[TYLYPAHKA]
Would you like to react to this message? Create an account in a few clicks or log in to continue.

Writing on the hidden pages

Siirry alas

Writing on the hidden pages  Empty Writing on the hidden pages

Viesti kirjoittaja Vanillatar lähetetty La Syys 26, 2020 7:33 pm

Vera Vulpe on niin mustaan kuin mysteeriinkin harsoutunut hahmo. Nainen on vähäsanainen menneisyydestään. Tämä lyhyt tarina on avaintarina ja inspiraationi lähde Veran perheeseen ja historiaan.
Writing on the hidden pages  Tenor



"Oletko hereillä, Vera?" Nuoren pojan ääni kysyi kuiskaten pimeydestä. Kuiskaus havahdutti tytön valveille. Vera hieroi silmiään ja nousi istumaan taitellen vaaleanpunaisin ruusuin koristellun peitteen tieltään.
"Mitä nyt?" Tyttö kysyi pehmeästi uneliaalla äänellä. Poika istui polvillaan tytön sängyn vierellä, ikkunaverhojen takaa tuleva kuunvalo oli huoneen ainoa valonlähde. Vera koitti saada pimeästä huoneesta ja pojasta selvää.
"Isä on nukkumassa Vera. Mennään." Poika laski kätensä Veran kädelle ja nousi seisomaan. Vera katseli kun poika nousi hakemaan hänen mustan takkinsa huoneen nurkassa seisovasta puisesta, koristeellisesta naulakosta. Tyttö nosti peitteen päältään ja laski jalkapohjansa kylmälle puiselle lattialle.

Lapset hiiviskelivät käsi kädessä portaita alas. Jokainen askelma valitti hiljaa kevyiden jalkojen alla. Talon alakerta oli pimeä ja takkatulen hiilet olivat valmiita hiipumaan olemattomiin. Takan lämpöön oli levitetty patja lattialle. Patjalla makasi levollisina kaksi ihmishahmoa. Lapset katsoivat toisiaan ja veivät etusormensa huulilleen pidätellen kikatustaan. Sisarukset jatkoivat hiiviskelyä portaiden viimeisiltä askelmilta kohti etuovea.
Vera kyykistyi hapuilemaan pienin sormin lattialla hallitussa sekasorrossa lepääviä kenkiä etsien sieltä kaksi paria. Poika tarrasi kiinni oven kylmästä kahvasta ja painoi sen alas hitaasti. Ovi aukesi loksahtaen katkonaisen äänen saattelemana. Kylmä ilma kurotti viileitä käpäliään sisälle ja sivelivät lasten kasvoja kun nuo sujahtivat hiljaisuudessa ovenraosta.

Lapset vetivät kenkänsä jalkoihinsa ja poika ojensi avatun kätensä tytölle. Vera tarttui siihen ja lapset ottivat juoksuaskelia nyt naureskellen kohti kirkkaan kuun valaisemaa metsää. Puissa ei ollut enää lehtikruunuja, ne lehdet makasivat metsänpohjalla kuivina oranssin ja ruskean sävykirjossa ja rapisivat lasten hypellessä kivien, oksien ja puunrunkojen yli.

"Shhhh" Poika kääntyi kohti Veraa sormi jälleen huulillaan ja painoi tytön mukanaan kyykkyyn suuren lahoavan rungon taakse. Veran kullankeltaiset silmät tuijottivat poikaa odotuksesta välkehtien.
"Näitkö ne Toma? Ovatko ne siellä veli?" Tyttö kuiski. Toma nyökkäsi ja kääntyi vilkaisemaan puunrungon takaa. Vera matki veljeään ja nosti vaaleahiuksisen päänsä juuri ja juuri puunrungon yli nähdäkseen toiselle puolelle.
Lasten silmien edessä avautui aukeama metsässä. Sitä halkoi kuunvalossa kylpevä puro jonka vesi oli kirkasta kuin lasi. Vesi höyrysi liikkumattomassa kylmässä ilmassa ja Vera huomasi veljensä hengityksen huurtuvan ja kiemurtelevan kylmässä valossa. Aukealla liikahteli tummia olentoja. Lasten katseet kohtasivat toisensa kun he saman ajatuksen johdattelemana nousivat rungon takaa nyt juosten kilpaa aukealle.

Toma pysähtyi aukeaman reunalle ja hymyili onnellisesti siskolleen. Vera kikatti veljelleen ja pysähtyi tuon vierelle. Olennot olivat katselleet lapsia jo jonkin aikaa kun nuo kirmasivat kilpaa kohti aukeaa. Osa niistä makoili syksyn kuivattamien lehtien ja heinikon seassa, yksi jaloillaan seisova olento verrytteli siipiään. Niistä kuulsi taustalla seisovat puut läpi.
"Katso veli!" Vera nosti kätensä osoittaakseen sivummalle. "Siellä ne ovat!" Tyttö otti askeleita sivummalle osoittamaansa suuntaan, veli seuraten vaaleatukkaista siskoaan. Veran osoittamassa suunnassa oli kaksoisvarsat. Thestralin varsat. Niiden emä katseli ihmislapsien lähestymistä ja otti hiljaisia askeleita lähemmäs. Olennon perässä kipittelivät kaksoset. Ne ohittivat emänsä ja hoipertelivat ohuilla jaloillaan sisarusten luo.

"Toma ne ovat kasvaneet." Tyttö hymyili ja vei kätensä kohti toisen varsan turpaa.
"Niin ovat, sisko." Poika kyykistyi katselemaan kauniita ja silti kärsivän näköisiä olentoja.
Kaksoisvarsat kilpailivat kumpi saisi Veran huomion ja tungettelivat turpiaan kohti tytön ojennettuja käsiä. Vera kikatti niiden nahistelulle. Toma nauroi siskonsa mukana kun thestralit tuuppivat toisiaan. Niiden emä katkaisi varsojen nahistelun laskemalla päänsä varsojen väliin. AIkuisen thestralin turpa laskeutui Veran käsiin ja tyttö katsoi veljeään haltioitunut katse silmissään. Toma ojensi oman kätensä koskeakseen thestralia.

Lapset istuivat puron kivellä puron reunalla ja katselivat varsojen temmellystä. Puro solisi hiljaa ja sen päällä leijui usvaa tuulettomassa yöilmassa.

"Mitähän äidille kuuluu?" Toma kysyi siskoltaan katsellen kaksosia.
Vera kääntyi katsomaan veljeään. Toman kasvoilla oli surumielinen ilme.
Tyttö nosti katseensa sitten kohti pilvetöntä kalpeaa taivasta. Tähdet tuikkivat kuun takaa ja puiden paljaat latvat kehystivät aukeaman reunoja tummine hahmoineen. Vera näytti miettivän hetken katsellen ylöspäin kunnes laski katseensa takaisin veljeensä ja hymyili.
"Hyvää. Äidillä ei ole enää kipuja." Tyttö nojautui kietomaan kätensä veljensä kaulalle ja kuuli hiljaisen nyyhkäisyn. Toma kietoi kätensä siskonsa ympärille ja kaksoset lohduttivat toisiaan kuun valaisemina, thestralien ympäröimänä.
© Vanillatar
Vanillatar
Vanillatar
Korpinkynsi
Korpinkynsi

Viestien lukumäärä : 97
Join date : 03.09.2020
Paikkakunta : kylä

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa