiaalisessa kuin fyysisessä pelissä ja se ei Erinille kelvannut, hän oli luvannut itselleen pudottaa mies ennemmin tai myöhemmin.
”Joo, mut me ollaan ydin”, Erin myöntyi huokaisten, jos hän halusi saada liittouman toimimaan tulisi hänen tehdä uhrauksia.
”Mitä mieltä sä oot, et kenet kannattais pudottaa ensin? Mietin et jos halutaan varmistaa naisten valta, niin toinen miehistä. Jos sä haluut tehä Shawnin kanssa yhteistyötä, niin sitten se ois varmaan Domenic?” Erin jatkoi keskustelua tärkeimpään – kenet he pudottaisivat. Agatha nyökkäsi lyhyesti. Hän ei ollut varma naisten liittoumasta, tulisiko sellainen oikeasti toimimaan?
”Joo, Dominicii oon myös ite miettinyt. Hän ei ehkä sovi tähän heimoon”, Agatha huokaisi, hän ei haluaisi kirjoittaa kenenkään nimeä paperiin, se oli kilpailun rankin ja haastavin puoli hänen mielestään.
”Joo, puhutaan tää suunnitelma muille naisille”, Erin hymyili tyytyväisenä, hänellä oli erittäin hyvä ote heimosta ja suunnitelmat olivat lähteneet käyntiin.

Heimossa kuhisi illan lähentyessä – keskusteluja käytiin suuntaan jos toiseen. Agatha veti Shawnin sivummalle juteltuaan ensin Erinin kanssa, Agatha ei aikonut luopua suunnitelmasta ottaa Shawnia toiseksi liittolaisekseen.
”Mitä sä oot miettinyt? Mä oon kuullu vaan Dominicin nimen”, Agatha aloitti keskustelen rehellisesti siitä, mitä hän oli kuullut ja mistä hän oli puhunut.
”Mulle on ehotettu sekä Galaa, että Eriniä. Haluun pitää heimon vahvana”, Shawn vastasi siihen, ei se ollut salaisuus – hän ei pitänyt sitä salaisuutena Agathalle, jonka kanssa hän tuli hyvin toimeen. Agatha puraisi alahuultaan, hän ei voinut uhrata Eriniä tässä vaiheessa peliä.
”Okei, kenen puoleen sä kallistut?” Agatha jatkoi utelemista epävarmana – oliko hänen liittoumansa vain yhden päivän liittouma?
”Eriniin, sitä me ollaan puhuttu. Voin harkita myös Dominicii, jos siihen saat enemmistön”, Shawn totesi. Hän ei jaksanut riidellä ensimmäisestä pudotettavasta tässä vaiheessa peliä, mutta vaihtoehdot tuntuivat olevan selvät ja Shawn tekisi oman ratkaisunsa vasta heimoneuvostossa – joko Erin tai Dominic putoaisi tänään.
”Ketkä ois äänestämässä Eriniä?”
”Dominic on puhunut asiasta Ophelialle ja Galalle”, Shawn vastasi siihen, heillä oli viime hetken neuvottelut käynnissä, mihin ilta johtaisi.
”Ja Erin on puhunut Dominicista myös heille”, Agatha vastasi alahuultaan purren. Hänen olisi tehtävä jotakin, jotta Erin saisi jatkaa peliä. Ja hänen tulisi tehdä jotakin hyvin nopeasti.
”Mä jään sulle palveluksen velkaa, jos äänestät Dominicii Erinin sijasta”, Agatha vastasi enempää miettimättä Shawnille. Tässä pelissä ei ollut hyvä jäädä palveluksia velkaa mutta se oli huomattu monta kertaa, että Agatha pelasi tätä peliä enemmän sydämellään kuin järjellä. Shawn nyökkäsi lyhyesti, hän voisi harkita asiaa.

Gala, Ophelia ja Agatha istuskelivat nuotion äärellä Galan yrittäessä vuorostaan saada tulta syttymään kivien avulla. Agatha tunsi itsensä kamalaksi ihmiseksi, hän oli pian jututtanut jokaista heimon jäsentä lukuun ottamatta Dominicia vain sen takia, ettei Erin putoaisi.
”Erin ilmeisesti puhu teille jo, mitä hän aikoo?” Agatha avasi keskustelun alahuultaan purren. Hänen oli keksittävä joku keino kääntää Gala ja Ophelia hänen puolelleen, varmistaa heidän äänensä tässä heimoneuvostossa.
”Joo, se puhu naisten liittoumasta. Musta se kuulostaa aivan mahtavalta idealta. Kai säkin olet mukana?” Gala loi pitkän katseen Agathaan. Gala ei ollut täysin varma, kuinka paljon hän luottaisi Agathaan mutta naisten liittouma oli hyvä idea niin kauan, kun Agatha olisi liittouman neljäs jäsen ja putoaisi heti miesten jälkeen. Opheliaan Gala luotti, he olivat ehtineet vaihtaa mielipiteitään Dominicin ja Erinin pudottamisesta ollen samaa mieltä naisten liittoumasta.
”Joo, se on hyvä, että ollaan samalla viivalla. Erinistä on meille enemmän hyötyä haasteissa”, Agatha jatkoi siihen. Ophelia nyökkäsi lyhyesti päätään jättäen kivet hetkeksi sivuun. Ophelia loi pitkän silmäyksen Agathaan – puhe naisten liittoumasta kuulosti hämäykseltä eikä Ophelia allekirjoittanut väitettä Erinin hyödyllisyydestä. Eihän nainen ollut tehnyt leirissä mitään ja haasteessa teki sen, mitä Agatha kertoi. Ophelia epäili Erinin päätyvän Agathan sätkynukeksi ja olevan vain lisä-ääni omaa hyväuskoisuuttaan aivan kuten John oli päätynyt kauniin naisen pauloihin. Ihme kyllä John oli osannut lopulta taistella tiensä sieltä voittoon mutta Erin tuskin siihen pystyisi ja Agatha ei saanut saada enempää valtaa. Ophelia alkoi epäillä suunnitelmaa äänestää Dominicia – ehkä Erin oli parempi ensimmäinen pudotus, silloin naiset säilyttäisivät edelleen ylivoimansa. Ophelia pelkäsi Agathan pelaavan hänen päänsä menoksi ja pudottavan hänet ensimmäisenä, olihan Agatha aiheuttanut viime kaudella koskemattomuusvoitollaan Hamletin putoamisen.

Aurinko laskeutui jo alas taivaalta, kun kuusi Matsingin kilpailijaa astelivat pitkän päivän päätteeksi ensimmäiseen heimoneuvostoon. Valerian seisoi kädet kevyesti taskuihin asetettuna kuuden selviytyjän saapuessa heimoneuvostoon. Viime kauden tavoin heimoneuvostossa paloi valkea nuotiossa, joka oli reunustettu korkealla kivireunuksella. Heimoneuvosto oli luonnonläheinen – puut näkyivät matalien puuaitojen takaa ja pieni puinen mökki lepäsi keskeneräisenä heimoneuvoston kulmassa. Mökin eteen oli kasattu puisia laatikoita ja mökkiin oli muutama soihtu kiinnitetty valontuojaksi. Kuusi pyöreää bongorummun kaltaista jakkaraa oli asetettu kahteen riviin ja Valerianin vieressä oli matala puinen pöytä äänestysuurnaa varten. Ikään kuin junanraiteet halkoivat heimoneuvoston merkaten polun äänestyskopille, jossa kilpailijat suorittaisivat äänestyksen. Polkua valaisivat pienet soihdut ja polun päässä odotti puinen pöytä ja sen yllä äänestysuurna.
Penkkien takana oli kuusi soihtua ilman tulta. Kilpailijat istuivat alas jakkaroilleen luoden silmäyksen kauden juontajaan.
”Ottakaa soihtu ja sytyttäkää se. Tämä on osa heimoneuvoston rituaalia. Tässä pelissä tuli edustaa elämäänne. Niin kauan, kun soihdussasi palaa tuli, olet yhä mukana pelissä. Tulesi sammuminen merkitsee pelisi päättymistä”, Valerian totesi Agathalle tutut sanat. Älyn jäsenet nostivat yksinkertaiset puiset soihdut. Soihdun yläosan lähettyvillä oli kolme puista kahvaa kiinnitettynä siniseksi maalattuun osioon ja kahvojen alla sininen nyöri, jossa roikkui keltainen puinen kukka sekä puinen ratas. Helminauha roikkui nyörissä kiinni ja helminauhan päässä oli pieni sininen tupsu. Sinisen nyörin alla puuhun oli kaiverrettu kilpailijan nimi.  Tuli syttyi soihtuihin ja soihdut asetettiin takaisin penkkien taakse tunnelmavalaistukseksi edustaen selviytyjien kulkua tässä pelissä.

”Kolme päivää takana. Ihan ensiksi, Agatha. Miten tämä kausi on eronnut edeltävästä?” Valerian siirsi huomion suoraan Agathaan, joka hieraisi niskaansa. Lähtiessään kilpailuun toisen kerran, hän ei ollut odottanut saavansa näin paljon huomiota ja muistutusta edeltävästä kaudestaan mutta se tuntui olevan vääjäämätön totuus – hän ei pääsisi siitä leimasta irti ja se kulkisi hänen mukanaan siihen asti, kunnes hän putoaisi kilpailusta.
”Aika monellakin tapaa. Heimon koko on yhtä suurempi kuin viime kaudella ja kilpailijat aivan erilaisia. Tälläkin kaudella heimossani on naisilla ylivoima. Mikä on erilaista, niin hävisin tällä kertaa ensimmäisen haasteen eikä meillä ole leirissä vielä tulta”, Agatha totesi siihen. Hän ei osannut erotella, mikä muu erosi. Kaikki oli aivan erilaista kuin viime kaudella ja mikään tuskin olisi samanlaista.
”Aivan. Tästä päästään hyvin heimonne leiriolosuhteisiin. Shawn, miten ootte pärjännyt leirissä?” Valerian siirsi keskustelun eteenpäin antaen puheenvuoron seuraavalle.
”Maja rakentui yhteistyöllä ja siinä kelpaa. Iso miinus on tulen puuttuminen, meidän onneks säät on suosinut mutta kun tulee vähänkin kylmempi ilma, on aika tukalat oltavat. Tän lisäks ruoka on ollut ongelma, ei me olla syöty kun raakaa kookosta pariin päivään. Kyllä se alkaa tuntua jo”, Shawn pyöritteli päätään puhuessaan. Hän tarvitsi energiaa, he kaikki tulisivat tarvitsemaan energiaa mutta tuluksia ja tulta ei ollut näkyvissä ennen voittoa. Shawnin sanat saivat muun heimon nyökyttelemään.
”Oishan sinne kiva saada pari tyynyä ja peittoja tulen lisäksi”, Ophelia vastasi hennosti hymyillen Dominicin naurahtaessa.
”Huumorinaisia, ei täällä ihan semmosta luksusta oo tarjolla. Ellet sä sit Valerian pysty antaa meille semmosii lohdutukseks”, Dominic jatkoi kommentointia aivan Ophelian perään.
”En valitettavasti. Voidaan katsoa, jos ylellisyyksiä on tarjolla jonkun haasteen palkintoa. Haasteesta puheen ollen, Erin, mitä tapahtui koskemattomuuskilpailussa?” Valerian naurahti Domenicin kommentille palauttaen keskustelun koskemattomuushaasteeseen.
”En mä tiedä, ei se pallo vaan mennyt sinne koloon. Toiset oli tällä kertaa parempia mut sen takia on tärkeetä, että me pidetään heimo vahvana tulevia haasteita ajatellen”, Erin kohautti olkiaan. Ei hän ollut tehnyt haasteessa mitään väärin eikä hän ollut siinä tilanteessa yksin. Hän jakoi saman kohtalon Agathan kanssa – he olivat yhdessä epäonnistuneet.
”Dominic, ketkä ovat heimonne heikoimpia kilpailijoita?”
”Mä sanoisin, että Gala ja Erin. Uskon, että tänään valinta tapahtuu heidän välillään. Kuten Erin sanoi, heimon etu edellä ja sen takia Erin on tänään vaarassa pudota”, Dominic ei häpeillyt mielipidettään. Erin pyöräytti silmiään – heimon etu oli muutakin kuin fyysistä vahvuutta ja Erin edusti enemmän älyä kuin fyysisyyttä. Galan silmät tuntuivat suurenevan, kun hänen nimensä mainittiin. Hän ei ollut nuorimmasta päästä, mutta hän ei pitänyt itseään heimonsa heikoimpiin kuuluvana. Hän ei ollut kuullut nimeään mainittavan leirissä kertaakaan, joten oli se yllätys, että hänestä oli puhuttu.
”Gala, reagoit vahvasti, haluatko kertoa tarkemmin?” Valerian tarttui hetkessä pieneen muutokseen ilmeessä. Gala oli palauttanut ilmeensä jo normaaliksi, hän ei voisi antaa moisia lipsahduksia tapahtua enää.
”Yllätyin vain. En ole puhunut kaikkien kanssa illan suunnitelmista, joten on luonnollista, etten ole kuullut omaa nimeäni. Ei sen puoleen, jos haluaisin pudottaa jonkun, en kertoisi hänelle. Mutta etkö itsekin yllättyisi, jos joku haluaisi pudottaa sinut tässä pelissä?” Gala analysoi tilannetta yllättävän ympäripyöreästi.
”Kieltämättä. En kylläkään oo testannut pelata tätä peliä”, Valerian hymähti vastaukseksi.

Heimoneuvostoon syntyi hiljaisuus selviytyjien vaihtaessa katseitaan. Shawnin katse kohdistui ensin Dominiciin varmistaen miehen suunnitelmat ja tämän jälkeen katse kohdistui Agathaan, joka nyökkäsi lyhyesti. Shawn saisi itse päättää, kenen mukaan hän lähtisi ja valinnan hän tekisi täysin oman etunsa perusteella.
”Kuinka heimo on ottanut Agatha sinut vastaan?” Valerian siirsi keskustelun Agathaan, joka huokaisi uudemman kerran, kun huomio palasi häneen.
”Hyvin. Alussa ne pyys vinkkejä, miten leiri kannattaa rakentaa, mutta en koe meidän heimossa olevan johtajaa. Me mennään aika hyvällä harmonialla ja mä pidän siitä. Tuntuu pahalta joutua äänestämään yksi omista pois”, Agatha huokaisi totuudenmukaisesti, näin hän oli asiat kokenut.
”Tässä vaiheessa mun on oltava erimieltä. Musta ainakin tuntuu Erinin yrittävän olla johtaja, jota se ei oo. Ja mä en tykkää siitä”, Dominic puki ajatuksensa sanoiksi. Erin pyöräytti silmiään hyvin näkyvästi – hän ei ollut johtaja eikä aikonut olla sellainen. Shawn nyökkäsi lyhyesti, siinä se asia oli, joka Erinissä ajoittain häiritsi – tarve yrittää olla johtaja ja esillä.
”Mä en oo tota mieltä. Mun mielest mä vaan teen, mitä mua pyydetään tekemään. Eikä se oo johtamista, jos pyydän muita auttamaan mua”, Erin vastasi nopeasti takaisin kääntäen rintamasuuntaansa paremmin Dominicin suuntaan.
”Aa, sun mielestä on pyytämistä käskee toista tekee joku asia sun puolesta, jotta voit ottaa aurinkoo rannalla”, Dominic jatkoi alkanutta keskustelua.
”Mitä sä oikeen puhut? Mä en oo ees sanonut sulle mitään tommosta missään vaiheessa! Miten sä kehtaat väittää noin?” Erinin äänenvoimakkuus nousi keskustelun edetessä.
”Mun mielestä olisi hyvä, jos heimolla olisi jonkunlainen johtaja olemassa. Silloin ei tarvitsisi kuvitella kenenkään olevan johtaja”, Gala keskeytti alkavan riidan hyvin nopeasti.
”Onko heimossanne halukkaita johtajia?” Valerian heitti vastapallon. Matsingin jäsenet loivat katseita toisiinsa, mutta kukaan ei ilmaissut halukkuuttaan johtajuuteen.
”Demokratia toimii hyvin”, Shawn hymähti siihen.
”Joko voidaan äänestää? Ei sen puoleen, täällä on ihanan lämmin, ei mulla oo kiire heimoon”, Ophelia silitteli hiuksiaan odotellessaan lupaa äänestykseen.
”Hyvä on. On aika äänestää. Shawn, ole hyvä”, Valerian lähetti kilpailijat äänestykseen.

Shawn seisoi äänestysuurnan luona. Pöydällä oli pergamenttiliuska valmiina sekä tussi, jolla kirjoittaa nimi pergamenttiin. Shawn otti tussin käteensä avaten sen tupin. Hetken aikaa mies vain tuijotti pergamenttia – Erin vai Dominic. Menisikö hän miesten liitossa vai luottaisiko hän Agathaan, joka lupautui jäämään hänelle palveluksen velkaa. Tässä pelissä palvelus saattaisi olla isokin asia, mikäli nainen osoittautuisi sanojensa mittaiseksi eikä tällä kaudella pelaisi konnan lailla. Shawn asetti kynän pergamentille ja kirjoitti nimen pergamentille.
”Ei mitään henkilökohtaista, mutta näin parempi”, Shawn hymähti itsekseen taitellessaan pergamentin uurnaan.
Agatha nousi puolestaan ylös astellen äänestysuurnalle eikä hänen tarvinnut kahdesti miettiä, kenen nimen hän kirjoitti alas. Erinin reissu uurnalla oli hyvin nopea samoin Dominicin.
Ophelia asteli seuraavana uurnalle varmoin askelin. Nainen nosti kynän käsiinsä pyöritellen sitä hetken. Hän oli kuullut heimoneuvostossa mielenkiintoisia asioita ja nähnyt niitä samalla. Ophelian oli valittava äänestyskohde tarkoin. Hän ei pitänyt Dominicista, mutta jos hän halusi päästä pelissä pidemmälle, oli heimon etu mentävä vielä oman edun edelle. Ylivoima säilyisi, vaikka yksi naisista putoaisi pelistä ja jos Agathaa ei saisi vielä pois pelistä, oli pudotettava hänet, kenet sai. Parit oli rikottava. Ophelia kirjoitti nimen pergamentille taitellen pergamentin uurnaan.
”Valitsit väärän liittolaisen”, Ophelia totesi kääntyessään takaisin muiden luokse päästäen Galan äänestämään.
”Käyn laskemassa äänet”, Valerian lähti sanojen myötä kulkemaan uurnalle jättäen kilpailijat omien ajatuksien seuraan.

”Jos jollakin on piilotettu koskemattomuussymboli ja haluaa pelata sen, nyt on sen aika”, Valerian laski uurnan pöydälle luoden silmäyksen selviytyjiin. Älyheimon jäsenet eivät olleet vielä puhuneet mahdollisesta koskemattomuussymbolista, tuntui liian varhaiselta sille. Kilpailijoiden katseet kulkivat toiset etenkin Dominicin ja Erinin, joiden pudottamisesta heimossa oli puhuttu. Lopulta kaikkien katseet palasivat kauden juontajaan, joka nyökkäsi lyhyesti.
”Kun äänet on luettu, pudonneen on poistuttava heimoneuvostosta välittömästi. Luen äänet”, Valerian avasi uurnan kannen paljastaen itselleen taitellut pergamentit. Ensimmäinen pergamentti nousi uurnasta ja Valerian käänsi sen kohden kilpailijoita.
”Ensimmäinen ääni... Dominic”, Valerian asetti pergamentin sivuun. Dominic ei tuntunut olevan yllättynyt äänestä uskoen äänen olevan Erinin epätoivoinen yritys pelastaa itsensä putoamiselta.
”Toinen ääni… Erin. Tilanne on tasan”, Erin nyökkäsi lyhyesti, ääni oli tullut Dominicilta. Erin ei ymmärtänyt, mistä muut olivat saaneet kuvan hänen johtajuuteensa ja yritykseensä ottaa roolia, kun hän oli tehnyt vain mitä oli pyydetty? Ehkä se oli manipulointia, jonka avulla kääntää muut häntä vastaan.
”Kolmas ääni… Erin”, Valerian luki pergamentista. Erin tuhahti pienesti. Ei hän halunnut pudota ensimmäisenä, ei kukaan halunnut. Erinin katse kääntyi Agathaa kohden, joka kohautti olkiaan epätoivoiselle katseelle. Agatha oli tehnyt kaikkensa pelastaakseen Erinin, mutta ehkä Erinin käytös heimoneuvostossa oli äänten takana.
”Neljäs ääni… Dominic. Tilanne jälleen tasan”, Erin huokaisi pienesti helpotuksesta seuraavan äänen paljastuessa, ainakin Agatha oli hänen puolellaan. Dominicin katse kääntyi Shawnin puoleen, joka istui tyynenä penkeillä odottaen viimeisiä ääniä paljastettavaksi.
”Viides ääni… Dominic. Yksi ääni jäljellä”, Dominic katse alkoi muuttua epäuskoiseksi, Shawnin väite naisten liittoumasta vaikutti pitävän entistä enemmän paikkaansa.
”Ensimmäisenä ulos äänestetty Selviytyjien Äly vastaan Voima vastaan Kauneus kaudelta on Dominic. Tuo soihtusi”, Valerian paljasti viimeisen äänen, joka koitui Dominicin kohtaloksi tasatilanteen sijaan. Dominic hieraisi silmiään ennen kuin nousi ylös ja nosti soihtunsa.
”Tsemii Shawn, sulla on paljon työtä tehtävänä, jos et haluu pudota”, Shawn virnisti pienesti, hän ei pelännyt naisten liittoumaa niin paljon, joku naisista ei ollut lojaali heille ja tämä äänestys osoitti sen ja sitä paitsi, Agatha oli hänelle palveluksen velikaa. Dominic kantoi soihdun juontajan eteen asettaen sen pieneen koloon. Huppu painautui soihdun liekin yllä jättäen jälkeensä hennon savuvanan.
”Dominic, heimo on puhunut”, Valerian lähetti Dominicin pois heimoneuvosto.
”Äänestitte juuri ulos ensimmäisen kilpailijanne. Se, että oliko ratkaisu oikea ja tekeekö se heimostanne vahvemman, sen näyttää tulevat haasteet. Ja mitä tuleen tulee, yrittäkää saada tuli palamaan, siihen en voi auttaa. Palatkaa leiriinne, hyvää yötä”, Valerian lähetti kilpailijat rankan illan päätteeksi leiriään kohden. Kilpailijat nostivat soihtunsa ja viiden soihdun valo valaisi heidän matkaansa omaa leiriään kohden. Tuleva haaste olisi voitettava.
Honey:Dream
Honey:Dream
Professori
Professori

Viestien lukumäärä : 203
Join date : 27.08.2020
Ikä : 22

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

[Tp] Selviytyjät - Filippiinit (Osat 1-4) Empty Vs: [Tp] Selviytyjät - Filippiinit (Osat 1-4)

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa